Tampereella 21. toukokuuta
kokoonnuttiin valtakunnalliseen kuoropäivään
lähes kahdenkymmenen
vuoden tauon
jälkeen. Tapahtuma oli Helluntaiseurakuntien musiikki
ry:n (HSM
ry) ja Tampereen Helluntaiseurakunnan yhdessä
järjestämä tapahtuma.
Sunnuntaipäivän
aikana pidettiin harjoituksia
ja illalla Riemuhuuto Herralle
-tapahtuma. Sopraanot
soivat kirkkaasti, altot kevyen
mukavasti ja miesäänet muhevasti.
Nuorista osaavista muusikoista
koottu bändi eli samaa
sykettä kuoron ja solistien kanssa.
HSM:n
puheenjohtajan Pirkko Hyttisen mukaan
kuoropäivät olivat todella
suosittuja vuosituhannen vaihteeseen
asti.
–
Kuorotoiminta on ajan kuluessa valitettavasti
hiipunut monessa seurakunnassa,
silti kuoropäiviä on
edelleen toivottu.
–
Nyt ne toteutuivat ja oikein mallikkaasti,
Hyttinen kertoi iloisena.
–
Nyt on menossa uusi kuorobuumi, ja
soisin sen valtaavan myös
seurakuntiamme. Emme etsi
nostalgiaa, vaan sykettä eteenpäin. Sytytään
uudelleen ja tsuumataan tulevaisuuteen.
Tampereen
Joy-tapahtuma oli menestys.
Kuorot olivat tehneet kotiläksynsä
hyvin, eikä aikaa paikan päällä
tarvinnut enää kuluttaa stemmojen
harjoittelemiseen.
Kuoroja
ja kuorolaisia oli tullut ympäri
Suomea, ja lavalle ahtautui lopulta
lähes 70 laulajaa. Laulajien ikähaarukka
oli ilahduttavan laaja: yläkouluikäisistä
eläkeläisiin.
Bändi
koostui lähinnä tamperelaisista muusikoista.
Kuoroa harjoituttivat ja
johtivat Pirkko Hyttinen, Lasse Vainiomäki ja
Markku Sandberg.
Solisteina lauloivat Hannele Peltokangas,
Emilia Riihimäki,
Tapani Annala ja Heikki Jääskeläinen.
Pastori
Jarmo Makkonen piti innostavan
ja eteenpäin katsovan puheen.
Nostalgiaa
–
Nämä kuoropäivät nostivat monet muistot
pintaan, kertoo Hanna-Maria Kotiranta Porista.
–
Vuonna 1989 lähdimme Porin nuortenkuoron
kanssa Joy-päiville Helsinkiin.
Silloin se oli uskon
vahvistusta, fiilistelyä, uskovien yhteyttä,
riemua Jumalassa ja
jopa joukkohurmosta. Kun sitä
etsi omaa paikkaansa ja identiteettiään, niin
mikä oli hienompaa kuin
olla mukana Joy-ilmapiirissä. Siitä
jäi lähtemätön vaikutus.
–
Nyt aikuisena laulan näitä biisejä samalla
innolla, mutta joukkohurmos on
vaihtunut kiitolliseen mieleen
ja Jumalan ylistämiseen.
Kotiranta
on monessa toiminnassa mukana.
Seurakuntakuoro ja
juuri perustettu uusi musiikkiryhmä ovat
saaneet hänestä innokkaan ja
osaavan laulajan.
–
Vähän harkitsin, lähdenkö mukaan
Tampereelle, mutta kyllä kannatti
lähteä. Näihin biiseihin ei ikinä
kyllästy.
Uutta syttymistä
Ahti Niemi Pirkkalasta
oli myös mukana
kuoropäivässä. Hän kertoo, että
Joy-laulut olivat hänelle ennestään
tuntemattomia.
–
Minulle itselleni kaksi laulua nousi
ylitse muiden: Nousee laulu taivaaseen ja Sinun
valtasin tunnustan. Näissä
lauluissa sanat puhuttelevat ja
melodiat ovat hienoja laulaa.
Niemi
kertoo, että hän on enimmäkseen
esiintynyt yksinlaulajana, mutta
on kokenut myös kuorossa
laulamisen antoisana.
–
Yhteisöllisyys on upeaa ja kuoro
voimaannuttaa. Yksinlaulajana on
niin yksin siellä lavalla. Tampereen
tapahtuma oli upea. Fiilis
oli hyvä, vaikkakin lyhyt harjoitteluaika oli
haastava.
–
Toivoisin, että tällaiset kuoropäivät voisivat
jatkua.
Mirjam Hieta-Koivisto Porista kertoo,
että kuorolla oli Joy-ohjelmistosta ennestään
kolme laulua ja
muut opeteltiin Tampereen tapahtumaa
varten.
–
Oli upeaa laulaa isossa kuorossa. Tuli
siunattu olo, laulamisen iloa
ja innostuneisuutta. Tampereen tapahtuma
innosti meitä uusien
ja aiempaa vaikeampien laulujen
opetteluun, ja tuliaisena on
nyt ainakin pari laulua tästä ohjelmistosta.
–
Haasteena näissä lauluissa on
osin korkeat tenoristemmat. Ihastelin
täällä loistavia solisteja ja
heidän paneutumistaan lauluun ja
tulkintaan. Mutta ennen kaikkea
Tampereen tilaisuudessa oli
aivan erikoinen Pyhän Hengen läsnäolo
ja kosketus.
Markku Sandberg
Mikä
oli ja on Joy?
Jukka Palosen
kokoama ja johtama Joy-kuoro ja
bändi olivat tärkeä osa 1990-luvun alun helluntainuorten omaa
yhteyttä ja tarinaa. Juhannuskonferenssissa pienestä
yökokouksesta alkunsa saanut
idea kasvoi, ja kohta eri puolilta Suomea nuorisokuorot
johtajineen kokoontuivat yhteen. Kuoropäiviä
pidettiin eri kaupungeissa, ja keikkoja tehtiin
Ruotsia myöten. Kuoro teki vuosien mittaan
myös kaksi levyä.
Jo
ensimmäisessä Joy-päivässä Helsingissä 1989
lavalle nousi yli 400 laulajaa, jotka räväyttivät ilmoille
laulun Jeesus on mun. Joy-kuoropäiville eri
puolilla maata kokoontui parhaimmillaan kuutisensataa
nuorta.
Vuoden
2015 Juhannuskonferenssissa oli suuri Iso Ilo Joy -tapahtuma, johon Jukka Palonen oli koonnut
entiset osaavat solistit ja bändin. Kuorona oli
yleisö. Huikeaan konserttiin tuli satoja entisiä Joy-laulajia.
Keväällä
2016 HSMry:n toimesta koottiin nuottikirjaksi 12
tunnetuinta Joy-laulua, joita laulettiin syksyn
musiikkiristeilyllä ja Tampereen kuoropäivässä. Syksyn
2017 musiikkiristeily seilataan samalla
teemalla.
Lukijalta22.3.2024 | Olen kiitollinen, että maakuntalehdissämme on auennut toistuvasti tilaa Raamatun sanomaa korostaville kirjoituksilleni. Usein ne sivuavat yhteiskunnallisia haasteita, unohtamatta ikuis...
LukijaltaIhmisten puheissa toistuvat usein ilmaisut kuten ”Kuolema kuittaa univelat” tai ”Haudassa saa sitten levätä”. Ne ovat tavallisia tapoja vältellä ajatusta kuolemanjälkeisestä elämästä ja vaeltaa va...
Lukijalta21.11.2023 | Helluntaikirkon oppikäsityksessä Jeesuksen paluusta ei ole enää vain yhtä tulkintamallia. Jeesuksen paluusta itsessään ollaan varsin yksimielisiä, mutta seurakunnan tempauksen ajoituk...
Lukijalta24.10.2023 | Iso Kirja on hehkuttanut tänä vuonna Opisto omaksi -teemaa. Sen tavoitteena on, että seurakunnat ja niiden jäsenet ottaisivat ja kokisivat entistä enemmän omistajuutta yhteisestä opis...
LukijaltaApostoli Paavali ei tahtonut pitää Roomassa asuvia veljiä tietämättöminä ”tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisäll...
Lukijalta(20.3.2023) Tammikuussa seurakuntamme johtajisto sai ihmetteleviä yhteydenottoja koskien paikallista Turvallinen seurakunta -lausuntoa, jossa olemme osallisena. Siinä oli virheellisesti na...
Lukijalta(6.3.2023) Uudet hyvinvointialueet aloittivat vuoden alusta. Kotiin saamamme esitteen mukaan uuden hyvinvointialueen keskeinen tehtävä on ”hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yht...
LukijaltaTranslain uudistaminen vietiin eduskunnassa maaliin 1.2.2023 äänin 113–69. Lain mukaan jokainen täysi-ikäinen kansalainen voi vaihtaa sukupuolensa pelkkänä ilmoitusasiana. Korjausleikkauksia ja lä...
LukijaltaOikeaoppisuuden tarve on ihmiselle ominaista ja johtuu osin siitä, että se on eräs turvallisuuden tunnetta ruokkiva väline. Uskon kysymyksissä oikeaoppisuuden tarve on hälyttävän suuri. Osasyynä s...
Lukijalta(27.12.2022) Silmiini sattui erään teologin lehtikirjoituksen otsikointi: ”Ateisti, joka tuntee Jumalan?” Kysymysmerkin kanssakin toteamus on absurdi. Ateisti kieltää Jumalan olemassaolon ja kaike...
Lukijalta(22.11.2022) Kun tulin aikoinani uskoon, sain näyn hengellisestä työstä. Se oli määrittelemätön pakottava tarve olla jotenkin hyödyksi Jumalan valtakunnassa. Tämä tarve on ollut läpi uskossa oloaj...
LukijaltaPaimen Plus -lehden kesäkuun numeron talouspalstalla olleessa kirjoituksessa kerrottiin seurakuntien lämpölaskujen noususta viime talvelta. Sama suunta näyttää jatkuvan myös tulevana talvena. Kerr...
LukijaltaJeesus joutui usein herättelemään kuulijoitaan. Tässä muutamia otteita Jeesuksen sanoista: ”Ettekö käsitä? Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä?” Niin hän sanoi heille: ”Ettek...
LukijaltaYhdysvalloissa korkein oikeus kumosi kesäkuussa vanhan ns. Roe vs Wade -nimellä tunnetun, aborttioikeuden turvanneen ennakkopäätöksen. Näin se teki sen, minkä kokeneiden ja laintuntevien tuomareid...
LukijaltaSanan- ja uskonnonvapaus ry (SUV) on osoittanut tarpeellisuutensa kansan keskuudessa. Kesäkuussa 2021 perustettu yhdistys on saanut aatteensa taakse jo yli 1 000 jäsentä ympäri Suomea. Yh...
LukijaltaHesekielin kirjan luku 33 kertoo sielunhoitajan ja profeetan vastuusta. Toisesta jakeesta löytyvät puhuttelevat sanat: ”Jos minä annan miekan tulla maan kimppuun ––.” Nykyiset aseet eivät ole miekkoja...
LukijaltaLähetyspastori Markku Karjalaisen mukaan Uusi testamentti opettaa seurakunnan johtavan pastorin ja vanhimman viran kuuluvan miehille. Raamatussa sanotaan, että vanhimman virkaan tulee valita ”yhde...
LukijaltaKansallisen veteraanipäivän aikana (27.4.), kun uutiset kertovat Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön potevan koronan jälkeen keuhkokuumetta, olen pohtinut, kuinka tärkeää on, että maamme...
LukijaltaRisto Karhu esitti Ristin Voitossa 17 kysymyksen: ”Jeesuksen paluu – ennen suurta ahdistusta?” Kirjoitus keskittyi ensisijaisesti odottamamme tempauksen ajankohdan pohdintaan. Mielestäni Risto Kar...
LukijaltaLänsimaiden kristittyjen piirissä on laajalti käsitys, että seurakunnan salainen tempaus tapahtuisi ennen suurta ahdistusta. Etenkin vapaiden suuntien käsitykseen on paljolti vaikuttanut Vilho Har...
LukijaltaJumala ilmoittaa itsensä Raamatun Sanan kautta mutta myös kansojen vaiheissa. Erityisen selvästi tämä ilmenee Israelin kansan historiassa ja nykyhetkessä. Suomen kansan eri vaiheissa olem...
LukijaltaKiitos Reijo Mänttärille palautteesta (RV 9/22) kirjani erään luvun pohjalta tehtyyn artikkeliin. Tila ei riitä palautteen seikkaperäiseen käsittelyyn, mutta teen joitain yleisiä huomioita. ...
LukijaltaPuheessaan Korneliuksen talossa apostoli Pietari tahtoi sitoa uudet opetuslapset herätyksen alkuperään. Siksi hän sanoo: ”– – sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kast...
LukijaltaLehden emerituspäätoimittaja Leevi Launonen pohdiskeli kasvatustieteen asiantuntijana syvällisesti ihmisen persoonaa (RV 5). Hän toteaa ihmisen luonteen kasvamisen jääneen taka-alalle 1900-luvun l...
LukijaltaPitkittynyt poikkeusaika on kuormittanut lapsiperheiden arkea, typistänyt tärkeitä vertaistukiverkostoja ja kaventanut seurakuntayhteyttä. Lasten hengellinen kasvatus on jäänyt pitkälti vanhempien...
LukijaltaHyvin usein puhutaan pettäjä Jaakobista tai siitä, kuinka Jaakob petti veljensä. Ovatkohan nämä ajatukset koko totuus? 1. Moos. 25:21,23: ”Iisak rukoili Herraa vaimonsa puolesta, sillä tä...
LukijaltaSuomessa on viime vuosien aikana kyseenalaistettu kristillisiä arvoja. Raamatun mukaista uskoa tunnustavat kokevatkin, että kaikkea muuta suvaitaan paitsi kristillisiä arvoja. Kuitenkin e...
LukijaltaLehden sivuilla on jälleen käyty keskustelua naisen asemasta. RV:n numerossa 41 Hannu Kangasniemi esitti miehen ja naisen välisen hierarkian olevan osa Jumalan asettamaa järjes...
LukijaltaRistin Voitossa 30–31 oli kirjoitus kalvinismista. Näkemys miehen ja naisen erilaisista sukupuolisidonnaisista rooleista perheessä ja seurakunnassa nousi esiin yhtenä jäsenille tärkeänä näkök...
LukijaltaKesän päivityksiä, uutisia ja mainoksia lukiessa mieleen on noussut kysymys: Onko sellainen paradoksi mahdollista, että voin olla ihmisoikeuksien ja solidaarisuuden puolella ja samaan aikaan kriti...
LukijaltaSuurella mielenkiinnolla, jännityksellä, rakkaudella ja ilolla tartuin Evankelistakoti elää -kirjaan. Jokainen kirja, joka kertoo helluntaiherätyksen alkuajoista Suomessa, sen toiminnast...
LukijaltaOlen kuullut joidenkin väittävän, etteivät uskovat joudu viimeiselle tuomiolle. Silloin tarkoitetaan ns. erillistä ylöstempausta, joka on erotettu ylösnousemuksesta viimeisenä päivänä. Kuitenkin t...
LukijaltaNettikonferenssissa näki paljon mielenkiintoisia vastauksia otsikon kysymykseen. Laulu- ja soitinyhtye Exit sai paljon myönteistä palautetta. Monet pitivät sen esiintymistä jopa koko tapahtuman pa...
LukijaltaPaljolla kirjantekemisellä ei ole loppua. Ristin Voitossa on kirja-arvioita, joista toiset ovat hyviä ja rakentavia uskoamme ajatellen, toiset ovat sitten vähemmän hyviä. Markus Maj...
LukijaltaRistin Voitto -lehden pääkirjoituksessa (12/21) Waltteri Haapala korostaa pastorien johtajuutta ja heidän kunnioittamistaan sangen voimakkaasti. On toki tärkeää, että pastorit saavat heille kuuluv...