Harvinainen papyruslöytö Israelissa

Israelin muinaismuistoviranomaiset ovat julkistaneet papyruslöydön, joka sisältää vanhimman Raamatun ulkopuolisen hepreankielisen viittauksen Jerusalemiin. Viranomaiset saivat papyruksen haltuunsa antiikkirosvoilta, jotka olivat löytäneet sen Juudean autiomaassa sijaitsevasta kaivosta.

Löydetty fragmentti sisältää lauseen: ”Kuninkaan palvelijattarelta viiniruukkuja Naaraasta Jerusalemiin”. Tutkijoiden analyysin mukaan fragmentti on noin 2 800 vuotta vanha, ja sitä pidetään rahtidokumenttina, joka kertoo verojen tai elintarvikkeiden kuljettamisesta silloiseen pääkaupunkiin.

Viinikuljetuksen lähtöpiste, Naaraa, mainitaan Raamatussa Joosuan kirjassa (16:7).

Tutkijoiden mukaan teksti todistaa paitsi Juudan kuningaskunnan järjestäytyneestä  hallinnosta myös naisten toimimisesta merkittävissä tehtävissä silloisessa yhteiskunnassa.

Jotkut israelilaispoliitikot ovat pitäneet ironisena sitä, että samalla kun YK-järjestö UNESCOn tuore päätöslauselma ohittaa juutalaisten ja kristittyjen yhteydet Jerusalemin temppelivuoreen, arkeologit löytävät yhä uusia todisteita kaupungin juutalaisesta menneisyydestä.

Mielipide
44/2016

MielipideOletko sinä yrittänyt itsemurhaa? Entä onko joku läheisesi yrittänyt tai tehnyt itsemurhan?

Teen aiheesta käytännöllisen teologian pro gradu -tutkielmaa Itä-Suomen yliopistoon. Kerään omaisten...
MielipideMihin perustuu hyvä johtamisyhteys? Tämä kysymys nousi mieleeni luettuani Markku Ojaniemen artikkelin ”Uuden testamentin johtajuus on palvelemista (RV 42).

Jos haluat lisätä ymmärrystäsi hyväst...
MielipideHuomasin Ristin Voitosta uutisen Kristoforoksesta, ja kerron oman muistoni siitä.

Elettiin vuotta 1978, jolloin sain ottaa vastaan Jeesuksen henkilökohtaisena Vapahtajana. Tähän ratkaisuun min...
MielipideRistin Voitossa haastettiin tarttumaan kynään ja kertomaan mahdollisesta kokemuksesta Kristoforos-lauluryhmää koskien.

Oli vuoden 1976 alkusyksy, kun sain Kristoforoksen Oi Jeesus mestari -kase...
MielipideHengellinen johtajuus on ensisijaisesti armoituskysymys. Se on rakkauteen sidottu armolahja. Niinpä suurin osa johtajuuden sisällöstä ratkeaa armolahjan puitteissa.

Rajoitukset johtajuuteen nou...
MielipideOnkohan ekumeniasta tulossa helluntaiherätyksessä eräänlainen ”must”, pakko, jonka edessä unohtuu kriittinen ajattelu? Uskomme hyvää kaikesta, mikä siltä vähänkin näyttää.

Ristin Voiton numero...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan