KAN ry:n kuntoutusohjaajalle yli
viiden vuoden tuomio huumausainerikoksista
Syrjäytyneiden auttaja ajautui itse
huumekauppiaaksi.
Helluntaiseurakuntien päihdekuntoutusjärjestö
KAN ry:tä ravistelee kriisi. Yksi sen pitkäaikaisista työntekijöistä tuomittiin
Pohjois-Savon käräjäoikeudessa elokuun lopulla viideksi vuodeksi ja kahdeksi
kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen törkeästä huumausainerikoksesta ja
ampuma-aserikoksesta.
Keijo Laukkanen, 57,
työskenteli vuosien ajan KAN ry:n Tuusniemen yksikössä ohjaajana. Poliisi löysi
Laukkasen kuljettamasta ajoneuvosta maaliskuussa noin kaksi kiloa amfetamiinia.
Tuomiossa hänen katsottiin olevan kuopiolaisen huumevyyhdin päätekijä.
Eriasteisia tuomioita sai myös viisi muuta henkilöä.
Asiasta uutisoivat muun muassa
ja .
– Keke oli tunnettu kaveri myös
rikollispiireissä koko ajan. Kyllä hänet toivotettiin varmasti lämpimästi
tervetulleeksi, Keijo Laukkasen kanssa vuosien saatossa työskennellyt henkilö
kertoo.
– Jos joskus on ollut huumemaailmassa,
siihen voi valitettavasti soljahtaa helposti mukaan uudelleen.
– Hänen työnsä syrjäytyneiden ja
päihdeongelmaisten kanssa oli todella hienoa. Puhelin saattoi soida mihin vuorokauden
aikaan tahansa, ja aina Keke oli valmiina lähtemään auttamaan. Toisaalta siinä
saattoi koko ajan olla mukana ajan ja työn hallinnan puutetta.
Haastateltava sanoo uskovansa, että
Laukkanen on ”pitänyt työn ja bisneksen erillään”.
– Uskon, ettei hän välittänyt
päihteitä yksikkönsä asukkaille.
Toinen haastateltava uskoo, että
henkilökohtaisen elämän kriisit selittävät osaltaan itsekin päihdetaustaisen
Laukkasen toimintaa.
– Päihdekuntoutujat kohtaavat usein
sen kysymyksen, lähdenkö hakemaan helpotusta huonona päivänä päihteistä. Se
seuraa mukana koko elämän.
– Niinä huonoina päivinä vanhat
kaverit saattavat ottaa yhteyttä, ja kuvio alkaa muodostua.
Haastateltavan mukaan huumekauppiaaksi
päätymiseksi pitää olla jo jokin tausta alamaailmassa.
– Jos tavallinen ihminen menee
juttelemaan rikollisille, että haluaa alkaa myydä huumeita, saa turpaansa.
Kuopiossa huumeiden käyttäjiä on
haastateltavan mukaan suhteellisesti saman verran kuin muissa isommissa
kaupungeissa.
– Erityispiirteenä Kuopion
huumemaailma on raaka. Väkivaltaa käytetään melko herkästi.
Kaikki haastateltavat pitävät
Laukkasen huumekauppaa ehdottomasti tuomittavana. Työskentely päihdekuntoutuksen
piirissä vielä lisää tekojen ristiriitaisuutta.
Amfetamiinin käyttö Suomessa
ylipäätään on ilmeisesti lisääntynyt koronakriisin myötä.
– Rajat menivät kiinni, ja Suomessa
sattui silloin olemaan sisällä juuri amfetamiinia runsaasti, eräs haastateltava
arvioi.
– Kun päiväkeskukset ja
kuntoutuspaikat menivät kiinni, ahdistus lisääntyi, ja ongelmaiset alkoivat
käyttää yhä enemmän päihteitä.
Jatkuva kriisi saattaa synnyttää
ongelmien pahenemista syrjäytyneiden keskuudessa ja esimerkiksi
uusasunnottomuutta.
– Jos nyt tulee kylmä talvi, jälki voi
olla todella pahaa, haastateltava arvioi.
Haastateltavat esiintyvät jutussa
turvallisuussyistä nimettöminä.
KAN: Huumetestit vakiomenettelyksi
Kyllä meillä on tässä paljon
opittavaa, helluntaiseurakuntien päihdekuntoutusjärjestö KAN ry:n
toiminnanjohtaja Jouko Vuorenniemi kuvailee.
Hän sai tietää Keijo Laukkasen
tilanteesta maaliskuussa, kun Laukkanen yllättäen soitti poliisiasemalta, ja
kertoi olevansa pidätetty epäiltynä huumausainerikoksista.
KAN on teettänyt kaikilta
työntekijöiltään huumetestin, ja työntekijät ovat suostuneet vapaaehtoiseen
säännölliseen testaamiseen.
– Haluamme antaa toiminnastamme
luotettavan kuvan ulospäin.
Kan ry:ssä työskentelee noin 15
henkilöä.
Vuorenniemen mukaan vastaavien
tilanteiden välttäminen jatkossa edellyttää vuorovaikutuksen lisäämistä.
– Pidetään enemmän tapaamisia,
kysytään mitä kuuluu. Haluamme ylipäätään pitää parempaa huolta henkilökunnasta
ja asiakkaistamme.
Jouko Vuorenniemi korostaa
tehtäväkentän haasteellisuutta.
– Katsomme olevamme etulinjassa.
Yritämme palvella ihmisiä, jotka ovat matkalla tuhoon. Tämä haastaa meitä
työntekijöinä myös hengellisesti.
Yhdistyksen talous on tällä hetkellä
hyvässä kunnossa. Yksiköissä on paljon asukkaita.
– Haluan uskoa, että tämä tapaus ei
tuhoa sitä hyvää kuvaa, mikä meistä on kuntotustoimijoiden parissa. (AT)
Lukijalta22.3.2024 | Olen kiitollinen, että maakuntalehdissämme on auennut toistuvasti tilaa Raamatun sanomaa korostaville kirjoituksilleni. Usein ne sivuavat yhteiskunnallisia haasteita, unohtamatta ikuis...
LukijaltaIhmisten puheissa toistuvat usein ilmaisut kuten ”Kuolema kuittaa univelat” tai ”Haudassa saa sitten levätä”. Ne ovat tavallisia tapoja vältellä ajatusta kuolemanjälkeisestä elämästä ja vaeltaa va...
Lukijalta21.11.2023 | Helluntaikirkon oppikäsityksessä Jeesuksen paluusta ei ole enää vain yhtä tulkintamallia. Jeesuksen paluusta itsessään ollaan varsin yksimielisiä, mutta seurakunnan tempauksen ajoituk...
Lukijalta24.10.2023 | Iso Kirja on hehkuttanut tänä vuonna Opisto omaksi -teemaa. Sen tavoitteena on, että seurakunnat ja niiden jäsenet ottaisivat ja kokisivat entistä enemmän omistajuutta yhteisestä opis...
LukijaltaApostoli Paavali ei tahtonut pitää Roomassa asuvia veljiä tietämättöminä ”tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisäll...
Lukijalta(20.3.2023) Tammikuussa seurakuntamme johtajisto sai ihmetteleviä yhteydenottoja koskien paikallista Turvallinen seurakunta -lausuntoa, jossa olemme osallisena. Siinä oli virheellisesti na...
Lukijalta(6.3.2023) Uudet hyvinvointialueet aloittivat vuoden alusta. Kotiin saamamme esitteen mukaan uuden hyvinvointialueen keskeinen tehtävä on ”hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yht...
LukijaltaTranslain uudistaminen vietiin eduskunnassa maaliin 1.2.2023 äänin 113–69. Lain mukaan jokainen täysi-ikäinen kansalainen voi vaihtaa sukupuolensa pelkkänä ilmoitusasiana. Korjausleikkauksia ja lä...
LukijaltaOikeaoppisuuden tarve on ihmiselle ominaista ja johtuu osin siitä, että se on eräs turvallisuuden tunnetta ruokkiva väline. Uskon kysymyksissä oikeaoppisuuden tarve on hälyttävän suuri. Osasyynä s...
Lukijalta(27.12.2022) Silmiini sattui erään teologin lehtikirjoituksen otsikointi: ”Ateisti, joka tuntee Jumalan?” Kysymysmerkin kanssakin toteamus on absurdi. Ateisti kieltää Jumalan olemassaolon ja kaike...
Lukijalta(22.11.2022) Kun tulin aikoinani uskoon, sain näyn hengellisestä työstä. Se oli määrittelemätön pakottava tarve olla jotenkin hyödyksi Jumalan valtakunnassa. Tämä tarve on ollut läpi uskossa oloaj...
LukijaltaPaimen Plus -lehden kesäkuun numeron talouspalstalla olleessa kirjoituksessa kerrottiin seurakuntien lämpölaskujen noususta viime talvelta. Sama suunta näyttää jatkuvan myös tulevana talvena. Kerr...
LukijaltaJeesus joutui usein herättelemään kuulijoitaan. Tässä muutamia otteita Jeesuksen sanoista: ”Ettekö käsitä? Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä?” Niin hän sanoi heille: ”Ettek...
LukijaltaYhdysvalloissa korkein oikeus kumosi kesäkuussa vanhan ns. Roe vs Wade -nimellä tunnetun, aborttioikeuden turvanneen ennakkopäätöksen. Näin se teki sen, minkä kokeneiden ja laintuntevien tuomareid...
LukijaltaSanan- ja uskonnonvapaus ry (SUV) on osoittanut tarpeellisuutensa kansan keskuudessa. Kesäkuussa 2021 perustettu yhdistys on saanut aatteensa taakse jo yli 1 000 jäsentä ympäri Suomea. Yh...
LukijaltaHesekielin kirjan luku 33 kertoo sielunhoitajan ja profeetan vastuusta. Toisesta jakeesta löytyvät puhuttelevat sanat: ”Jos minä annan miekan tulla maan kimppuun ––.” Nykyiset aseet eivät ole miekkoja...
LukijaltaLähetyspastori Markku Karjalaisen mukaan Uusi testamentti opettaa seurakunnan johtavan pastorin ja vanhimman viran kuuluvan miehille. Raamatussa sanotaan, että vanhimman virkaan tulee valita ”yhde...
LukijaltaKansallisen veteraanipäivän aikana (27.4.), kun uutiset kertovat Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön potevan koronan jälkeen keuhkokuumetta, olen pohtinut, kuinka tärkeää on, että maamme...
LukijaltaRisto Karhu esitti Ristin Voitossa 17 kysymyksen: ”Jeesuksen paluu – ennen suurta ahdistusta?” Kirjoitus keskittyi ensisijaisesti odottamamme tempauksen ajankohdan pohdintaan. Mielestäni Risto Kar...
LukijaltaLänsimaiden kristittyjen piirissä on laajalti käsitys, että seurakunnan salainen tempaus tapahtuisi ennen suurta ahdistusta. Etenkin vapaiden suuntien käsitykseen on paljolti vaikuttanut Vilho Har...
LukijaltaJumala ilmoittaa itsensä Raamatun Sanan kautta mutta myös kansojen vaiheissa. Erityisen selvästi tämä ilmenee Israelin kansan historiassa ja nykyhetkessä. Suomen kansan eri vaiheissa olem...
LukijaltaKiitos Reijo Mänttärille palautteesta (RV 9/22) kirjani erään luvun pohjalta tehtyyn artikkeliin. Tila ei riitä palautteen seikkaperäiseen käsittelyyn, mutta teen joitain yleisiä huomioita. ...
LukijaltaPuheessaan Korneliuksen talossa apostoli Pietari tahtoi sitoa uudet opetuslapset herätyksen alkuperään. Siksi hän sanoo: ”– – sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kast...
LukijaltaLehden emerituspäätoimittaja Leevi Launonen pohdiskeli kasvatustieteen asiantuntijana syvällisesti ihmisen persoonaa (RV 5). Hän toteaa ihmisen luonteen kasvamisen jääneen taka-alalle 1900-luvun l...
LukijaltaPitkittynyt poikkeusaika on kuormittanut lapsiperheiden arkea, typistänyt tärkeitä vertaistukiverkostoja ja kaventanut seurakuntayhteyttä. Lasten hengellinen kasvatus on jäänyt pitkälti vanhempien...
LukijaltaHyvin usein puhutaan pettäjä Jaakobista tai siitä, kuinka Jaakob petti veljensä. Ovatkohan nämä ajatukset koko totuus? 1. Moos. 25:21,23: ”Iisak rukoili Herraa vaimonsa puolesta, sillä tä...
LukijaltaSuomessa on viime vuosien aikana kyseenalaistettu kristillisiä arvoja. Raamatun mukaista uskoa tunnustavat kokevatkin, että kaikkea muuta suvaitaan paitsi kristillisiä arvoja. Kuitenkin e...
LukijaltaLehden sivuilla on jälleen käyty keskustelua naisen asemasta. RV:n numerossa 41 Hannu Kangasniemi esitti miehen ja naisen välisen hierarkian olevan osa Jumalan asettamaa järjes...
LukijaltaRistin Voitossa 30–31 oli kirjoitus kalvinismista. Näkemys miehen ja naisen erilaisista sukupuolisidonnaisista rooleista perheessä ja seurakunnassa nousi esiin yhtenä jäsenille tärkeänä näkök...
LukijaltaKesän päivityksiä, uutisia ja mainoksia lukiessa mieleen on noussut kysymys: Onko sellainen paradoksi mahdollista, että voin olla ihmisoikeuksien ja solidaarisuuden puolella ja samaan aikaan kriti...
LukijaltaSuurella mielenkiinnolla, jännityksellä, rakkaudella ja ilolla tartuin Evankelistakoti elää -kirjaan. Jokainen kirja, joka kertoo helluntaiherätyksen alkuajoista Suomessa, sen toiminnast...
LukijaltaOlen kuullut joidenkin väittävän, etteivät uskovat joudu viimeiselle tuomiolle. Silloin tarkoitetaan ns. erillistä ylöstempausta, joka on erotettu ylösnousemuksesta viimeisenä päivänä. Kuitenkin t...
LukijaltaNettikonferenssissa näki paljon mielenkiintoisia vastauksia otsikon kysymykseen. Laulu- ja soitinyhtye Exit sai paljon myönteistä palautetta. Monet pitivät sen esiintymistä jopa koko tapahtuman pa...
LukijaltaPaljolla kirjantekemisellä ei ole loppua. Ristin Voitossa on kirja-arvioita, joista toiset ovat hyviä ja rakentavia uskoamme ajatellen, toiset ovat sitten vähemmän hyviä. Markus Maj...
LukijaltaRistin Voitto -lehden pääkirjoituksessa (12/21) Waltteri Haapala korostaa pastorien johtajuutta ja heidän kunnioittamistaan sangen voimakkaasti. On toki tärkeää, että pastorit saavat heille kuuluv...