Käännöksistä kiistely käy harvinaiseksi

Mikael Agricola suomensi Uuden testamentin 1500-luvulla ja tuli samalla luoneeksi pohjan suomen kirjakielelle. Sen jälkeen raamatunkäännöksiä ja ehdotuksia sellaisiksi on syntynyt useita. Nykyisistä tunnetuimpia ovat kaksi kirkkoraamatuksi kutsuttua: niin sanottu vanha käännös vuodelta 1933/38 ja uusi vuodelta 1992.

Ristin Voiton selvityksessä vuonna 2011 suuri osa helluntaiseurakuntien työntekijöistä ilmoitti käyttävänsä vanhaa käännöstä sekä henkilökohtaisessa hartauselämässään että opettaessaan ja evankelioidessaan. Tuolloin vaihtoehtona ei vielä ollut Raamattu Kansalle -käännöstä, joka ilmestyi kokonaisuudessaan vuonna 2012. Sen varastoa hallinnoi tätä nykyä Aikamedia.

Onko sanavastaavuuteen ja nykykielisyyteen pyrkinyt RK vakiinnuttanut paikkansa helluntaikentällä? Myyntilukujen perusteella ei voi päätellä, mitä käännöstä käytetään ahkerimmin, mutta kustannuspäällikkö Outi Kättö kertoo RK:n menevän hyvin kaupaksi. Suurin myyntipiikki koettiin tosin jo pian ilmestymisen jälkeen, kun käännöstä pitkään odottaneet pääsivät tekemään kauppoja.

– Tällä hetkellä erityisen suosittu malli on musta nahkakantinen versio, jossa on kultasyrjät, indeksilovet ja vetoketju, siis ikään kuin kaikki herkut.

Kättö arvioi, että moni lukija vertailee mielellään käännöksiä.

– Meidän asiakaspiirissämme korostuu se, että halutaan vaihtoehtoja vuoden 1992 käännökselle.

Vanhin on ykkönen

Uusi ei ole kaikkien mielestä parempi. Suomessa on kristillisiä yhteisöjä, joiden tilaisuuksissa kuulee yhä puhuttavan Agricolan kielellä munaskuista ja viinapuista. Vuoden 1776 Bibliaa käyttävät ainakin lestadiolaiset ja rukoilevaiset, jotka ovat luterilaisen kirkon herätysliikkeitä.

Pastori, TT Timo Laato kertoo taustayhteisönsä rukoilevaisten suosivan Bibliaa siksi, että he haluavat säilyttää luterilaisen esiymmärryksen.

– Biblia on käännetty Lutherin raamatunkäännöksen avulla, joten käännösratkaisuissa ei ole seurattu liberaaliteologian ja vaihtuvan raamatuntutkimuksen näkemyksiä. Se on vuosisatojen aikana hyväksi koettu.

Erityisen hienoa Bibliassa on Laaton mukaan Vanhan ja Uuden testamentin välinen yhteys. Esimerkiksi Kristukseen viittaavia ennustuksia on käännetty samoilla sanoilla, jolloin alkukieliäkin taitamaton lukija voi ymmärtää, milloin Vanha testamentti puhuu Jeesuksesta. Tätä tuovat julki myös Lutherin päällekirjoitukset lukujen alussa.

Vanha kieli sinänsä ei Biblian suosijoille ole mikään itsetarkoitus.

– Toki jotkut pitävät kieltä kauniina, mutta kieli voi olla myös este, koska Biblia on joiltain osin vaikeaa luettavaa. Vertailun vuoksi etenkin jotkut nuoret lukevat muitakin käännöksiä. Lopulta alkukieliset tekstit ovat se varsinainen auktoriteetti.

Rukoilevaisilla ei ole virallista jäsenrekisteriä, mutta Laato arvioi liikkeeseen myönteisesti suhtautuvia olevan Suomessa parituhatta. He käyttävät Bibliaa kaikessa toiminnassaan seuroista nuorteniltoihin.

Alkukieliä opiskelijoille

Vapaisiin suuntiin kuuluvilla kirkkokunnilla ja yhteisöillä ei yleensä ole virallista linjaa eri käännöksistä. Vapaakirkon koulutusjohtaja Simo Lintinen arvioi, että Suomen teologisella opistolla käytetään yleisimmin vuoden 1992 käännöstä. Hän uskoo muidenkin vapaakirkollisten ottaneen sen suhteellisen laajalti omakseen.

Käännösten oikeellisuudesta riitelyyn ei Lintisen mukaan enää nykyään juuri törmää.

– Käännösperiaatteissa on toki eroja, mutta on hassua kiivailla käännösten puolesta. Mikään käännös ei tavoita alkukielen tarkkaa merkitystä, vaan ne ovat parhaimmillaankin tulkintaa, jolla pyritään ilmaisemaan alkuperäisen kirjoittajan tekstille antama merkitys.

Suomen teologisella opistolla opetuksessa käytetään Raamatun alkukieliä, hepreaa ja kreikkaa, joiden avulla pyritään ymmärtämään tekstien merkitys. Lisäksi työntekijäkoulutuksen ohjelmaan kuuluu heprean ja kreikan monivuotinen opiskelu.

– Se, mitä käännöstä itse kukin julistus- ja opetustyössään sitten mieluiten käyttää, on makuasia ja joillekin syvempikin kysymys.

Samoilla linjoilla on helluntailaisen Iso Kirja -opiston vararehtori Markku Ojaniemi.

– Käännös sisältää väistämättä aina tulkintaa, joten on hyvä, että käytössä on useita käännöksiä. Opiskelijat saavat siten paremman käsityksen siitä, mikä on Raamattu.

Ojaniemi on huomannut saman kuin Kättö, Laato ja Lintinen: yhtenäisyyden aika on ohi, ja käännösten kenttä on pysyvästi moninainen. Uuden käännöksen ilmestyminen herättää aina keskustelua ja aiheellistakin kritiikkiä, mutta harva tekee näistä asioista elämän ja kuoleman kysymyksiä.


Säde Loponen