”Jännittävä kertomus tasapainoilusta rikollisuuden rajamailla”, kuvaa yhteiskristillisen elokuvan mainos. Kyseessä on viime marraskuussa julkaistu filmi, Sakkeus, tule nopeasti!, jonka toteutti vajaa 20 vapaaehtoista helluntai-, vapaa- ja luterilaisista seurakunnista Hämeenkyrön ja sen lähikaupunkien alueelta.
– Olemme kuvanneet veljeni kanssa pikkupojasta asti, ja se on aina ollut harrastuksemme. Nyt kun on enemmän taitoa ja oli mahdollisuus, halusimme tehdä kunnon pituisen hengellisen elokuvan, tuottaja Tapio Järvensivu valottaa.
Elokuva kertoo nuoren Anteron uskoontulosta ja sitä edeltävästä kamppailusta jengikuvioiden liepeillä. Tarina perustuu kaunokirjalliseen teokseen.
– Etsimme pitkään sopivaa juonta, kunnes törmäsimme Jaakko Sahimaan romaaniin Konstaapelin yllättävä ratkaisu, jonka juonta mukaillen kirjoitin käsikirjoituksen elokuvaan.
Tiimi purkitti elokuvan viime syyskesällä noin kolmessa kuukaudessa, sillä materiaali halutiin taltioida kauniiden säiden aikana. Kaikki tehtiin nollabudjetilla: koituneet kulut pyrittiin minimoimaan ja ne maksettiin itse, eikä kukaan saanut tekemisestä palkkaa. Myös valmista elokuvaa on levitetty maksutta eri seurakuntiin yli kirkkokuntarajojen. Hyvää palautetta onkin tullut ympäri Suomea.
– Yksi seurakunta kertoi tykästyneensä siihen, että elokuvassa oli samantyyppinen eräkämppä, johon heidän nuorisopastorinsa vie eräretkelle nuoria. Se toi yhtymäkohtia heidän arkeensa.
Sinnikkyyttä vaativa hanke
Pirkanmaalaistiimin toteuttaman elokuvan prosessi kuvastaa hyvin suomalaisen kristillisen elokuvan ”markkinoita”. Innokkaat vapaaehtoiset korvaavat useimmiten ison budjetin, ja syy elokuvien tekemiseen on enemmän tai vähemmän halu levittää evankeliumia.
Minimiresursseillakin tehty elokuva on kuitenkin aina iso hanke: sen maaliin viemiseksi tarvitaan erilaisia taitoja, teknisiä välineitä sekä paljon aikaa – ja sinnikkyyttä. Näiden vaatimusten ja työn palkattomuuden valossa on helppo ymmärtää, miksi Suomeen ei ole syntynyt varsinaista kristillistä elokuvakulttuuria. Eräs asiaan vaikuttava tekijä voi olla sekin, että seurakunnissa televisioon on pitkään liittynyt maailmallisuuden leima.
Tästä huolimatta suomalaisia hengellisiä elokuvia ilmestyy silloin tällöin. Lähivuosina niitä ovat olleet muun muassa Rami Halosen ohjaama Haavoitettu (2013), Timo Peltokankaan ohjaama kristillissävytteinen Autolla Nepaliin (2014) sekä 2016 julkaistut Valkoinen yöperhonen saarnaaja Niilo Yli-Vainion elämästä ja sarjaelokuva Kristian. Se on saarijärveläisten vetämä yhteiskristillinen fantasiaelokuva, joka perustuu John BunyaninKristityn vaellus -klassikkoteokseen.
Elokuva kestää aikaa
Tapio Järvensivu soisi, että Suomessa syntyisi nykyistä runsaammin kristillisiä elokuvia.
– Toivoisin, että niitä tulisi paljon enemmän, mutta vähän pelkään, että ihmiset eivät välttämättä lähde tekemään niitä. Elokuva on kuitenkin aika iso projekti.
Järvensivu huomauttaa, että vaikka elokuvien teossa on suuri työ, valmis tuotos kestää aikaa yllättävän hyvin.
– Se on vielä 30 vuoden päästäkin yhtä käyttökelpoinen. Tietysti autot, maisemat ja muoti muuttuvat, mutta itse elokuva pysyy käyttökelpoisena. Samalla siitä jää muistoja itsellekin.
Vaikka budjetti vaikuttaa suoraan elokuvan laatuun, myös harrastetuotantoihin liittyy ainutlaatuista viehätystä. Tavallinen seurakuntaväki voi esimerkiksi ylittää odotuksia näyttelijöinä tai pienen budjetin tuotoksen tekninen taso yllättää myönteisesti.
– Eihän harrastajaelokuvien taso tietysti koskaan voi olla niin huippulaadukas kuin Hollywood-elokuvien, mutta niissä voi olla myös jotakin hienompaa, kuten kesäinen tunnelma. Itse pidän kotimaisissa elokuvissa juuri ulkoilmajutuista.
”Ulkoilmajuttuja” on luvassa myös Sakkeus, tule nopeasti! -filmissä. Elokuvan löytää sen nimellä Facebookista ja YouTubesta.
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...