Käsitys ihmisen arvosta haastetaan eutanasiakysymyksessä
Tämän kuun alussa julkaistiin kansalaisaloite eutanasian eli armokuoleman sallimiseksi Suomessa. Kansalaisaloitteen nimekkäät tekijät, osa itsekin pitkäaikaissairaita, perustelevat aloitteen tarpeellisuutta niin, että se antaa vaihtoehdon potilaille, jotka sairastavat suurta kärsimystä aiheuttavaa ja kuolemaan johtavaa sairautta.
Lääkäri ja kristillisdemokraattien kansanedustaja Sari Tanuksen mukaan aloitteeseen liittyy useita eettisiä kysymyksiä.
– Näen, että elämän pituus ja sen lopettaminen on asia, josta kenelläkään ihmisellä ei ole valtaa päättää.
Suomessa asenneilmapiiri eutanasiaa kohtaan on muuttunut viime vuosien aikana sallivammaksi. Tanus ajattelee tämän kertovan siitä, että kuolemaa pidetään aiempaa yleisemmin mekaanisena asiana, jota ihmiset voivat hallita. Hän toivoo silti, että keskustelu havahduttaisi ajattelemaan elämän ainutkertaisuutta.
– Kenelläkään meillä ei ole tietoa tulevasta, ei edes heillä, joiden sairauden on sanottu olevan parantumaton, hän sanoo.
”Viimeiset päivät ainutkertaisia”
Tanus pelkää, että eutanasian hyväksyminen Suomessa saattaisi pitkällä aikavälillä johtaa laajempiin seurauksiin kuin alun perin oli aloitteen tavoitteena. Näin on käynyt abortin tapauksessa.
– Vuosien aikana abortista, jonka ajateltiin olevan vain harvoja ääritapauksia varten, on tullut joillekin jopa ehkäisykeino. Tilanne voisi eutanasiassakin luisua siihen, että sitä käytettäisiin yhä enemmän eri tilanteissa ja yhä nuorempiin.
Tanus pelkää myös, että kielteinen kanta eutanasiaan saattaa tulevaisuudessa rajoittaa hoitoalalla työskentelevien työmahdollisuuksia.
– Saattaisi tapahtua niin, että jos lääkäri ei vakaumuksensa vuoksi suorita eutanasiaa, häneltä voisi sulkeutua oikeastaan kaikki muut erikoistumisalat paitsi patologia ja röntgenologia.
Vaihtoehdoksi eutanasialle Tanus esittää saattohoidon kehittämistä sekä potilaan ja hänen läheistensä tukemista. Hän korostaa myös, että on olemassa hyviä kipulääkkeitä sekä apua tuskaisuuteen.
– Jokaisella on merkitystä ja annettavaa aivan elämän loppuun asti. Viimeiset päivät ja viikot voivat olla hyvin ainutkertaisia, ja kuoleman lähetessä saatetaan miettiä suhdetta läheisiin ja Jumalaan. Aika, joka on saattanut näyttää vaikealta ja jota on halunnut paeta, voikin olla yksi rikkaimmista jaksoista koko elämässä.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...