Tampereen Hervannassa järjestettiin jo
kolmatta kertaa
tavoittava Harvest
in Hervanta
-tapahtuma, jossa kuultiin musiikkia
ja puheita vapaaaikakeskuksessa ja
läheisellä Runoilijanaukiolla. Iltatilaisuuksiin sisältyi
myös yhteistä rukousta ja ylistystä.
–
Seurakunta ei voi sanoa olevansa elävä,
jos se ei evankelioi, Hervannan
Katukappelin pastori Timo Penttilä linjaa.
Venyminen kannattaa
Hervannan
Katukappeli on toiminut vuodesta
2003 kauppakeskus Duon
yläkerrassa aivan kaupunginosan
ytimessä ja onkin jo
oma ”brändinsä” Hervannassa.
Isompia
tavoittavia tapahtumia yhteisö
on järjestänyt jo 2000-luvun alusta
lähtien.
Suomalaisia
ei Penttilän mukaan lähestytä
”tuosta vain”, ja usein
kahvi tai letut ovat luonteva tapa
luoda yhteys – mutta se ei
riitä.
–
Emme halua olla pelkkä ystäväkerho. Usko
tulee Jumalan sanan
kuulemisesta ja sen vastaanottamisesta.
Isommat
tapahtumat vaativat Katukappelilta
aina ”venymistä”, sillä
resurssit ovat pienet. Jumala on
kuitenkin pitänyt huolen.
–
Joka kerta [evankeliointitapahtuman] ensimmäisessä kokouksessa
tulee kyselleeksi mielessään,
onko Jumala tässä mukana
vai tehdäänkö me tässä vain
tekemisen takia. Mutta aina
tapahtuman jälkeen on ollut olo,
että järjestäminen kannatti, Penttilä
kertoo ja iloitsee herätyksestä, jota
tämänkin vuoden tapahtumassa
koettiin.
Kohti ”valtakunnan kulttuuria”
Ruohonjuuritason
toimintaan kannustavat
myös tapahtumassa puhuneet
Matthew ja Elizabeth King,
jotka ovat hiljattain Lontooseen
muuttaneita Bethel Churchin
(USA) Euroopan-lähettejä. Norjalaistaustainen
Elizabeth tietää,
että pohjoismaalaisilla on
taipumus arkailla astumista toisen
ihmisen henkilökohtaiseen ”tilaan”.
–
Ei pohjoismaista kulttuuria, vaan
”valtakunnan kulttuuria”, hän
peräänkuuluttaa sekä rohkaisee luottamaan
Jumalaan ja sietämään epämukavuutta.
Hervannassa
esiintynyt rapmuusikko Roisi
Roni alias Roni Lempiäinen haluaa
haastaa itseään siihen,
että voisi olla sama oma
itsensä ympäristöstä riippumatta. Hänestä
keikkailu kristittynä räppärinä
on sukua kenen tahansa
uskovan kokemuksille. Seurakuntaympäristössä
ihmiset ovat
helpommin ”mukana” kuin muissa
yhteyksissä.
–
Muualla iso osa kuulijoista ei
lähtökohtaisesti allekirjoita sanomaa. Ei
voi odottaa, että kaikki tykkäävät.
Se on samantyyppinen ero
kuin kenen tahansa uskovan kohdalla,
joka toimii toisaalta seurakunnan
ulkopuolella ja toisaalta sen
sisällä.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...