Matkailu- ja talviurheilukeskuksena
tunnettu Kittilän Levi
toimi mahtavana näyttämönä lähes
viikon mittaiselle gospeltapahtumalle
11.–18. kesäkuuta. Lapin
kesän valoisimpaan aikaan
sijoittunut tapahtuma kantoi
nimeä Levi G 24. Sen katto-organisaationa
toimi Leevi Ahopellon perustama
järjestö E-Compass.
Puitteet
löytyivät Levin keisarinnaksi nimetyn
Päivikki Palosaaren korkeatasoisesta
Hotelli Hullu
Porosta ja Taivaanvalkeista. Konsertit
toteutettiin Hullu Poro
Areenalla, jonka äänentoisto- ja
valaistustekniikka on Suomen huippua.
–
Olen saanut tapahtuman ajan
olla käsittämättömän rakkauden keskellä.
Musiikki ylitti kaikki
odotukseni, ja hengellisyys on
ollut huikea kokemus, Palosaari
tiivisti henkilökohtaisia tunnelmiaan.
Gospeltapahtuman
taiteellinen johtaja
Lasse Heikkilä loi
tekniikkatiiminsä, orkesterinsa ja
luottoartistiensa kanssa tasokkaan
musiikkikattauksen. Ohjelmistossa
olivat muun muassa
japanilainen Kaori Mukahi, saamelainen
Friddja-yhtye, kantelevirtuoosi
Ida Elina, VIA-yhtye
ja Jippii-kuoro sekä vahvat
tulkitsijat Jippu, Saila, René sekä
Susan Yli-Knuuttila. Romanimusiikin
taituri Rainer Lindeman riemastutti
esiintymällä yhdessä
pienen Viljami-kitaristin kanssa.
Lisämausteensa
toivat Suomalaisen messun
juhlaversio, taidenäyttely,
yrittäjäaamiainen, ICEJ:n
esittely ja Nukketeatteri Paradoksi.
Tapahtuman johtaja Leevi
Ahopelto konsertoi levynsä julkistamisen
merkeissä. Veikko Ruohotien ja
Lasse Heikkilän Metsä-elokuvakonsertti
oli huikea Jumalan
luomistyön ylistys.
Ylistystä
huipulla
E-Compass
on kristilliseltä arvopohjalta toimiva
yhteiskristillinen kasvatusjärjestö,
joka edistää evankeliumin
lisäksi kristillistä kasvatustyötä
ja tukee erityisryhmiä.
Tästä osoituksena Leville
oli kutsuttu VIP-vieraiksi seitsemänhenkinen
kehitysvammaisten ryhmä
hoitajineen Lempäälän
Kivalakodeista.
Levi
G 24 -tapahtuma päättyi lauantaiyönä
yhteiskonserttiin Levitunturin
päällä, josta avautui yöauringon
sävyttämä maisema kymmenien
kilometrien päähän. Konsertti
alkoi Maamme-laululla ja
sen päätti Laulu Suomelle. Kittilän kunnanjohtaja
Timo Kurula toi
kiitoksensa tapahtuman järjestäjille.
Tapahtuman
budjettia tai kävijämäärää kyseleville
Ahopelto totesi,
että hänen Raamatussaan ei
lähetyskäskyn toteuttamisen ehtona
ole rahan tai ihmisten määrä.
–
Laskutavasta riippuen voin sanoa,
että tapahtuma- ja päiväkohtaisesti laskien
tilaisuuksissa oli
yli 2 000 ihmistä jakaantuen eri
tapahtumiin.
Välillä
hengästyttävän tiivis mutta
huolellisesti organisoitu gospeltapahtuma
saa jatkoa ensi vuonna.
Lapin alkukesä onkin paras
aika kesämatkailulle valon ja
sääskitilanteen vuoksi.
Matkailuyrittäjänä
toimiva lapinmies
Pekka Vaattovaara kertoi
gospeltapahtuman olleen alkua
monien uskovien vuosien esirukousten
täyttymykselle.
–
Tämä viikko oli toteutettu viisaalla
ja kauniilla tavalla evankeliumin
arvon mukaisesti, Vaattovaara
summasi.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...