Tamperelaisessa Hervannan katukappeli -seurakunnassa tehdään maanantai-iltaisin mielenkiintoinen manööveri: seurakunnan takaseinällä oleva suuri Israelin lippu poistetaan tilaisuuden ajaksi.
Muutaman kuukauden aikana seurakunnassa on tullut uskoon muslimitaustaisia maahanmuuttajia. Heille lippu, saati heprealaiset laulut eivät ole ongelma. Toisin on kuitenkin niiden maahanmuuttajien kohdalla, joilla usko Kristukseen ei ole vielä syttynyt ja kristinuskon suhde juutalaisuuteen ja Israeliin valjennut. Heitä käy seurakunnassa joka viikko kymmenittäin.
– Irakilaiset turvapaikanhakijat ovat kertoneet, että Israelin lippu herättää ihmetystä. Heille se on vihollisvaltion lippu, seurakunnan maahanmuuttajatyön koordinaattori Lassi Jääskeläinen kertoo.
Vastaavanlaisia lippukeskusteluja on käyty viime kuukausina myös joissain muissa vapaiden suuntien seurakunnissa.
Uskoon tulleita häiritään
Turvapaikanhakijat ovat kertoneet Hervannassa, että Irakissa jo päiväkodissa opetettiin, että Israel on vihollisvaltio ja juutalaisen saa tappaa.
Israel-ongelma näyttää liittyvän nimenomaan irakilaisiin pakolaisiin. Esimerkiksi afganistanilaisilla ja syyrialaisilla maahanmuuttajilla ei ole ainakaan Hervannan kokemusten perusteella samanlaista rasitetta.
Uskoon tulleita ex-muslimeita on häiritty. Heitä muun muassa kuvataan seurakunnassa. Kuvia lähetetään Irakiin.
– Se saattaa tietää vaikeuksia heidän perheilleen, Lassi Jääskeläinen sanoo.
Ongelmakerroin kasvaa rutkasti, jos samassa kuvassa näkyy Israelin lippu.
Koska Israel on edelleen arka aihe myös uskoon tulleille, siitä valmistellaan lähiaikoina opetusta.
Katukappelin maahanmuuttajatyö on hyvässä vireessä. Seurakunta suunnittelee myös torstai-illan omistamista turvapaikanhakijoille. Tulijoita alueen vastaanottokeskuksista olisi enemmän kuin kuljetuksiin mahtuu mukaan. Illoissa on kielenopetusta, todistuspuheenvuoroja ja iltapalaa.
”Poistetaanko seuraavaksi risti?”
Jerusalemin kansainvälisen kristillisen suurlähetystön ICEJ:n Suomen osaston johtaja Kari O. Niemi on kuullut Israelin lippuun liittyvästä ongelmasta.
– Samalla kun seurakunnassa autettavien maahanmuuttajien ihmisarvoa kunnioitetaan, tulee heidän sopeutua seurakuntaan ja sen arvoihin – ei päinvastoin. Jos esimerkiksi samaan valokuvaan joutuminen Israelin lipun kanssa on maahanmuuttajalle hengenvaarallista, tulee rajoittaa valokuvaamista sen sijaan, että poistetaan lippu näkyvältä paikalta, Niemi linjaa.
– Paineen alaisena tehdyille ratkaisuille näyttäisi olevan perustellut syynsä. Ennen toista maailmansotaa Saksassa päädyttiin äänestämään Hitlerin johtamaa puoluetta, etteivät kommunistit pääsisi valtaan. Tiedämme kaikki, mihin tämä johti.
– Jos pelko ohjaa elämäämme, olemme hukassa. Poistetaanko rukoushuoneistamme seuraavaksi risti, Niemi kysyy.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...