Fida ja Denis Mukwegen terveysosasto yhteistyöhön – Kongossa seksuaalinen väkivalta sekä äiti- ja lapsikuolleisuus ovat todellisia haasteita
Joonas Haverinen
Fida on toiminut päiväntasaajalla sijaitsevassa Kongon demokraattisessa tasavallassa jo vuosia kumppaninaan paikallinen helluntaikirkko CEPAC. Yhteistyö on saanut hyvää muutosta aikaan. Esimerkiksi vammaisten lasten kouluun pääsy on kohentunut huomattavasti.
Kongon terveydenhuoltojärjestelmä on hauras, koska jatkuvat konfliktit jarruttavat taloudellista ja sosiaalista kehitystä.
CEPAC-kirkko toimii vahvana sosiaalisena vaikuttajana lähes koko Kongon alueella. Sillä on satojen paikallisseurakuntien lisäksi kymmeniä kouluja, klinikoita, yliopisto sekä Kongon suurin lääkevarasto.
Meidän tulee ponnistella kohti väkivallatonta tulevaisuutta.
Fida on nyt aloittanut yhteistyön CEPACin terveysosaston kanssa. Osastoa johtaa lääkäri ja rauhannobelisti Denis Mukwege, joka on ollut mukana terveyshankkeen suunnittelussa. Hanketta koordinoi CEPAC-kirkon terveysosaston työntekijä Joseph Furaha.
Furaha korostaa, että Kongossa kaikkein tärkeintä on pyrkiä ennaltaehkäisevään työhön.
– Tähän me tarvitsemme apua ja tukea. Meillä on yli 300 toimivaa terveyskeskusta. Haluamme kohentaa hoitohenkilökunnan ammattitaitoa ja kylien asukkaiden omaa osaamista.
Furaha ei puhu ainoastaan sairauksien ennaltaehkäisystä, vaan laaja-alaisesta vaikuttamisesta ongelmien juurisyihin. Tämä pitää sisällään niin stigmojen purkamista kuin yhteisöjen valistamista.
Terveyshankkeen työntekijänä toimiva lääkäri Bivumbo Desire kertoo, että alueella on valitettavan suuri äiti- ja lapsikuolleisuus. Malaria ja kolera sairastuttavat ihmisiä vakavasti, ja rokotuskattavuus on huono.
Myös seksuaalinen väkivalta on Kongossa yleistä. Tämän vuoksi Fida ja CEPAC keskittyvät uhrien tunnistamisen ja hoitoonohjauksen lisäksi vahvaan vaikuttamistyöhön.
– On tärkeää, että väkivallan kokemuksesta toipuville tarjotaan psykososiaalista tukea fyysisen hoidon lisäksi. Meidän tulee myös ponnistella kohti kestävää muutosta, väkivallatonta tulevaisuutta, Desire toteaa.
Hankkeessa neuvonantajana toimiva Katja Köykkä näkee uuden yhteistyön suurena mahdollisuutena Kongon seurakunnille. Kirkot ovat Kongossa vahva yhteiskunnallinen voima.
– Kun viimeksi tapasin lääkäri Mukwegen, hän sanoi toivovansa tämän terveysyhteistyön vahvistavan vaikuttamistyötä myös kongolaisten kirkkojen sisällä, Köykkä kertoo.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...