Helluntaiseurakuntien Koulupalvelun koordinaattori Henna Orava: ”Tuhannet oppilaat voivat tulla siunatuiksi"

Joka neljäs oppilas Suomessa oireilee tai sairastuu psyykkisesti kouluvuosiensa aikana, ja seurakuntia tarvitaan yhä enemmän viemään toivoa ja tulevaisuutta koulumaailmaan, sanoo Henna Orava. Hän toimii helluntaiseurakuntien valtakunnallisen koulutyön koordinaattorina sekä Uudenmaan koulutyön kehittäjänä. (Jouni Orava)
Joka neljäs oppilas Suomessa oireilee tai sairastuu psyykkisesti kouluvuosiensa aikana, ja seurakuntia tarvitaan yhä enemmän viemään toivoa ja tulevaisuutta koulumaailmaan, sanoo Henna Orava. Hän toimii helluntaiseurakuntien valtakunnallisen koulutyön koordinaattorina sekä Uudenmaan koulutyön kehittäjänä. (Jouni Orava)

Opettaja ei ollut uskoa, mitä luokassa oli äsken tapahtunut. Savon koulutyön kehittäjä Marjut Lindholm-Holopaisen vetämä koulukiusaamisen vastainen etätunti oli juuri päättynyt. Haastavaan yläkoululuokkaan oli kutsuttu etukäteen lisäopettajia ja koulukuraattori pitämään kuria. Oli varauduttu siihen, että silti tunti jouduttaisiin keskeyttämään häiriökäytöksen takia – mutta turhaan.

 

Tunti imaisi täysin mukaansa, oppilaat kuuntelivat hipihiljaa ja kävivät poistuessaan spontaanisti kameran edessä kiittämässä ”kaikkien aikojen parhaimmasta” oppitunnista.

– Varaamme näitä tunteja heti lisää. Miten tiesitkin puhua täsmälleen sellaisista asioista, joita tässä koulussa ja luokassa on juuri tapahtunut? opettaja ihmetteli.

Vaikka kouluissa ei julisteta tai käännytetä, Pyhä Henki vaikuttaa voimakkaasti ilmapiirin kautta ja auttaa nostamaan esiin oikeita asioita.

 

Helluntaiseurakuntien Koulupalvelun kautta on tarjottu kouluihin vierailuja, oppitunteja ja tukea jo 1970-luvulta lähtien, eikä työ katkennut edes korona-aikana. Vain keinot muuttuivat.

– Etä- ja ulkotunnit, virtuaalivierailut, videot, QR-koodit ja sähköinen opetusmateriaali ovat olleet keinojamme tavoittaa oppilaita koronavuoden aikana. Silti odotamme koko koulupastorien joukolla jo innolla, että tänä syksynä pääsisimme taas paikan päälle kouluihin, Helluntaiseurakuntien Koulupalvelun koordinaattori Henna Orava kuvaa.

Oppituntien kysytyimpiä aiheita ovat koulukiusaamisen vastaisen tunnin lisäksi kristilliseen minäkuvaan, helluntaiherätykseen, globaalikasvatukseen, valintoihin ja päihdevalistukseen liittyvät teemat.

 

Onnistuneen koulutyön taustalla on Henna Oravan mukaan seurakuntien yhteinen näky. Yksi maakunnallisten koulupastoreiden tärkeimpiä tehtäviä onkin varustaa seurakuntia toimimaan aktiivisemmin yhteistyössä alueensa koulujen kanssa. Varustaminen tapahtuu vahvistamalla näkyä, rakentamalla koulutyötiimejä, laatimalla koulutyösuunnitelmia ja kouluttamalla seurakuntia. Tämä mahdollistaa työn moninkertaistamisen.

– Uusimpien tilastojen mukaan jo joka neljäs oppilas Suomessa oireilee tai sairastuu psyykkisesti kouluvuosiensa aikana, koulupsykologit ovat täystyöllistettyjä ja opettajat pulassa oireilevien kanssa. Kouluihin todella tarvitaan seurakuntia apuun jakamaan tulevaisuutta, toivoa ja välittävää sydäntä, Orava painottaa.

 

Oppituntien ja vierailujen lisäksi seurakuntien tarjoama apu voi olla esimerkiksi koulunuorisotyötä, juttuseuraa tai seurakunnan lahjoittamia tsemppistipendejä, lehtiä ja kirjoja. Myös vanhemmilla on mahdollisuus vaikuttaa opetuksen sisältöön ja koulun toimintaan esimerkiksi vanhempainyhdistyksen kautta.

– Koulujen opetussuunnitelman mukaan oppilaita tulee tukea rakentamaan omaa arvopohjaa, Orava muistuttaa.

Parhaimmillaan yhteistyö koulujen kanssa voi kasvaa kumppanuudeksi.

– Se saattaa kuulostaa suurelta tavoitteelta, mutta jo yksikin ihminen, jolla on sydäntä, voi tehdä pienen eleen, joka on merkittävä. Jumala voi moninkertaistaa sen niin, että sadat tai tuhannet oppilaat tulevat siunatuiksi, Henna Orava rohkaisee.

 

Anniina Jakonen




32/2021

UutisetPelkosenniemi oli jo määrätty poltettavaksi. Näytti siltä, että hyökkääjien suunnitelma onnistuisi: marssitaan Suomen poikki Tornioon asti ja katkaistaan elintärke...
Marjukka Rintamäestä piti tulla huilisti. Opiskelupaikka Sibelius-Akatemiassa ei kuitenkaan auennut, ja nuoren pettymys oli suuri. Rintamäki jatkoi silti soittamista, ja seuraavan parin vuode...
UutisetViikon kuva on harvinaisen luonnonläheinen ja lämminhenkinen ja ohjaa ajatukset kristilliseen vertaukseen paimenesta ja lampaasta. Isännän ja eläimen suhde näyttäytyy mutkattomana, i...
PikavisiittiKymmenvuotias hankasalmelainen Anni Kaatrasalo tähtää taiteilijaksi ja tietää parhaimman tavan rentoutumiseen.


Kun katson peiliin, näen oman, iloisen itseni.

Lempipuuh...
LukijaltaSuurella mielenkiinnolla, jännityksellä, rakkaudella ja ilolla tartuin Evankelistakoti elää -kirjaan. Jokainen kirja, joka kertoo helluntaiherätyksen alkuajoista Suomessa, sen toiminnast...
UutisetYhdysvaltain Etelä-Carolinassa asuva Caroline Campbell on saanut valmiiksi yhdeksänvuotisen urakan, jonka aikana hän kopioi koko Raamatun käsin paperille.
Carolinella, 28, on Downin o...
UutisetKristittyä muslimievankelistaa Hatun Tashia, 39, puukotettiin Lontoon Hyde Parkissa 25. heinäkuuta keskellä kirkasta päivää. DCCI-järjestöä johtava turkkilaistaustainen ex-muslimi on tuttu nä...
NäkökulmaSanotaan, että 17-vuotiaana koettu ajan henki jättää pysyvän jäljen. Nykyisiin sukupolviin ovat jättäneet jälkensä sodat ja jälleenrakennus, nousukaudet ja taantumat, kuten myös yhteiskunnan läpäi...
PuheenaiheNyky-yhteiskunnassa kiire vie mennessään ja yhä useampi palaa loppuun. Työnohjaukselle ja terapialle on tarvetta, eikä suinkaan vain traumoja purkaessa, vaan myös omia rajoja kartoittaessa.
Aih...
UutisetSalon Perttelin Juvankoskella 17.–18. heinäkuuta järjestetylle farsinkielisten leirille saapui yli 70 osallistujaa Malmin Saalem-seurakunnan sekä Turun ja Salon helluntaiseurakuntien työn piiristä...
KolumniKun seurakunnan johtajuuden malleja vertaillaan, keskustelu muuttuu helposti kaksinapaiseksi. Vastakkain ovat pastorijohtoisuus ja vanhimmistojohtoisuus.
Molemmille malleille löytyy kannattajan...
PääkirjoitusMetodit ja tyylit muuttuvat mutta seurakunnan keskeisin sanoma ei muutu.
Jeesus Nasaretilainen kuoli ristillä roomalaisten teloittamana noin vuonna 30 jKr. Tuhannet ovat kuolleet samalla tavall...
UutisetKristillinen lastenelokuva JP ja murtovaras sai ensi-iltansa elokuvateattereissa 23. heinäkuuta. Suomen elokuvasäätiön katsojalukujen mukaan se oli ensimmäisenä esitysviikonloppunaan Suo...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s.
Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
UutisetSaharan eteläpuolisella Sahelin alueella kristinusko kukoistaa kärsimysten keskellä. Uusia helluntaiseurakuntia perustetaan väkivallan varjossa ja moniongelmaisissa yhteisöissä.
Sahelin alueell...
UutisetOpettaja ei ollut uskoa, mitä luokassa oli äsken tapahtunut. Savon koulutyön kehittäjä Marjut Lindholm-Holopaisen vetämä koulukiusaamisen vastainen etätunti oli juuri päättynyt. Haastava...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan