Toissa viikolla tehtäväänsä valittu Euroopan parlamentin puhemies Antonio Tajani on juutalaisyhteisön näkökulmasta mieluisa valinta.
Euroopan rabbien konferenssin puheenjohtaja, rabbi Pinchas Goldschmidt kuvasi Jerusalem Postille tulleensa keskusteluissa uuden puhemiehen kanssa vakuuttuneeksi, että Tajani ”tekee kaikkensa varmistaakseen juutalaisen yhteisön oikeuksien ja turvallisuuden varmistamiseksi”.
– Euroopan on oltava paikka, jota kaikki uskonnot voivat sanoa kodikseen, Goldschmidt sanoi. Tajani sai selkään taputtelua myös Atlantin takaa, jossa Yhdysvaltojen juutalaiskongressi (AJC) uskoi Tajanin ”edelleen vahvistavan Israelin ja Euroopan unionin välistä yhteyttä”.
– Toivomme, että puhemies jatkaa Israelin tukemista uudesta roolistaan käsin, AJC:n puheenjohtaja Jack Rosen sanoi.
Italialainen Antonio Tajani, 63, edustaa keskustaoikeistolaista EPPryhmää, jossa vaikuttavat muun muassa Saksan kristillisdemokraatit sekä Suomesta kokoomuksen, RKP:n ja aiemmin myös kristillisdemokraattien edustajat.
Antonio Tajani on taustaltaan toimittaja ja aloittanut poliittisen uransa Italian parlamentissa. Hän on toiminut kotimaassaan paikallisen juutalaisyhteisön hyväksi. Tunnustukseltaan Tajani on katolilainen.
”Luonteva suunta”
Puhemies Tajanin ensimmäisiä tehtäviä oli viime keskiviikkona pitää pääpuhe Euroopan parlamentissa vietettävän holokaustin muistopäivän seremoniassa.
Muistopäivä päätyi osaksi parlamentin vuosikalenteria aiemman puhemiehen, saksalaisen Martin Schulzin ajamana. Juhlallisuudet kokoavat nykyisin Brysselissä satoja osallistujia.
Holokaustitapahtumaa aikanaan käynnistämässä ollut suomalaisparlamentaarikko Hannu Takkula katsoo, että parlamentin Israel-myönteinen linja jatkuu uuden puhemiehen kaudella.
– Tämä on luonteva suunta Euroopan parlamentlle. Jo Schulzin aikana sävy oli juutalaisten kannalta hyvä.
European Coalition for Israel -ryhmittymän koordinaattori Tomas Sandellin mukaan Tajani on ollut paitsi juutalaismyönteinen myös aktiivinen eri kampanjoissa. Viime vuonna hän piti päässään kipaa juutalaisten kohtaaman väkivallan vastaisessa Wear a kipa -kampanjassa.
– Jos Tajani ei olisi tullut valituksi, on epävarmaa, olisiko esimerkiksi holokaustin muistojuhlalla parlamentissa niin suurta merkitystä kuin nyt on, Sandell arvioi.
Israelilaislääkkeet markkinoille
Antonio Tajani toimi aiemmin talouskomissaarina Euroopan komissiossa. Tälle ajalle sijoittuu kansanedustaja Sari Essayahin (kd) mielestä merkittävä Tajanin Israel-myönteisyydestä kertova toimi. Tajani oli kätilöimässä Euroopan unionin ja Israelin välistä ACAA-sopimusta. Kahdenvälinen kauppasopimus takasi israelilaislääkkeiden pääsyn esteettä Euroopan markkinoille.
– Prosessi oli hiukan erikoinen. Sopimusta vastustettiin tuolloin poliittisista syistä, vuosina 2009–2014 europarlamentaarikkona toiminut Essayah kertoo.
Euroopan parlamentissa on Israelkriittisiä voimia, jotka pyrkivät rajoittamaan israelilaisten tuotteiden vientiä Eurooppaan.
Trumpin avauksia odotellaan
Yhdysvalloissa tammikuussa aloittanut uusi presidentti Donald Trump ilmoittautui kampanja-aikana Israelin ystäväksi. Maailmalla herätti kohua Trumpin aikomus siirtää Yhdysvaltojen Israelin-suurlähetystö Jerusalemiin hallintokaupunki Tel Avivista.
Siirto olisi toteutuessaan Yhdysvaltojen kannanotto sen puolesta, että Jerusalem olisi Israelin jakamaton pääkaupunki. Useimmat maat ovat pitäneet lähetystönsä Tel Avivissa paitsi turvallisuussyistä myös tasapainotellessaan rauhanprosessin osapuolten välillä.
– Yhdysvalloissa suunta on muuttumassa enemmän kuin Euroopassa, Hannu Takkula arvioi.
Väistynyt presidentti Barack Obama korosti Yhdysvaltojen perinteistä linjaa noudattaen Israelin liittolaisasemaa maan rinnalla. Hän esimerkiksi mahdollisti valtakaudellaan merkittävän aseavun Israelille.
Toisaalta Obama osoitti runsaasti sympatiaa palestiinalaisille. Viimeisinä viikkoinaan vallassa hän ensin mahdollisti YK:n turvallisuusneuvoston tuomitsevan päätöslauselman Israelin rakentamille siirtokunnille, ja vielä viimeisinä työpäivinään määräsi republikaanienemmistöisen kongressin pidättämät 221 miljoonan dollarin avustusvarat siirrettäväksi palestiinalaisille.
Virkoja ei voi verrata keskenään
Jos sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa merkittäville poliittisille paikoille on nyt noussut Israel-myönteisiä henkilöitä, merkitseekö se erityisen myönteisen ajanjakson alkamista Israelille?
– Euroopan parlamentin puhemiehen ja Yhdysvaltojen presidentin tehtäviä ei voi laittaa rinnakkain. Ei niistä oikein voi edes puhua samassa yhteydessä, Sari Essayah toppuuttelee.
– Puhemiehellä on tietysti merkittävä poliittinen tehtävä, mutta ei hän toimi itsenäisesti, vaan tuo esiin parlamentin kantoja.
Oma roolinsa puhemiehellä toki on: hän tapaa valtionpäämiehiä ja voi käydä arvovaltaista keskustelua. Euroopan unionia hän ei kuitenkaan henkilökohtaisesti edusta.
– On joka tapauksessa positiivista, että esiin on nyt päässyt poliitikkoja, jotka ymmärtävät Lähi-idän tilannetta myös Israelin näkökulmasta, Sari Essayah sanoo.
PääkirjoitusKotimaamme viettäessä juhlavuottaan on mielenkiintoista huomata, kuinka maamme itsenäistymisen vaiheet ja helluntailiikkeen historia kietoutuvat toisiinsa. Samana vuonna, kun karismaattisuus rantautui...
Miten onSana Elämään -kommentaariraamattu on yksi Aikamedian kärkihankkeita vuonna 2017. Sen tekstilaitoksena käytetään suosittua Raamattu Kansalle -käännöstä, joka julkaistiin 2012. Kommentaariraamatusta on...
UutisetSuomen Helluntaikirkon hallitus kokoontui Ouluun
järjestäytymiskokoukseensa 20.1. Viime toukokuun vuosikokouksessa valittu
hallitus järjestäytyi ja aloitti vuoden mittaisen tehtävänsä.
...
UutisetOhjaaja, näyttelijä Arto Myllärinen sai Kirkon kulttuuripalkinnon yhdessä ohjaaja Jouni Laineen kanssa. Myllärinen on tullut tunnetuksi myös helluntaiseurakuntien piirissä, muun muassa kaksi vuotta si...
UutisetSiilinjärven helluntaiseurakunnassa vietettiin 15. tammikuuta uuden pastorin tulojuhlaa, kun seurakunta otti lämpimästi vastaan Waltteri ja Hanna Haapalan sekä heidän kolme lastaan. Seurakunnassa oli...
Uutiset”Jännittävä kertomus tasapainoilusta rikollisuuden rajamailla”, kuvaa yhteiskristillisen elokuvan mainos. Kyseessä on viime marraskuussa julkaistu filmi, Sakkeus, tule nopeasti!, jonka toteutti vajaa...
UutisetSyyrialaiset itsensä on saatava nykyistä paremmin mukaan maassa tehtävään rauhantyöhön, humanitaariseen apuun ja jälleenrakennukseen, vetosi joukko suomalaisia kansalaisjärjestöjä yhteisessä kannanoto...
UutisetRANSKAN evankelisten seurakuntien lukumäärä kasvoi viime vuonna noin 35:llä, kertoo Ranskan evankelisten kristittyjen neuvosto (CNEF) raportissaan. Asiasta uutisoi Evangelical Focus -verkkosivusto....
UutisetKolme israelilaista tiedemiestä väittää löytäneensä tieteellisen selityksen Raamatun Joosuan kirjassa mainitulle auringon seisahtumiselle. Ben Gurionin yliopiston tutkijoiden Hezi Yitzchakin, Da...
UutisetVainon uhkaan vetoavien kristittyjen turvapaikanhakijoiden vakaumusta ei Britanniassa arvioida enää raamattutietämyksellä vaan keskittymällä henkilön kokemaan hengelliseen prosessiin, uutisoi The Chri...
MielipideWittenbergin yliopiston Pyhän Raamatun professori Martti Luther vaati roomalaiskatolisen kirkkonsa uudistumista. Hän julkaisi kirkon anekauppaa vastaan 95 teesiä vuonna 1517.
MuutJos pitäisi mainita teos, joka on Raamatun ohella opettanut minulle eniten Jumalasta, se olisi varmaankin C. S. Lewisin lastenromaani Velho ja leijona.
KolumniAmerikanjuutalainen psykologi Abraham Maslow julkaisi vuonna 1943 artikkelin A Theory of Human Motivation. Siinä hän esittelee klassikon aseman saavuttaneen teoriansa, jota kutsutaan Maslowin tarve...
MuutUskonpuhdistajat korostivat Jumalan ehdotonta valtaa valita, kenelle hän osoittaa pelastavan armonsa. Ajatus ennaltamäärämisestä voi kuitenkin tehdä Jumalan rakkauden ymmärtämisen vaikeaksi.
ArtikkelitTällä hetkellä media elää merkittävää ja nopeaa muutosta. Murros vaikuttaa viestinten toimintaan ja tapaamme kuluttaa mediaa. Aika, jolloin perheessä oli yksi puhelin ja televisio keskellä kotia, alka...
MuutVapaaehtoistyö on lahjan antamista. Se tuo auttajille hyvän mielen ja avartaa maailmankuvaa. Onko lähelläsi ihmisiä, joiden kanssa voisit kulkea pienen matkan