Viidesosa suomalaisista on ainakin lievästi työuupuneita. 12-vuotiaista kymmenesosa on jo väsynyt koulunkäyntiin. Kuutisen prosenttia suomalaisista kärsii masennuksesta. Olemme yhtä masentuneita kuin Sierra Leonen, Malin tai Saudi-Arabian asukkaat.
Uupumusta ja masennusta koskevat uutisotsikot ovat lähes jokaviikkoisia. Saavatko masentuneet ja uupuneet tukea seurakunnasta? Antaako seurakunta voimia vai viekö se niitä? Onko helluntaiherätyksessä toimittu sen eteen, että yksi suomalaisista kansansairauksista saataisiin kuriin?
Vain harvoissa seurakunnissa, vastaa Niilo Närhi, joka haaveilee masentuneille ja uupuneille tarkoitettujen vertaistukiryhmien perustamisesta ympäri Suomen seurakuntia. Närhi ja hänen vaimonsa ovat vetäneet vertaistukiryhmää Keravalla 15 vuoden ajan. Se syntyi omakohtaisen kokemuksen vuoksi – tai ansiosta.
– Sadan hengen seurakunnassa on viisi tai kuusi sellaista ihmistä, joilla on diagnosoitu masennus, Närhi toteaa.
– Vertaistukitoimintaa tarvittaisiin. Kun olemme pitäneet seminaareja aiheesta eri seurakunnissa, yleinen kommentti on ollut, että tätä on odotettu jo kauan.
Elämää, ei vain tietoa
Evankelistakodilla Vilppulassa järjestetään toukokuun puolivälissä viides valtakunnallinen Toivoa huomiseen -viikonloppu masentuneille ja työuupumuksesta kärsiville.
Viikonloppu on tarkoitettu niin avun tarpeessa oleville kuin sellaisille, jotka haluaisivat aloittaa seurakunnassaan vertaistukitoimintaa ”Keravan malliin”.
Niilo Närhi kertoo, että kaikki saavat yhteisestä viikonlopputapahtumasta, kun kurssi perustuu enemmän elämän kuin tiedon jakamiselle.
– Viikonloppu on sisällöltään hoitava. Se antaa työkaluja niin omaan toipumiseen kuin toisten auttamiseen. Päämääränä on rohkaista ja innoittaa erilaisten puheenvuorojen kautta.
– Helluntaiseurakunnissa ei ole ollut paljon ihmisiä, jotka olisivat antaneet kasvot mielenterveysasioille. Mutta niin kauan kuin niitä hävetään ja piilotellaan, emme pääse eteenpäin. Asiat muuttuvat vain sitä kautta, että ne tehdään näkyväksi, Niilo Närhi sanoo.
Kiinni häpeään ja pelkoon
Vertaistukiviikonlopussa osaamistaan jakaa Lapuan helluntaiseurakuntaan kuuluva vaativan erityistason psykoterapeutti Merita Kattelus.
Katteluksen puheenvuorot käsittelevät kahta jokaiselle tuttua tunnetta: pelkoa ja häpeää.
Mukana viikonlopussa ovat myös Niilo Närhi Keravan vertaistukiryhmän jäsenten kanssa sekä toinen pastori Heimo Enbuska, joka esimerkiksi pitää raamattutunnin Raamatun sovitusopista.
Niilo Närhi haluaisi nähdä Toivoa huomiseen -viikonlopussa erityisesti niitä, jotka kokevat, ettei seurakuntaelämä anna heille sitä, mitä he tarvitsevat elämässä eteenpäin päästäkseen.
– Masennus ja uupumus ovat todella yleisiä ilmiöitä – kaikki me olemme saviastioita. Seurakunnissa eri puolilla maata olisi syytä aloittaa vertaistukitoimintaa.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...