Lähdimme liikkeelle Espoosta sunnuntaina 13. lokakuuta iltapäivällä syyslomaviikon alkaessa. Meitä oli matkassa kaksitoista nuorta ja neljä aikuista, nuorisopastori Jarkko Pylvänäinen Espoon helluntaiseurakunnasta kertoo.
– Pysähdyimme ja olimme sunnuntai-illan Nokialla, jossa järjestimme yhdessä helluntaiseurakunnan nuorisotyöntekijöiden Helin ja Irenen kanssa nuortenillan. Rita Urvas, 15, lähti reissuun hyvillä mielin. Jo ensimmäinen pysähdyspaikka oli mieluinen.
– Nokialla oli kyllä todella kodikas ja hyvä fiilis.
Matkaa tehtiin kahdella pakettiautolla.
– Matkustaminen ei ollut kovin rankkaa, koska oli hyvää seuraa ja pysähdyimme suht usein.
Maanantaina aamulla nuorten ryhmä suuntasi levänneenä eteenpäin Nokialta ja ajoi reilut 600 kilometriä Tornioon, jossa pidettiin helluntaiseurakunnan kanssa Jumalan kohtaamisen ilta.
Yhdessäoloa Ivalossa
Tiistaina oli aika siirtyä Ivaloon. Matkaa Torniosta kertyi yli 400 kilometriä.
– Pidimme pienimuotoisen leirin Ivalon helluntaiseurakunnan leirikeskuksessa Ukontuvalla. Ivalon nuoret ja evankelista Taneli Halonen liittyivät seuraamme keskiviikkona illalla, Jarkko Pylvänäinen kertoo.
Ivalossa leikittiin yhdessä leirihenkisiä leikkejä ja nautitiin yhdessäolosta ja uusista ystävistä.
– Torstaina matkustimmekin jo Kainuuseen Hyrynsalmelle, jossa oli kokous kaikenikäisille. Tupa oli täynnä, ja pastorimme Taneli Sinivirta saarnasi.
Perjantaina ryhmä oli Toivakassa, jossa autettiin paikallisia uskovia nuorisokahvilassa.
– Kahvila on Toivakassa pyörinyt jo monta vuotta perjantai-iltaisin. Lauantaina oli aika lopetella kiertue. Ajelimme Toivakasta kotiin Espooseen, Jarkko Pylvänäinen kertoo.
Yhteys seurakuntaan
Mistä ajatus aktiosta pohjoiseen? Milloin idea syttyi?
– Kevättalvella 2019 mietimme useampaa eri kohdetta, aina ulkomaita myöten, Jarkko Pylvänäinen kuvailee.
– Mikään ei oikein tuntunut sopivalta, ja sitten yksi nuorista aikuisistamme kävi Ivalossa ja tapasi paikallisia kristittyjä. Siitä sitten lähti ajatus viedä isompi porukka pohjoiseen.
– Aktion visiona oli kohdata semmoisia seurakuntanuoria, joilla ei ole samanlaista seurakuntayhteyttä kuin mitä meidän nuorillamme on. Halusimme luoda yhteyttä, ja monelle meidän nuorelle tämä oli ensimmäinen aktio. Tarkoitus oli pitää rima matalalla, että nuoret saivat tehdä sitä, mitä muutenkin normaalisti tekevät eli juttelevat nuorille.
Myös Espoon nuorten oma keskinäinen yhteys syveni matkalla.
– Oli mukavaa jutella kaikenlaista. Olemme muutenkin aina yhdessä perjantaisin, Rita Urvas kertoo.
Reissussa saatiin tukea eri elämäntilanteissa olleita nuoria.
– Esimerkiksi Torniossa kohdattiin yksi 14-vuotias seurakuntanuori, jolla ei ole omaa nuortenillan yhteyttä ainakaan vielä. Uskon, että vierailumme siellä jäi hänelle kyllä mieleen, Jarkko Pylvänäinen kuvailee.
– Myös valtakunnallinen nuorisotyön visio Five is Enough (Viisi on riittävästi) sopii hyvin tähän aktioon. Vision
puitteissahan pyritään kannustamaan seurakuntia aloittamaan edes pienimuotoinen nuorisotyö, koska jokainen nuori on tärkeä.
Pylvänäinen kehuu myös Fidan aktiotiimijohtajakoulutusta.
– Se on ollut todella hyödyllinen koulutus, jossa varmasti visioita ja ajatuksia syntyy aktiota varten. Koin myös itse, että sain koulutuksen kautta valmiudet tehdä ja suunnitella tätä aktiota.
”Uudestaan reissuun!”
Miten nuoret innostuivat ajatuksesta Suomen-kiertueesta?
– Nuoret syttyivät ajatukselle hyvin. Alkuun he ehkä vähän ihmettelivät, että mitä me sinne lähdetään, mutta kyllä he siitä sitten innostuivat, Jarkko Pylvänäinen hymyilee.
Matka vaati rahoitusta, ja nuoret keräsivät varoja eri tavoilla.
– Järjestimme kahvituksia ja arpajaisia seurakunnassamme, ja kävimme muun muassa siivoamassa pihoja. Myös nuoret itse osallistuivat kuluihin pienellä summalla.
Kun Espoosta otettiin yhteyttä seurakuntiin, suhtautuminen oli todella myönteistä.
– Seurakunnissa oltiin todella lämpimästi toivottamassa meidät tervetulleeksi. Yhteistyö toimi tosi hyvin – kiitos siitä kaikille seurakunnille, jotka meidät ottivat vastaan. Monesti pöydät notkuivat tarjottavaa, kun saavuimme paikalle.
Pylvänäisen mukaan aktio jopa ylitti odotukset. Nuoret kertoivat palauttessa aktion olleen todella hieno kokemus.
– Monet vastasivat, että kokivat matkan merkitykselliseksi oman uskonelämänsä kannalta. Eli vahvasti tässä oli mukana myös nuorten opetuslapseuttaminen.
– Kun on antamassa, onkin usein saamassa itse, Jarkko Pylvänäinen sanoo.
Myös Rita Urvas odottelee jo seuraavaa nuorten matkaa.
– Ehdottomasti pitää päästä uudelleen yhdessä liikkeelle. Idea jäi elämään, mutta mitään tarkempia suunnitelmia ei ole vielä tehty.
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...