Israelissa käyty Fifteen-leiri avaa silmiä ja auttaa ymmärtämään Raamatun tapahtumia paremmin. Jeesuksen jalanjäljissä Via Dolorosalla, puutarhahaudalla ja Kapernaumissa Raamatun opetukset konkretisoituvat ja saavat uuden ulottuvuuden. Historian tuntemus avaa tapahtumien merkitystä paremmin.
Raamatunopetuksen ja historiaan syventymisen lisäksi leirillä päästään kokeilemaan muun muassa vesipatikointia, kamelilla ratsastamista sekä vuorilla kiipeilemistä. Iltaisin rukoillaan, ylistetään ja pidetään hauskaa yhdessä.
Kasteella Jordanissa
Yli kolmenkymmenen asteen lämpötilassa jokainen ymmärtää, kuinka tärkeää vesi on. Leirin opettaja Ville Kalaniemi puolestaan tarjoilee hengellistä vettä suoraan Raamatun lehdiltä. Oppituntien aiheet ovat hyvin pitkälle samoja uskon perusasioita kuin muillakin Fifteen-leireillä.
Israelissa koetut asiat vaikuttavat vielä pitkään matkan jälkeen.
– Erityisesti syksyllä pidetyllä jatkoleirillä, epilogilla, nuorten hengellisen kasvun pystyi näkemään. Ihan kuin leirin jälkeen olisi tapahtunut kasvupyrähdys, toteaa ohjaajana toiminut Sarah Nyström.
Yksi koskettavimmista hetkistä viime vuoden leirillä varmasti oli se, kun yhteensä kaksitoista nuorta käveli vuorotellen Jordan-virtaan kastettavaksi. Jokainen heistä halusi hylätä vanhan elämänsä, antautua Jeesukselle ja käydä kasteella.
Fifteen Israelia johtaa Kari Ketoja, jolla on lukuisien vuosien kokemus Israelista ja seurakuntatyöstä. Myös suurin osa viime vuonna mukana olleista ohjaajista on lähdössä matkalle. Lisäksi mukaan otetaan koulutettavaksi entistä suurempi joukko uusia ohjaajia eli piispoja.
Fifteen-leirit ovat saavuttaneet valtavan suosion nuorten keskuudessa. Niillä on suuri vaikutus nuorten tulevaisuuteen ja hengelliseen kasvuun. Tarkoituksena on vakiinnuttaa myös Israelissa järjestettävä leiri Fifteen-leiritarjontaan.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...