Suomalaiset
ja bangladeshilaiset koululaiset pitävät yhteisiä oppitunteja virtuaalitodellisuudessa. Joy&Hope -koulun ja Pääskyvuoren koulun välille viritellään säännöllisesti verkkoyhteyksiä.
– Kielitaitoni ei ole kovin hyvä. Sanoin kerran lapsille, että jos he haluavat jutella kanssani, heidän pitää opetella suomea. Jokainen heistä ilmaisi heti innokkuutensa. Siitä lähti kytemään ajatus, että miksi emme virittelisi tällaista yhteistyötä, Hesburgerin perustaja, nyt jo eläkkeelle aktiivisista johtotehtävistä vetäytynyt yrittäjä Heikki Salmela kertoo.
Heikki ja Kirsti Salmelan sydän on jo kymmenen vuotta ollut Dhakan slummilasten auttamisessa. Joy&Hope -koulu Dhakassa toimii Hesburgerin ja Fidan koordinoimana. Virtuaalitodellisuushankkeessa on mukana myös Turun yliopisto.
”Sisällä tv:ssä”
Myös Pääskyvuoren koulun rehtori Erkki Rötkönen iloitsee mahdollisuudesta olla jakamassa oppimisen iloa toisella puolella maailmaa elävien lasten kanssa.
– Lapset siirtyvät yhteiseen toimintaympäristöön, jossa ovat aidosti läsnä. Oppilaat voivat toimia yhdessä, tehdä tehtäviä ja kommunikoida puhumalla, eleillä ja liikkeillä. Tämä tarjoaa mahdollisuuden yhdessä oppimiseen, hän sanoo.
– Parasta oli, kun olin sisällä tv:ssä, yhdeksänvuotias Jannat kertoi.
– Kotona kerron äidilleni, että opin tänään koulussa ilman opettajaa.
Iso juttu lapsille
Fidan aluepäällikkö Jukka Tasanen kertoo, että lapset olivat kokeilusta innoissaan, vaikka tunnelma oli aluksi jännittynyt.
– Kaikkia jännitti hirveästi, eikä lapsille ollut mikään helppo nakki olla mukana virtuaalimaailmassa ihka ensimmäistä kertaa.
– Tämä on tosi iso juttu lapsille täällä! Maailmanlaajuisestikin kyseessä on ensikokeilu tällaisessa luokkien välisessä yhteistyössä, ja olen iloinen siitä, että pääsimme mukaan. Lapset odottavat kovasti, että saavat olla viikoittain yhteydessä Pääskyvuoreen ja oppia uusia asioita.
Yksi Fidan tavoitteista koulutushankkeissa on ottaa lapsia mukaan heitä koskevien toimintojen suunnitteluun ja kehittää lapsiystävällistä opetusta.
– Odotamme mielenkiinnolla, mitä tämä kokeilu saa aikaan. Noin vuoden päästä nähdään, millainen kokemus tämä oli, Jukka Tasanen kertoo.
Hyviä arvosanoja
Dhakan Joy&Hope -koulu on Hesburgerin ja Fidan vuosien yhteistyön hedelmä ja menestystarina. Kun Fidan slummihankkeessa toiminut 75 oppilaan koulu vuonna 2010 tarvitsi uudet tilat, Hesburger rakennutti uuden koulurakennuksen, joka valmistui vuonna 2011.
Koulu on kasvanut kahdeksassa vuodessa yli 430 oppilaan kouluksi, jossa opiskellaan seitsemänteen luokkaan saakka. Oppilaat ovat menestyneet hyvin loppukokeissa, ja viime vuonna peräti seitsemän heistä sai valtion stipendin jatko-opintoja varten.
Hesburger omistaa koulurakennuksen ja toimii koulun päärahoittajana. Fidan kummilapsiohjelma pyörittää koulun toimintaa noin 200 suomalaisen kummin avulla.
Ensi vuonna kouluun tulee kahdeksas luokka, ja tulevaisuuden haaveena on perustaa luokka-asteita vielä lisää.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...