Toissa viikolla pidetty Summerfest kokosi Seinäjoen helluntaiseurakuntaan ja Seinäjoki Areenalle kaikkiaan reilut 10 000 kävijää viiden päivän aikana. Parhaimmillaan Areenalla oli kolmisen tuhatta kuulijaa.
Puhujina tapahtumassa kuultiin muun muassa Mika Halkolaa, Petri Kososta, Samuel Tedderiä, Loren Cunninghamia ja Gary Wilkersonia.
– Tapahtumasta tuli meille vain positiivista palautetta, johtava pastori Markku Tuppurainen kertoo.
– Erilaisten puhujien erilaiset vahvuudet ja armoitukset pääsivät esiin. Musiikissa kuultiin muun muassa GX Agapea, Johanna Huttusta, Mika Karolaa, Sound of Gracea ja Elävä Vesi -kuoroa.
Osana viinipuuta
Perjantai alkoi Samuel Tedderin raamattutunnilla.
– Jeesukseen kytkettynä me voimme olla osa tosi viinipuuta, Tedder julisti.
– Jos jokin oksa ei kanna hedelmää, kyse on siitä, ettei oksa ole pysynyt Jeesuksessa. Kun pysymme hänessä, se muovaa meille opetuslapsen korvan ja sydämen.
YWAM:n perustajan ja johtajan Loren Cunninghamin puhe oli kertaus lähetystyön etenemiseen maailmalla.
– Nyt on innostavampaa kuin koskaan olla Jeesuksen seuraaja, Cunningham, 84, kuvaili.
Illalla lähetysjohtaja Gary Wilkerson kuvaili omaa kasvuprosessiaan ja muutostaan.
– Sain rakkauden kasteen. Aloin rukoilla ihmisten puolesta uudella tavalla.
Wilkerson jakoi kuulijoille myös sen, että näky ja into hiipui noin vuoden kuluttua muutoksesta. Hän kertoi myös perheensä vuosia kestäneestä taistelusta perheen pojan päädyttyä narkomaaniksi.
– Rukoilimme, mutta asiat kääntyivät aina vain huonommiksi, Wilkerson kuvaili.
Lopulta poika koki vangittuna sellissä ilmestyksen, ja hän sai voiman jättää huumeet.
Vertaus lapiosta
Lauantaiaamun puheessa Wilkerson puhui haavoitetun sydämen parantumisesta.
– Kun elät Kristuksessa, sinulla on kaikki, mitä hänessä on.
Loren Cunningham muisteli puheessaan vierailuaan Suomessa 1980-luvulla.
– Sain silloin näyn, että Neuvostoliitto tulee avautumaan evankeliumille. Siihen ei moni pystynyt uskomaan.
Cunningham kertoi myös rohkaisevia kokemuksia lähetystyöstä vuosikymmenten varrelta.
Petri Kosonen rohkaisi kuulijoita ”kaivamaan kaivot auki” omassa elämässä, jotta Jumalan vesi pääsisi virtaamaan.
– Kun sinulle maanantaina tulee tunne, että haluat rukoilla, käärme voi olla vastassa. Potkaise se johonkin, kaiva, jatka kaivamista, älä anna periksi, Kosonen julisti.
”Kyse on Jeesuksesta”
Sunnuntain päätöspäivänä lähetysjuhlan puheissa oli Israel- ja juutalaispainotus.
– Juutalaisten lankeemus tuli pelastukseksi pakanoille, Samuel Tedder opetti viitaten Jeesuksen surmaamiseen.
Tuija Valtanen ICEJ:sta katsoi puheessaan eteenpäin.
– Lopun ajan seurakunnalle on syntynyt oikea suhde Israeliin ja juutalaisiin. Voisimmeko jakaa tästä rakkaudesta heille?
Gary Wilkersonin päätöspuhe kutsui keskittymään Kristukseen.
– Niin paljon kuin Jeesus sinua rakastaakin ja haluaa siunata sinua, lopulta kyse ei ole sinusta tai minusta, vaan hänestä.
Nuortenkokouksissa musiikissa oli muun muassa Arttu Koskenranta ja puhujana Pekka Perho. Lastenkokoukset kokosivat pari sataa lasta.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...