Suurten vetten takaa kuuluu hyviä uutisia: Lake Worthin Kotikirkolla vietettiin sovinnon juhlaa sunnuntaina 26. helmikuuta.
Tilaisuudessa juhlittiin kahden paikkakunnalla toimivan suomenkielisen helluntaiyhteisön, Kotikirkon ja Suomisolun, välille syntynyttä sopua, jossa keskeisenä teemana on ollut anteeksipyytäminen ja anteeksiantaminen.
Parkkipaikat pullistelivat autoja ja osa autoista jouduttiin ajamaan nurmikolle. Kirkko täyttyi ääriään myöten, ja penkeissä kuiskittiin, että viimeksi näin paljon on väkeä ollut vain Pohjois-Amerikan suomenkielisten helluntaiseurakuntien Talvipäivillä.
Jopa Kanadasta asti oli perhekuntina lähdetty todistamaan suurta ilonaihetta. Käynnissä on monella tapaa rohkaiseva muutosprosessi.
Meneillään olevan muutoksen yhteydessä Kotikirkon (engl. All Nations Church) suomalaistyön vastaavaksi pastoriksi on nimetty Marko Mesiäislehto, joka toimi viime kesästä asti Suomisolun työntekijänä. Tehtävä Kotikirkon pastorina on toistaiseksi määräaikainen.
Esirukoukset on kuultu
Viimeinen Suomisolun tilaisuus pidettiin paikallisen Trinity-kirkon tiloissa 19. helmikuuta. Marko Mesiäislehdon johdolla käytiin taustaneuvotteluja ja ratkottiin ristiriitoja sovinnon aikaansaamiseksi.
Juhlissa ristiriitoihin ei haluttu palata, vaan asiat on selvitetty perinpohjaisissa keskusteluissa jo useamman kuukauden aikana. Toiminta jatkuu nyt Kotikirkolla yhteisön toimivan johdon alaisuudessa.
– Taustalla käydyn neuvotteluprosessin aikana olemme kokeneet Jumalan ihmeellistä apua. Uskon, että monet esirukoukset Suomessa ja ympäri maailmaa on kuultu. Haluamme antaa kaikesta kiitoksen ja kunnian Jumalalle, Mesiäislehto toteaa.
Varsinainen julkilausuma yhdistymisestä ja tulevaisuuden suunnitelmista on tarkoitus julkaista kevään aikana. Mesiäslehdon mukaan olennaisinta neuvotteluille ei ole ollut oikeassa oleminen vaan asioiden johdonmukainen läpikäynti ja anteeksiantamus. Tilanteeseen on liittynyt luonnollisesti kysymyksiä ja pelkoja, mutta rukoilevat ihmiset molemmissa ryhmissä ovat uskaltaneet kaikessa päätöksenteossa laittaa luottamuksensa Jumalan apuun.
– Yhdessä mennään eteenpäin, eikä kenenkään tarvitse jäädä yksin, Mesiäislehto uskoo.
Tunteikas juhla
Sovinnon juhlan keskeisin viesti oli uskovien yhteyden raamatullinen perusta. Juhlapuheen piti Kotikirkon työntekijätiimiin lukeutuva teologian tohtori Esa Autero. Puheessaan hän painotti, että Jeesuksen opetuksissa sovinto kuuluu kaikista tärkeimpien asioiden joukkoon; se on jopa tärkeämpi kuin rukous, jumalanpalvelus ja henkilahjat.
– Meille on annettu anteeksi, ja siksi meidänkin on annettava anteeksi, Autero muistutti.
Juhlapuhetta edelsivät koskettavat puheenvuorot, joissa molempien yhteisöjen edustajat, Suomisolun Jorma Puranen ja Kotikirkon Esa Autero, esittivät tunteikkaat anteeksipyynnöt ja kertoivat samalla kokemuksiaan taustalla käydystä eheytymisprosessista.
Juhlan koskettavin hetki nähtiin, kun ennen juhlapuhetta yhteisöjen edustajat kättelivät julkisen sovinnon merkiksi.
Yhteyden merkiksi juhlassa oli myös yhdistetty musiikkiryhmä Suomisolusta ja Kotikirkosta. Kanadan veljespiirin tervehdyksen juhlaan toi Paavo Korpela. Tilaisuus päättyi juhlakahveihin, halauksiin ja iloiseen puheensorinaan. Kenelläkään ei ollut kiire kotiin.
Kotikirkko järjestää sekä suomen- että englanninkielistä toimintaa. Omien tilaisuuksien lisäksi suomenkieliset helluntaiuskovat ovat mukana alueen kolmannen suomalaisyhteisön, St. Andrew’n luterilaisen Suomikirkon, tiloissa järjestetyissä yhteiskristillisissä Musiikin ja Sanan illoissa.
Floridassa asuu vakituisesti arviolta noin 10 000 suomalaistaustaista henkilöä, ja lisäksi alueelle muuttaa talvisin tuhansia suomalaisia ”lumilintuja” eripituisiksi ajoiksi. Lake Worth ja naapurikaupunki Lantana muodostavat osavaltion tärkeimmän suomalaiskeskittymän.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...