Tarvitaan
kädentaitoja, luovuutta, organisointia ja iso annos vaivannäköä, jotta
saadaan syntymään jotain sellaista, mitä on Hankasalmen helluntaiseurakunnan
järjestämä Joulupuoti.
Tänä vuonna kolmepäiväinen myyjäistapahtuma
järjestettiin jo neljännen kerran. Alun perin nuorten
kotiäitien aloitteesta lähdettiin uudistamaan perinteisiä myyjäisiä, ja nyt
Joulupuoti kiinnostaa jo sisustuksesta kiinnostuneita paikallisia. Useat
kymmenet hankasalmelaiset, jotka eivät muuten käy seurakunnan tilaisuuksissa,
tulevat käymään Joulupuodissa. Tärkeä väylä markkinoinnissa on ollut Facebook.
– Teimme seurakuntamme sivulle Joulupuoti-tapahtuman,
jonne lisäsimme tuotekuvia pikkuhiljaa ennen puodin aukeamista. Näin saamme
ihmiset kiinnostumaan tuotteistamme ja tulemaan katsomaan niitä paikan päälle.
Joku on tullut hakemaan tiettyä tuotetta netistä nähdyn kuvan perusteella,
kertovat Joulupuodin pääorganisaattorit Maiju Kauppinen ja Maria Kaatrasalo.
Joulupuodin
tuotteita aletaan suunnitella jo alkusyksystä.
– Uskomme siihen, että Jumala on tämän kaiken takana.
Ilman hänen apuaan emme olisi pystyneet vuosi toisensa jälkeen toteuttamaan puotia tässä mittakaavassa, toteaa Maiju Kauppinen.
Joulupuodin onnistumisen
edellytyksenä on ollut selkeä työnjako. Taustajoukot aina anopeista ystäviin, omista puolisoista puhumattakaan, ovat
syksyn mittaan nousseet arvoon. Koko
puodin toteuttamiseen on osallistunut kymmenkunta ihmistä: yksi tekee käsitöitä, toinen kuljettaa havuja
havukranssitalkoisiin, kolmas keittää kahvia ja niin edelleen.
Maiju Kauppiselle ja Maria Kaatrasalolle on sydämen
asia, että Joulupuotiin on ihmisten hyvä tulla. Hankasalmen helluntaiseurakunnan
eteinen kokeekin suuren muutoksen Joulupuodin aikaan. Naulakoiden ja
tekokukkien tilalle tuodaan vanhoja ovia ja vain puotia varten nikkaroituja
puulaatikoita. Tuotteet asetellaan kauniisti esille ja valaistus tehdään
tunnelmalliseksi. Taustalla hiljaa soivat joululaulut viimeistelevät kokonaisuuden.
Moni paikalle saapunut asiakas pysähtyykin jo ovella ja henkäisee ihastuksesta,
kun ”täällä on niin kaunista”. Myös ulkopuolella sisäänkäyntiin kiinnitetään
huomiota. Oven reunuksia kiertää havuköynnös, jossa on jouluvalot. Se kutsuu astumaan sisään.
– Tänä vuonna saimme palautetta ohikulkijalta, joka kertoi, että jo sisäänkäyntiä
katsellessa tuli lämmin ja rauhallinen olo, kertoo Maria Kaatrasalo.
Kun
kysytään, mikä motivoi kotiäitejä antamaan omastaan vuosi toisensa jälkeen, saa
moniulotteisen vastauksen.
– Saamme
palvella Jumalaa niillä taidoilla, joita hän on meille antanut. Samalla saamme
seurakunnalle myönteistä mainosta ja vielä taloudellista hyötyäkin. On ihana
myös olla madaltamassa kynnystä astua seurakunnan ovesta sisään, sanovat
Kauppinen ja Kaatrasalo.
Kun
Joulupuodin aika lähestyy, alkaa loppukiri. Puoti saadaan valmiiksi usein vasta
viimeisenä iltana ennen avaamista. Loppuvalmisteluihin kuuluu myös tuotteiden
siunaaminen.
– Haluamme, että siunauksin tehdyt tuotteet vievät siunauksen
mennessään. Olisi ihana kuulla ihmisten tarinoita siitä, miten tehdyt käsityöt
tuottavat iloa, pohtii Kaatrasalo.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...