Juhannuskonferenssin ohjelma uudistuu ensi kesänä. Tilaisuuksien määrää vähentämällä ja niiden paremmalla suunnittelulla tapahtumalle haetaan ennen muuta selkeyttä.
– Konferenssi on kasvanut niin, että lopulta viiteen päivään mahtui noin sata erilaista tilaisuutta. Nyt kun tapahtumalla alkaa uusi vuosikymmen, oli hyvä hetki tarkastella kokonaisuutta, konferenssi-isäntä Marko Halttunen kertoo.
Juhannuskonferenssin ohjelma keskittyy ensi kesänä pääasiassa kahteen telttaan: juhlatelttaan ja lastentelttana ennen palvelleeseen teematelttaan. Juhlatelttaan kokoonnutaan esimerkiksi aamunavauksiin, jumalanpalveluksiin, raamattutunneille, konsertteihin ja nuorteniltoihin. Teemateltassa on puolestaan kansainvälisiä tilaisuuksia sekä ohjelmaa lapsille, varkeille ja nuorille.
Kokonaisuuden hallitsemiseksi juhlateltassa on päiväkohtaiset teemat ja house bandit sekä konferenssin ohjelmatoimikunnan kutsumat tuottajatiimit: jyväskyläläiset esimerkiksi vastaavat iltapäivien keskustelevista tilaisuuksista, Iso Kirja raamattutunneista ja nuorisotyövaliokunta puolestaan nuortenilloista. Tuottajat suunnittelevat tilaisuudet ehyiksi kokonaisuuksiksi päiväkohtaisten teemojen Suuri Jumala, Lähimmäisyys, Lähetys ja Lunastus alle.
Ajatukset ”väliinputoajiin”
Konferenssiohjelmasta on karsittu päällekkäisyyksiä. Jatkossa on siis vain yksi aamunavaus, jumalanpalvelus, keskustelutilaisuus ja musiikkiin painottava tilaisuus päivässä. Toisaalta Missioteltta on paikallaan, samoin monet muut tutut ohjelmapisteet. Ylistysteltan paikalle tulee nälkäisiä palveleva pikaruokateltta.
Marko Halttunen kertoo, että ylistysmusiikki tuodaan nyt monipuolisella tavalla erillisestä paikasta osaksi juhlateltan tilaisuuksia house bandien voimin. Yhdessä laulamisen lisäksi juhlateltassa kuullaan myös esittävää musiikkia.
Juhlateltan tarjonnassa on ajateltu erityisesti keski-ikäistä ja perheellistä väkeä, joka on suuri ryhmä mutta ”jäänyt konferenssiohjelmassa vähän väliinputoajaksi”.
Ohjelmauudistus auttaa myös tapahtuman äänimaailman rauhoittamisessa, kun musiikki ei soi viidessä-kuudessa pisteessä yhtä aikaa.
Maailma lähellä
Juhannuskonferenssin teema on tänä vuonna ”Maailma kädessä”.
– Teemalla haluamme tukea uskoa Jumalaan maailman myllerrysten keskellä: maailma on hänen kädessään. Toisaalta maailma on tullut kätemme ulottuville esimerkiksi turvapaikanhakijatilanteen vuoksi ja älypuhelinten välityksellä, konferenssi-isäntä avaa teemaa.
Maahanmuuttajat näkyvät konferenssissa erityisesti lauantain keskustelufoorumissa ja teemateltan kansainvälisissä tilaisuuksissa, joista vastaa Helluntaikirkon maahanmuuttajatyöryhmä. Tapahtuman kansainvälinen puhujavieras on israelilainen Avi Mizrachi.
Juhannusaattona kokoonnutaan viime vuoden tapaan juhlalliseen lipunnostoon, jossa puhuu kansanedustaja Sari Essayah ja musiikista vastaa kanteletaiteilija Ida Elina. Juhlaa jatketaan ruotsalaisartisti Samuel Ljungblahdin konsertilla, joka on maksullinen. Ljungblahd on kotimaassaan hyvin tunnettu gospelartisti, joka esiintyi mieliinpainuvasti Ruotsin prinssin Carl Philipin häissä viime vuonna.
Lauantai-iltana juhlateltassa musiikki kajahtaa Kaikki saa Herralle laulaa -tilaisuudessa.
Juhannuskonferenssi alkaa tuttuun tapaan juhannusviikon keskiviikkona illalla ja päättyy sunnuntai-iltapäivän ehtoollisjuhlaan.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...