Lähes puolentoista miljardin asukkaan Kiinan kansantasavallalla on monet kasvot.
Vaikka marraskuussa Nanjingissä juhlittiin 200:aa miljoonaa Kiinassa painettua Raamattua (RV48), ovat kristittyjen ja muiden uskonnollisten vähemmistöryhmien olosuhteet maassa monin paikoin erittäin haastavat. Sadat äskettäin maasta vuodetut viralliset dokumentit todistavat, että Kiinan kommunistinen hallitus sortaa edelleen niin kristittyjä, muslimeja kuin muitakin uskonnollisia ryhmiä.
Miljoona ”uudelleenkoulutettavana”
Länsi-Kiinassa sijaitsevassa Xinjiangin maakunnassa arvioidaan viranomaisten pitävän lähes miljoonaa ihmistä leireillä. Viranomaiset Bekingistä väittävät leirien olevan vapaaehtoisia ”kouluja”, joissa osallistujat saavat koulutusta työtehtäviään varten. Maasta salakuljetettujen virallisten dokumenttien mukaan niiden tarkoitus on ”uudelleenohjata” ihmisiä tottelemaan Kiinan kommunistista hallintoa.
Kesällä 2019 BBC julkaisi raportin uudelleenkoulukseen keskittyvistä keskuksista, joissa uskonnollisiin vähemmistöryhmiin kuuluvat ihmiset joutuvat käymään läpi tiukan poliittisen
uudelleen orientoitumisen.
Kiinan viranomaiset ovat olleet äärimmäisen varovaisia päästämään ketään tutustumaan
uudelleenkoulutuksen sisältöön, ja todisteet viittaavat siihen, että todellisuus ei vastaa viranomaisten antamia tietoja. Satelliittikuvista saadut tiedot osoittavat muun muassa keskusten ympärille rakennetut tiukat turvallisuutta varmistavat rakennelmat, jotka on poistettu lehtimiesryhmien vierailun ajaksi.
BBC:n toimittajien pyrkiessä omin päin leirille, vierailusta ennakkoon sopimatta, heidät pysäytettiin viranomaisten toimesta ja käskettiin lähteä alueelta. BBC onnistui haastattelemaan naista, joka oli ollut leirillä yli vuoden jäätyään kiinni WhatsApp-
sovelluksesta puhelimessaan. Hän kertoi, että aina vierailujen yhteydessä asukkaille annettiin tiukat määräykset olla vaiti. Jos joku puhuu, hän joutuu vielä pahempaan paikkaan.
Kiinan hallitus uskoo tekevänsä hyvää työtä uudelleen orientoidessaan ihmisiä, joiden se uskoo poikenneen yhteiskunnallisesta hyvästä kulttuurillisten tai uskonnollisten ajatusten kautta. Ajatusten väitetään johtavan terrorismiin ja väkivaltaan hallintoa vastaan.
– Pitäisikö meidän vain odottaa, että he syyllistyvät johonkin rikokseen, vai pitäisikö meidän pyrkiä ennaltaehkäisemään sellaiset teot, kysyi Xinjiangin provinssissa toimiva viranomainen Zhang Zhisheng.
– Mehän vain pyrimme poistamaan heidän ääriuskonnolliset ajatuksensa.
– Me kutsumme sitä aivopesuksi, totesi haastattelua tekevä BBC:n toimittaja.
Lapset hallinnon urkkijoina
Pyrittäessä tiukentamaan otetta kristinuskosta Kiinan kouluissa ohjataan lapsia pois kaikenlaisista uskon asioista. Viime vuonna annettujen uusien uskonnollista toimintaa ohjaavien säädösten pohjalta koululaisia rohkaistaan jopa raportoimaan viranomaisille omista perheenjäsenistään, jos nämä tuovat esiin kristillisiä näkemyksiä.
Perheisiin on syntynyt voimakkaita jännitteitä, kun lapset ovat kyseenalaistaneet perheenjäsentensä uskonnollisia näkemyksiä. Kaiken lisäksi lapset ja nuoret ovat hyvin tietoisia, että viranomaisille välitetyt tiedot saattavat johtaa perheenjäsenten pidätykseen ja syytteeseen.
– Minun opettajani sanoo, että kristinusko on paha kultti, kertoi erään kristityn naisen poika.
– Jos sinä uskot siihen, sinä jätät kotisi etkä enää pidä meistä huolta. Saatat myös sytyttää itsesi tuleen, poika jatkoi.
Yksi vanhemmista kertoi poikansa alkaneen vastustamaan voimakkaasti uskonnollisen materiaalin lukemista kotona.
– Tuo johtaa umpikujaan, sanoi yksi nuorista isänsä kristillisestä uskosta.
– Jos jatkat osallistumista seurakunnan toimintaan, sinut pidätetään.
USA painostaa Kiinaa
Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo uskoo esiintulleiden dokumenttien todistavan Kiinan sortavan omia kansalaisiaan.
– Uskon niiden vahvistavan, että painostus ei ole satunnaista vaan päämäärätietoista ja jatkuvaa, Pompeo sanoi.
– Ympäri maailmaa tiedostetaan nyt, mitä siellä on tapahtumassa. Yhteistyössä Yhdysvaltain kanssa voidaan Xinjiangin maakunnan ihmisoikeustilannetta kuitenkin parantaa.
Xinjiangin maakunnan tilanteesta ovat uutisoineet muun
muassa CBNNews, CharismaNews ja BBC.
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...