Sunnuntai 29.
huhtikuuta oli jännittävä päivä monelle kehitysvammaiselle eri puolilla
Suomea. Edessä oli matka Lahteen kehitysvammaisten yhteiseen jumalanpalvelukseen.
Kaukaisimmat vieraat tulivat Turusta, josta 13 hengen joukko kehitysvammaisia
sekä heidän avustajiaan lähti liikkeelle jo kuudelta aamulla. Pääkaupunkiseudulta
Lahteen saapui 20 hengen ryhmä ja Porvoosta vielä oma pieni joukkonsa.
Mukana jumalanpalveluksessa oli myös isäntäseurakunnan Käsi
Kädessä -kerhon väkeä. Sellaisiakin lahtelaisia tuli paikalle, jotka eivät
olleet vielä aiemmin osallistuneet Lahden helluntaiseurakunnan kehitysvammaistyöhön.
Yhteensä jumalanpalvelukseen osallistui noin 60 kehitysvammaista
ja heidän avustajaansa. Lisäksi paikalla oli seurakunnan muuta kokousyleisöä.
Monet osallistujat olivat pukeutuneet värikkäisiin Käsi Kädessä
-paitoihin. Tilaisuuden alussa oli aistittavissa jännittynyttä tunnelmaa, kun
kauan odotettu tapahtuma oli käsillä.
Evankeliumin ytimessä
Tilaisuuden juontanut pastori Tino Varjola muistutti
Jeesuksen antamasta esimerkistä: hän kohtasi aikanaan kaikenlaisia ihmisiä ja
huomioi erityisesti sairaat, köyhät ja vammaiset. Jumalanpalveluksessa oltiin
siis evankeliumin ytimessä.
Lahden kehitysvammaisten ryhmä lauloi Käsi Kädessä -työn
tunnuslaulun ”Käteeni tartu, on tiemme yhteinen” sekä monelle kehitysvammaiselle
tutun ja rakkaan laulun Jumalan kämmenellä. Koko yleisö pääsi
leikkimään ja laulamaan mukana. Rumpalina toimi kehitysvammainen Riku
Mustaparta.
Kehitysvammaistyö on usein yhteiskristillistä, ja osoituksena
siitä Hämeen kehitysvammatyön pappi Jenni Jaakonsaari toi tilaisuuteen
tervehdyksensä. Jaakonsaari luki tekstinsä selkoraamatusta ja puhui kodin merkityksestä
sekä taivaan kodista, johon olemme kaikki matkalla.
Turun Käsi Kädessä -ryhmä lauloi taivaallisesta voimasta,
joka on yliluonnollinen ja muuttumaton.
Saarnan havainnollistamista
Tilaisuuden saarnan piti erityisluokanopettaja Anniina
Heinälä Tuusulasta. Saarna käsitteli Joosuan jäähyväispuhetta, ja se oli
havainnollistettu monipuolisesti. Saarnan ydinsanoma tuli esiin myös kuvien ja
selkokielen avulla. Sormetkin otettiin mukaan, jotta muistettaisiin neljä
tärkeää asiaa Joosuan puheesta.
Viimeiseksi kolme Lahden Käsi Kädessä -kerholaista tuli
lavalle. He näyttivät vielä esineiden avulla ja konkreettisesti toimien, mitä
Joosuan puheesta voi oppia. Raamatut muistuttivat Jumalan laista, ja rakas
esine muistutti Jumalan hyvistä töistä.
Ja samalla kun puhuttiin siunauksesta, myös siunattiin käytännössä
toinen toisiamme. Hyvästä havainnollistamisesta hyötyi koko yleisö, eivät vain
kehitysvammaiset.
Käsi Kädessä -työ laajenee
Yhteisen jumalanpalveluksen jälkeen Lahden helluntaiseurakunta
tarjosi kehitysvammaisille ja heidän avustajilleen maittavan lounaan ja
kahvit. Lisäksi alakerrassa järjestettiin vielä Käsi Kädessä -väen oma
tilaisuus, jossa eri puolilta Suomea tulleet kehitysvammaiset saivat
esiintyä.
Kehitysvammaistyötä tehdään kesäisin IK-opiston leireillä
sekä paikallisesti Turussa, pääkaupunkiseudulla ja Lahdessa. Toiminta on
levinnyt viime aikoina myös uusille paikkakunnille, kuten Keuruulle ja Porvooseen,
jossa on aloitettu kehitysvammaistyötä.
Monilla on kokemus, että vammaisten parissa toimimalla oppii
itse enemmän kuin heille voi antaa.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...