Kiinalaisiin Raamattuihin tarvittiin pitkään suomalaista erikoispaperia.
Nanjingissa sijaitseva maailman suurin raamattukirjapaino Amity Printing Company on tehnyt jälleen historiaa. Marraskuun alussa APC kutsui yhteistyökumppaninsa juhlimaan 200:aa miljoonaa painettua Raamattua.
Viimeisimpien 100 miljoonan Raamatun painamiseen tarvittiin vain seitsemän vuotta. Ensimmäiset 100 miljoonaa painettiin 25 vuoden kuluessa raamattupainon perustamisesta vuonna 1987.
Ensin suomalaiselle paperille
Juhlallisuuksiin osallistui sekä Kiinan kirkon että valtion edustajia yhdessä Yhtyneiden Raamattuseurojen ja useiden kansainvälisten järjestöjen johtajien kanssa. Yhtyneiden Raamattuseurojen delegaatiossa oli mukana myös Suomen Pipliaseuran edustajat viestintä- ja varainhankintajohtaja Terhi Huovari ja hallituksen jäsen Anne Haverinen.
Suomen Pipliaseura onkin ollut mukana työssä raamattupainon alkuhetkiltä saakka ja tukenut tuolloin toiminnan käynnistämistä. Raamattuihin tarvittava ohut paperi tuli ensimmäiset kymmenen vuotta Suomesta, kun sitä ei vieä kyetty valmistamaan Kiinassa. Sittemmin on siirrytty kiinalaiseen paperiin.
Yhtyneiden Raamattuseurojen Kiinan-työn tiimi on palvellut ja tukenut Kiinan kirkkoa raamattutyön tarpeissa. Raamattujen painamista tuetaan, jotta protestanttisilla sekä katolisilla kristityillä olisi mahdollisuus hankkia Raamattu kohtuullisella hinnalla.
”Sydämen asia”
Amity Printing Companyn hallituksen puheenjohtaja Qiu Zhonghui kiitti avaussanoissaan edesmennyttä piispaa K. H. Tingia ja tohtori Han Wenzaota kirjapainon perustamisesta yhdessä Yhtyneiden Raamattuseurojen kanssa. Raamattupaino on toiminnallaan merkittävästi edistänyt Kiinan kirkkojen sekä globaalia raamattutyötä.
– Yli 85 miljoonaa Raamattua on painettu ja levitetty Kiinan kirkoille, mukaan lukien pistekirjoitusraamatut sekä 11 vähemmistökielelle painetut Raamatut.
– Vuodesta 2003 APC alkoi kasvattaa painamista ulkomaille ja on sen jälkeen painanut 115 miljoonaa Raamattua yli 140 maahan, hän totesi.
Protestattisen kirkon Kansallisen Kolmen Itsen Liikkeen (TSPM) hallituksen puheenjohtaja, pastori Xu Xiaohong toi esiin, miten Raamattu yhdistää ja ravitsee Kiinan kirkkoa.
– Pastoreillemme Raamattu on sydämen asia. Saarnatessaan ja opettaessaan Raamatun totuuksia he käyttävät ymmärrettävää kieltä ja havainnollistavat sisältöä kuulijoille.
– Kristityt rakastavat Raamattua ja kaipaavat Sanaa jalkojensa lampuksi. He lukevat Raamattua, jotta voisivat noudattaa sen ohjeita, kirkastaa Jumalaa ja todistaa yhteisöissään.
”Raamattu kuuluu kaikille”
Yhtyneiden Raamattuseurojen pääsihteeri Michael Perreau onnitteli Amity Printing Companya merkittävän virstanpylvään saavuttamisesta. Hän viittasi myös raamatunkäännöstyön haasteisiin tuomalla esiin, että edelleen on ihmisiä, joilla ei ole Raamattua omalla kielellään ja jotka eivät tiedä, että Jumala puhuu myös heidän sydämensä kieltä.
– Rukoukseni on, että kun raamattupaino juhlii 300:aa miljoonaa Raamattua tulevaisuudessa, kaikilla ihmisillä olisi silloin mahdollisuus omaan Raamattuun.
– Raamattu kuuluu kaikille, hän lisäsi.
Yhtyneiden Raamattuseurojen Kiinan työn johtaja Kua Wee Seng kiitti puheessaan Jumalaa hänen siunauksestaan raamattupainon toiminnalle.
– Kun näitä Raamattuja luetaan Kiinassa ja muualla maailmassa, me uskomme, että Jumalan sana ei palaa tyhjänä vaan täyttää sen tarkoituksen, jota varten se on lähetetty.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...