Juhannuskonferenssissa koetaan uudenlainen toivelaulutilaisuus sekä tukikonsertti
20.4.2021 | Anssi Tiittanen
Tulevan kesän Juhannuskonferenssin musiikissa on sekä uusia avauksia että paluun tuntua.
Tutustu tapahtuman tähän asti julkaistuun ohjelmaan
1990–2000-luvuilla ylistysmusiikissa juuri Juhannuskonferenssissa vahvasti vaikuttanut Petri Kosonen on yhtyeineen mukana perjantain ja lauantain missiojuhlissa ja myös muissa tilaisuuksissa pitkin tapahtumaa.
Romanien Elämä ja Valo -yhdistys viettää 60-vuotisjuhlavuottaan, ja tumman kansan musiikki on myös Juhannuskonferenssissa esillä. Radiojumalanpalveluksessa palvelevassa Henry Hedmanin johtamassa Riihimäen Kotikirkon kuorossa on vahva edustus pääväestöstä ja romaneista. Torstaisessa juhlakokouksessa laulaa romanien kuoro.
Iltaan ja alkuyöhön painottuvassa musiikkitarjonnassa on tänä vuonna paljon koettavaa.
Juhannusaattoiltana Konffa-areenalla esiintyy nostalgiakeikalla Kimmo Virtanen All Stars -yhtyeensä kanssa. Virtanen on laulanut 1980-luvulta alkaen suosituissa yhtyeissä, kuten Heaven Up, Skylight ja Klinik, sekä viimeisimpänä Gospel Powerin reunion-kokoonpanossa.
Juhannusyö huipentuu tukikonserttiin Juhlateltassa, jossa esiintyy Mikael Meklinin ja Roni Lempiäisen sekä taustayhtyeen muodostama Immanuel. Konsertilla kerätään tukea Juhannuskonferenssille ja valtakunnalliselle nuorisotyölle.
Lauantaiyönä Konffa-areenalla kuullaan uusintana viime vuodelta Teemu Suomisen johtama, alkuperäiselle 1990-luvun toteutukselle uskollinen versio Missa Concordiaesta.
Jo perinteisessä Keuruun kirkon iltakonsertissa esiintyy lauantai-iltana Mieskuoro Graniitti.
Uudempaa ohjelmatyyppiä tapahtumassa edustaa perjantaina päivällä koettava Sydämeni laulu -tilaisuus. Konsertissa kuullaan Sari Essayahin, Joni Nelimarkan, Elli Meklinin, Jyrki Palmin ja Jodahe Saburen suosikkikappaleita Teemu Suomisen orkesterin johdolla.
Juhannuskonferenssi päättyy sunnuntaina juhlatunnelmissa, kun Suomalainen messu toteutetaan Seinäjoen ja Jyväskylän yhdistetyn kuoron, Valkia-pelimannien ja solistien voimin. Kuoroa johtaa Markus Saarela, yhtyettä Lasse Heikkilä.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...