LVI-alan yrittäjä Anttoni Kokkosella, 34, ei ollut epärealistisia käsityksiä yritystoiminnasta perustaessaan Kestoputki Oy:tä viitisen vuotta sitten.
Takana oli alan töitä parikymppisestä alkaen. Kokkonen toimi töiden ohella muun muassa pääluottamusmiehenä.
– Tunnen kohtuullisen hyvin yrittäjän ja työntekijän näkökulman erilaisiin asioihin, Kokkonen sanoo.
Omaa osaamista alkoi kolmenkympin lähetessä olla sen verran, että oman yrityksen perustaminen tuntui luontevalta. Ihan tuosta vain ei Kokkonen kuitenkaan alkanut firmaa pyörittämään. Yrityksen perustaminen vaatii pohjatyönsä.
– Tein aluksi ensimmäisen liiketoimintasuunnitelmani. Kyllä siinä oli käsillä työskentelemään tottuneella oma haasteensa. Nyt tuo suunnitelma jo naurattaakin hieman.
Kokkonen on hyödyntänyt yrittäjäjärjestöjen antaman tuen. Verkostoituminen on lähellä miehen sydäntä.
Yrittäjä juoksee
Kokkonen lähti mielestään yrittäjäksi hyvään aikaan. Kokemusta töistä oli kertynyt riittävästi.
– Kyllä kokemusta tarvitaan. Alallamme käy joskus niin, että markkinoidaan firmaa ja saadaan töitä, mutta sitten ei osatakaan riittävästi ja pudotaan pelistä pois.
Kestoputkella työskentelee yrittäjän lisäksi kaksi asentajaa. Kun räntäkelit tuovat tullessaan flunssat ja röhät, projektien saattaminen valmiiksi aikataulussa on haasteellista. Työntekijöiden sairastellessa yrittäjä juoksee kohteelta toiselle aamusta iltaan.
Yrittäjä Kokkonen tunnetaan vapaa-ajallakin himoliikkujana.
– Hyvä kunto luo pohjan sille, että pysyy itse terveenä ja jaksaa.
Miten nuori perhe pärjää?
Lähipiiri ei suoranaisesti kannustanut ryhtymään yrittäjäksi, mutta Piia-vaimo ja omat vanhemmat ovat olleet tukena firman eri käänteissä.
– Tietysti oli kaikenlaisia pelkoja. Äiti mietti, että miten nyt pärjäätte, itsekin kahden pienen lapsen isä kertoo.
Asiakkaita Kestoputkelle kertyi aluksi etenkin aiempien töiden kaikuina. Kokkonen tunnetaan huolellisena työmyyränä, mikä on rakennuksilla arvostettua. Hän myös vastaa säntillisesti aina puhelimeen ja käyttää aikaa asiakkaan neuvontaan.
Tilanteet haltuun
Anttoni Kokkonen toimi helsinkiläisen Lähetysseurakunnan järjestysmiesten esimiehenä vuosien ajan. Viime vuonna perhe siirtyi läheisempään Korson helluntaiseurakuntaan. Uusia seurakuntavastuita ei yrittäjä ole halunnut nyt ottaa.
– Keskityn nyt perheeseen ja yritystoimintaan. Töitä on koko ajan enemmän.
Kokkonen on ollut mukana lähetystyön mahdollistajana Fidan Bisnestiimissä.
– Siellä olen tavannut uskovia yrittäjiä, joiden yrittäjyydestä en edes tiennyt. Ei vain ole koskaan tullut seurakunnan penkissä puheeksi, mitä kukin työkseen tekee, Kokkonen kertoo.
Hän toivoo, että yrittäjät voisivat pitää enemmän yhtä seurakuntapiireissäkin. Yrittäjiä yhdistää tietynlainen halu ja kyky ottaa riskejä, ja ottaa tilanteita ennakkoluulottomasti haltuun.
– Meistä voisi olla enemmänkin hyötyä osana seurakuntaperhettä. Yrittäjillä on ammattitaitoa, ja saamme myös tarvikkeita tukkuhintaan erilaisiin projekteihin
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...