Katukappeli toimii kohtaamispaikkana

Mirja ja Teijo Arrama ovat Karkkilan helluntaiseurakunnan pastoripari.Vireän seurakunnan syntymäpäivä oli heinäkuussa. (Kuva: Eero Ketola)
Mirja ja Teijo Arrama ovat Karkkilan helluntaiseurakunnan pastoripari.Vireän seurakunnan syntymäpäivä oli heinäkuussa. (Kuva: Eero Ketola)
Karkkilan helluntaiseurakunnan Katukappeli on parhaalla mahdollisella paikalla aivan kaupungin pääkadun varrella. Seurakunta perustettiin vuonna 1936, jolloin se hankki myös kokoontumistilat korkealla harjulla sijainneesta kiinteistöstä. Uusia tiloja etsittiin vuosia, kunnes seurakunta osti pankkina ja liiketiloina toimineen kiinteistön alakerran ja muutti sen valoisaksi ja avaraksi Katukappeliksi vuonna 2005. 

– Olemme olleet hyvin tyytyväisiä Katukappeliin. Viikon jokaisena päivänä täällä on kaikenikäisille suunnattua toimintaa, seurakunnan pastori Teijo Arrama kertoo. 

Seurakunta jakaa kolme kertaa viikossa kaupunkilaisille ruokaa. Ruoanjakelu alkoi Torikirkko-nimellä jo 14 vuotta sitten. 

– Tässä katutasossa on hyvä kohdata kaupunkilaisia, Arrama iloitsee. Mirja-puoliso toimii työssä miehensä rinnalla. 

– Toivomme, että kaikilla tilaisuuksiimme tulevilla olisi täällä kodikas olo, Mirja Arrama sanoo. 

Karkkilan helluntaiseurakunta juhlii 80-vuotista toimintaansa viikonloppuna 13.–14. elokuuta.


Eero Ketola


Muut
30/2016

MuutKesäkuinen muuttomme Várpalotan kaupunkiin Unkariin oli järjestyksessään kahdeskymmenesneljäs. Samalla se oli perheemme kolmas muutto ulkomaille. Voisi siis täydellä syyllä sanoa, että olemme rutinoit...
MuutKUN saa käsiinsä Päivi ja Niilo Räsäsen tuoreen Avioliitto-kirjan, hätkähtää teoksen ulkomittoja: vain 14 x 17 senttimetriä, eikä paksuuttakaan ole kuin vajaa sentti.

Harvoin lienee nouss...
MuutKatu-, teetupa- ja vankilatyö sekä muu suoraviivainen ihmisten evankeliointi on olennainen osa herätyskristittyjen identiteettiä. Yleensä evankeliumi ja Jumalan apu myös kiinnostavat niitä, joilla on...
MuutEfesolaiskirjeessä ja 1. Korinttilaiskirjeessä Paavali näyttää puhuvan apostolin tehtävästä samantapaisena seurakunnallisena toimena ja kutsumuksena kuin evankelistan ja opettajan toimesta (Ef. 4:11;...
MuutTurun arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala pohtii Maaseudun Tulevaisuuden kolumnissa sitä, miten kristinusko ja islam ovat samaa juurta mutta kuitenkin erilaisia. (maaseuduntulevaisuus.fi 10.7.201...
MuutEntinen lähetyslapsi Maria Huotari unelmoi lähetyslääkärin työstä.
MuutMeidät on kutsuttu elämään Jumalan armon ja rakkauden motivoimaa elämää, omasta ja toisten ainutlaatuisuudesta iloiten.
MuutHenry Hedman kuuntelee kesällä luonnon musiikkia.

Koulutus on merkinnyt minulle eteenpäin pääsyä erilaisissa kansainvälisissä ja kansallisissa tehtävissä. Se on avannut mahdollisuuksia.

...
MuutEdellisessä numerossa (RV 28– 29) kerrottiin Tiibetissä viime ja tämän vuoden aikana tapahtuneesta mittavasta herätyksestä. Toisin kuin jutussa annettiin ymmärtää, raportoidut yli 200 000 kääntyn...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan