Vappuaattona iloinen puheensorina
täytti Turun Helluntaiseurakunnan kokoussalin
ja tuntemattomatkin tulijat
saivat halauksia osakseen.
Päivä jäisi historiaan, sillä
ensimmäinen valtakunnallinen Käsi
Kädessä -jumalanpalvelus oli
alkamassa.
Sekä
esiintyjien että yleisön joukossa
moni oli pukeutunut kirkkaanvärisiin
t-paitoihin, joiden rinnusta
koristaa risti. Sen poikkipuu
muodostuu yhteen liitetyistä käsistä.
Käsi
Kädessä on kehitysvammaisten oma
toimintamuoto, joka
alkoi Turussa vuonna 2004. Toiminnan
alkuunpanijan, Pirjo Kuusiston mukaan
t-paitojen logo
kuvaa hyvin työn perustaa.
–
Jeesuksen ristintyö on peruspilari, ja
ihmisten osuus on tuo
vaakapuu. Kuljetaan käsi kädessä, kaveria
ei jätetä.
Käsi
Kädessä -työmuoto kokoaa Turussa
kuukausittain noin 40–50
osallistujaa yhteiseen illanviettoon. Toiminta
on laajentunut myös
pääkaupunkiseudulle, Lahteen
ja Seinäjoelle.
Ajatus
valtakunnallisesta kehitysvammaisten jumalanpalveluksesta syntyi
vuosi sitten toimijoiden yhteisessä
palaverissa. Tarkoitus
on, että jatkossa eri paikkakunnilla
järjestetään vastaavia tilaisuuksia.
”Hyvä,
Esa!”
Jumalanpalveluksen
vastuutehtävissä toimi
sekä vammaisia että vammattomia
henkilöitä. Iltojen vakiokävijöihin
kuuluva Jouko Lilja juonsi
tilaisuutta varmoin ottein.
Neuvoa tarvittaessa hän kääntyi
säestäjä Reino Mäkilän puoleen,
ja yleisökin auttoi mielellään.
Mäkilä
oli mukana mahdollistamassa sen,
että kukin sai palvella lahjoillaan.
Jos laulaja kadotti hetkeksi
oikean äänen, hän siirtyi
kitaran kanssa lähemmäksi ja
lauloi mukana, kunnes nuotti löytyi
jälleen.
–
Jokainen meistä on ihme ja mittaamattoman
arvokas Jumalalle, Mäkilä
totesi puheenvuorossaan.
Kokous
eteni rennossa tunnelmassa. Yleisö
yhtyi herkästi yksinlauluihinkin mukaan,
ja välillä kuului
kannustushuutoja:
–
Hyvä, Esa!
Monet
lauluista olivat esiintyjien suosikkeja,
jotka soitetaan yleisön
pyynnöstä jokaisessa Käsi Kädessä
-tilaisuudessa.
Tilaisuudessa
kuultiin myös Heikki Suokonnun itse
tekemiä runoja.
–
Ottakaa tukeva vappuasento, nyt
tulee kunnon ravintoa, hän aloitti
esityksensä.
Runot
kertoivat Jumalaan luottamisesta,
Jumalan sanan lukemisesta ja
rukouksen voimasta.
Valtakunnallisesta kansainväliseksi?
Pastori
Aki Miettinen toi puheessaan esiin,
että vammaisuus koskettaa
useampia kuin luulisi. Pelkästään
Suomessa vammaisia ja
pitkäaikaissairaita henkilöitä on
noin 700 000.
–
Seurakunnan tulisi olla särkyneiden majatalo,
jossa Jumala saa
hoitaa ja eheyttää. Tarvitsemme uuden
näyn paikallisseurakunnasta, joka
on todella Kristuksen
ruumis, kaikkine jäsenineen.
Jouko
Lilja kertoi, kuinka hän oli
alkanut käydä Käsi kädessä -illoissa
ennen kuin vielä oli uskossa. Vuonna
2009 hän oli ottanut Jeesuksen
vastaan pelastajanaan, ja
lopuksi hän esitti kuulijoille
kutsun tehdä samoin. Oman
tarinansa tilaisuudessa kertoi
myös Matti Aholainen.
Pirjo
Kuusisto ei olisi Käsi Kädessä -iltojen
alkuvaiheessa uskonut, miten
työ vielä laajenee.
–
Aamulla rukoillessani tämän tilaisuuden
puolesta havaitsin rukoilevani
jo kansainvälisen Käsi
Kädessä -työn puolesta. Jumalalle kaikki on
mahdollista.
PääkirjoitusParas äiti on sekoitus Elovena-paketin
Suomi-neitoa ja hymyilevää pyhäkoulutätiä.
Hän tuoksuu pullalle, huolehtii puhtaat vaatteet
ylle, antaa pusun poskelle ja silittää illalla lapset unee...
UutisetIK-opistolla
järjestettävä Evankelistapolku on
toteutettu kolme kertaa, ja syyskuussa alkavalle
kurssille on haku käynnissä. Ensimmäinen
polku ajoittui puolentoista vuoden
periodille. Nyk...
UutisetSuolahden Kotikirkossa vietettiin huhtikuun
lopulla naistenpäivää teemalla
Kokonainen Kristuksessa.
Tapahtuman pääpuhujana
oli evankelista Tia Nuutinen.
Hankasalmelainen Hanna-Maija Kopon...
UutisetTyömoraali
on usein ensimmäinen asia,
mikä tulee Lutherista puhuttaessa
esille. Mielestäni tässä
on kuitenkin väärinymmärrys, taloustieteilijä
Esa Mangeloja arvioi
viime viikolla Radio D...
UutisetUskontoa kohtaan tunnettu kiinnostus ja
arvostus näyttävät kasvaneen maailmassa
– ainakin jos brittiläisen Ipsos
MORI -markkinatutkimuslaitoksen otantaan
on uskomista.
UutisetUskon
vuoksi vainotuksi ja jopa
surmatuksi tuleminen on
yksi eri kirkkoihin kuuluvia kristittyjä yhdistävä
asia, Egyptissä vieraillut paavi Franciscus totesi
koptikirkon patriarkka Tawadr...
UutisetItalian
Evankelisen Allianssin (AEI)
mukaan kristilliset yhteisöt
eivät tarvitse yhteiskunnallista erityisasemaa ja
kaikkien uskontokuntien uskonnonvapautta tulee
puolustaa yhtä pontevast...
UutisetHomoseksuaalisessa
suhteessa elänyt ylistyksenjohtaja Deon Howard oli
valmistautunut saamaan pastoriltaan
läksytyksen, kun hän asteli tämän luo
tunnustaakseen kaksoiselämänsä ja ilmoittaak...
MielipideKun
ajatellaan jonkin uskonnon aiheuttamaa
irtaantumista todellisuudesta, ei
voi muuta kuin valittaen todeta,
että tällaista todella tapahtuu
evankeliumin rakastavasta ja
vapauttavasta s...
MielipideHeikki Salmelan artikkeli
”Piinaviikko” (RV
17) oli monipuolinen, maltillinen
ja itsetutkisteluun kehottaessaan myös
rakentava. Sitä sivuten
seuraavaa:
MielipideRistin
Voiton numerossa 15
oli mielenkiintoista Ulkoministeriön tietoa
Fidan toiminnasta kehitysyhteistyöhankkeissa. Ihmetyksekseni
Fidan toiminnasta todettiin,
että sen kehitysyhteistyö...
MuutVuonna
1990 ensimmäistä kertaa
julkaistu Auttajan varjo on
kestänyt hyvin aikaa. Teosta saa
taas kirjakaupoista, sillä hiljattain
siitä tuli markkinoille pokkariversio.
KolumniSunnuntain
jumalanpalveluksissa Saalemissa meillä on yksi jatkuva
kiitoksen aihe: näemme arabien, amerikkalaisten, venäläisten, iranilaisten,
kongolaisten, thailaisten ja suomalaisten tulev...
MuutJoistakin Jeesuksen elämän tapahtumista on mahdotonta tehdä lastenleirin saunatakkinäytelmää, jossa jokaisen neljän evankeliumin tapahtumakuvaus pääsisi oikeuksiinsa.
ArtikkelitSyksyn
2015 pakolaistulva aiheutti melkoisen
mylläkän. Nyt, tilanteen
ollessa jo rauhoittumaan päin,
on hyvä arvioida mennyttä
puoltatoista vuotta.
PikavisiittiMeribiologi ja kuntavaikuttaja Jere Riikonen nauttii vaeltelusta turistina omassa kotikaupungissaan. Merellä hän pohtii vastauksia luomakunnan suuriin kysymyksiin.