Ison Kirjan opettaja ja nuorisotoimintojen koordinaattori Tero Järventausta on nimetty vakituisen henkilökunnan edustajaksi Toinen toisellemme -avioliittotyön suunnittelutiimiin. Tiimi on tähän asti koostunut pääasiassa vapaaehtoisten joukosta, joka on luonut vahvan ja vakaan pohjan kyseiselle työmuodolle.
– Avioliittotyö ei suinkaan ole uusi työmuoto. Meillä on tehty sitä jo varsin ansiokkaasti. Jatkossa tavoitteenamme on kuitenkin entistä tiiviimpi yhteistyö tähän saakka melko itsenäisesti toimineen Toinen toisellemme -suunnittelutiimin kanssa, Iso Kirja -opiston vs. rehtori Tanja Laulainen kertoo.
Suurehko vapaaehtoisten avioparien joukko on ahkeroinut jo 1990-luvun alkuvuosista lähtien helluntailiikkeen avioliittotyön kehittämiseksi. Sen myötä toiminnalle on syntynyt uskollinen kannattajakunta. Myös Tero Järventaustan on puolisonsa kanssa verrattain helppoa hypätä ”kelkkaan” mukaan. Toiveena on, että tehostuva yhteistyö nostaisi osaltaan Iso Kirjan avioliitto- ja perhetyön profiilia sekä lisäisi ihmisten tietoisuutta tällaisen työmuodon olemassaolosta.
Monipuolista tarjontaa kristilliseltä pohjalta
Toinen toisellemme -avioliittotyön keskeinen periaate on avioliittojen rakentaminen kristilliseltä arvopohjalta. Toimintamuotoja ovat muun muassa kesäisin järjestettävät avioliittoleirit sekä avioliittoviikonloput aviopareille ja Matkalla avioliittoon -viikonloput seurusteleville ja kihlapareille.
Työtä organisoi valtakunnallinen johtotiimi, joka koostuu Tero Järventaustan lisäksi vapaaehtoispariskuntien joukosta.
Vuosittain järjestetään myös TT-avioliittotyön ryhmänjohtajakoulutuksia. Avioliittotyö on osa Iso Kirja -opiston virallista kurssitoimintaa.
– Avioliittotyön ytimessä on muistutus prioriteeteista yksilökeskeisessä maailmassamme. On tärkeää, että huomaamme panostaa parisuhteeseen, Tero Järventausta sanoo.
– Jumala on luonut ihmiseen syvän kaipauksen rakastaa sekä tulla rakastetuksi, ja se toteutuu parhaiten kestävässä ja turvallisessa parisuhteessa.
Avioliitto- ja perhetyölle suuri tarve
Teologisen osaamisen ohella avioliittotyössä on tärkeä vastata puolisoiden arjen tarpeisiin. Toiminnan ensisijaisena pyrkimyksenä on ennaltaehkäistä erilaisten kriisitilanteiden kehittymistä parisuhteessa. Tarpeen tullen pyritään tarjoamaan työkaluja myös syntyneiden konfliktien ratkaisemiseen.
TT-avioliittotyö soveltuu kaikille, jotka ovat kiinnostuneita perheensä ja parisuhteensa hyvinvoinnista, tilanteesta riippumatta. Kahdenkeskisen ajan kaipuu, halu irrottautua hetkeksi arjesta ja keskittyä puolison tai seurustelukumppanin kohtaamiseen, vertaistuen tarve sekä vaikkapa oman kotiseurakunnan perhetyön kehittäminen ovat kaikki varsin varteenotettavia syitä osallistua aviopariviikonloppuun.
Perheiden kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin satsaamisella voi olla kauaskantoinen positiivinen vaikutus sekä yksilöihin että heidän kauttaan koko yhteiskuntaan.
– Itsekeskeisyys on toimivan parisuhteen suurin vihollinen. Toivomme, että työmme mahdollistaisi kasvua yksilötasolla ja tarjoaisi eväitä parisuhteen tarkasteluun rakkauden kaksoiskäskyn näkökulmasta. Haluamme näin tukea aviopareja ja perheitä arjen keskellä, Tero Järventausta summaa.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...