Missionskyrkan i Vasa on noin sadan jäsenen muodostama ruotsinkielinen vapaaseurakunta, joka on viime aikoina kokenut kansainvälistymistä. Yhteisö on helmikuusta alkaen vastannut Alfa-kurssista, johon kokoontuu kymmeniä kristinuskosta kiinnostuneita turvapaikanhakijoita, enimmäkseen irakilaisia.
Missionskyrkan i Vasa on kurssin päävetäjä, mutta seurakunnan johtaja ja Alfa-koordinaattori Roger Andersson kertoo, että vastuunkantajia on useasta eri seurakunnasta Vaasan seudulta.
– Suunnittelimme kurssin alun perin porukalle, joka majoitettiin syksyllä seurakunnan leirialueelle Sundomin saaristoon. Mukaan on tullut lisäksi pakolaisia muun muassa Jepualta ja Oravaisista.
Kävijämääräksi on vakiintunut nelisenkymmentä henkeä.
– On ollut iltoja, jolloin ruokalautasia on mennyt yli 80 kappaletta. Kaikki eivät tosin tule kuuntelemaan opetusta vaan ruoan takia, mutta sekin on hyvä asia, Andersson toteaa.
Opetusta tutulla kielellä
Vaikka kaikki Alfa-kurssin osallistujat ovat miehiä ja kotoisin samasta maailmankolkasta, ryhmä ei ole yhtenäinen. Osallistujat ovat iältään noin 17–50-vuotiaita, ja joukossa on sekä korkeakoulutettuja että lukutaidottomia.
Kurssin kielenä käytetään arabiaa, jota vetäjät Farah Sadak ja Imad Garaisi puhuvat. Opetus ja keskustelut tulkataan englanniksi.
Alussa mukana oli Anderssonin mukaan muutamia sellaisiakin, jotka tulivat paikalle lähinnä kritisoimaan ja häiritsemään. Jäljelle ovat kuitenkin jääneet ne, joita asia kiinnostaa aidosti.
– Miehet uskaltavat yhä enemmän avautua, näyttää tunteitaan ja esittää kysymyksiä. Viimeksi oli tosi hyvä ilta, ja sitä edellisellä kerralla miehet yhtyivät pitkään vapaaseen rukoukseen opettajan johdolla, kaikki käsi kädessä.
Osallistujille ajatus Jumalan olemassaolosta ja ihmisen kaipuusta hänen puoleensa on luonnollinen asia. Sen sijaan esimerkiksi Kristuksen sovitustyö ja kolminaisuus ovat vaikeampia teemoja.
Yksi tai kaksi kurssilaista on käynyt kasteella, ja samaan ratkaisuun on päätynyt muutama edelliseltä Närpiön baptistiseurakunnassa järjestetyltä Alfakurssilta.
– Moni on kysynyt asiasta, mutta emme halua kiirehtiä heitä. Toisaalta ei kannata vitkastellakaan, koska palautuskehotus voi tulla äkkiä. Tasapainon löytäminen on tässä vaikeaa.
Avainhenkilöksi kotiseudulle
Kääntymyksen hinta on monelle muslimitaustaiselle kurssilaiselle kova. Andersson kertoo nuorukaisesta, joka ei halua tuoda julki uskoaan, koska hän tietää, että kotikylästä lähetettäisiin saman tien tappajat hänen peräänsä.
Onneksi on myös toisenlaisia tarinoita.
– Moni on uskoon tultuaan mennyt takaisin kotimaahansa, löytänyt sieltä kristillisen seurakunnan ja saanut perheensäkin mukaan. Nämä ovat tulevaisuuden avainhenkilöitä omissa maissaan. Ne, jotka jäävät Suomeen, ovat puolestaan avainhenkilöitä täkäläisissä piireissään.
Alfa-kurssin lisäksi Missionskyrkan i Vasa pyörittää maahanmuuttajille tarkoitettua ystävyyskahvilaa. Anderssonin mukaan turvapaikanhakijoiden tukeminen on hoidettu Vaasassa kaikkiaan hyvin. Seurakunnat tekevät yhteistyötä, ja SPR koordinoi niiden kanssa ystäväperhetoimintaa.
– Pyrimme huomioimaan toistemme tarjonnan, jotta retket ynnä muut eivät mene päällekkäin.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...