Turun torin kulmalta, ensimmäiseltä
iskupaikalta, löytyy
suuri määrä
kynttilöitä, kukkia, muistoesineitä ja
kortteja. Paikalle saapuva
tuntee kynttilöistä huokuvan lämmön
ja aistii merkillisen hiljaisuuden.
–
Käynti torin kulmalla surmaviikonloppua seuranneena maanantaina
oli vaikuttava kokemus. Oli
hienoa nähdä se myötätunnon määrä,
joka nousee kaupungista.
On paljon ihmisiä, jotka
myötäelävät ja myötäkärsivät, Turun
helluntaiseurakunnan johtaja,
pastori Pekka Havupalo kertoo.
Bless my Turku
Pekka
Havupalo sai ensitiedon iskusta
Yhdysvalloissa asuvalta pojaltaan.
Hän osasi odottaa, että
tuomiokirkossa järjestettäisiin jotain
tapahtuman johdosta.
–
Olin perjantai-iltana yhdeksältä piispan
aloitteesta koollekutsutussa kristillisessä
rukoushetkessä. Paikalla
oli eri kirkkokuntien
ja edustajia sekä valtiovallan
edustajina muun muassa
presidentti Sauli Niinistö ja
ministereitä. Myös muiden uskontojen
edustajia oli paikalla
– ilmeisesti yhteiskuntarauhan takia,
Pekka Havupalo arvelee.
Havupalo
mainitsee tärkeänä yksityiskohtana,
miten rukousten ohessa
omassa lyhyessä puheenvuorossaan muslimien
edustaja sanoutui
irti väkivallasta.
Lauantaina
helluntaiseurakunnan ja
Mikaelin luterilaisen seurakunnan
yhteisessä Bless my
Turku -tapahtumassa järjestettiin hiljainen
hetki iskun uhreille.
Itkevä Jumala
Uusipesula-seurakunta
toimii Varissuon
lähiössä, jonka 8 000 asukkaasta
noin 40 prosenttia on maahanmuuttotaustaisia.
–
Kun kuulimme iskusta, muutimme koko
jumalanpalveluksemme sisällön.
Rukouksen, Raamatun tekstien
ja musiikin kautta huomioimme
eri ihmisryhmiä, paimentiimiläinen
Mikko Kujala kertoo.
Hänen saarnansa aiheena oli
Itkevä Jumala, se kuinka Jeesus
itki Lasaruksen kuolemaa.
–
Lauantai-iltana nuorten porukalla jalkauduimme
Varissuolle. Kohtasimme
useita nuorisotyöstä tuttuja
maahanmuuttajakotien nuoria.
Poliisi oli erikseen ohjeistanut
heitä pysymään poissa keskustasta
– turvallisuutensa vuoksi.
Kujala
kertoo, että kaikissa työmuodoissa pyritään
antamaan mahdollisuus
keskusteluun ja tunteiden
läpikäymiseen. Ei ole kiellettyjä
tunteita.
–
Jeesus eli polttopisteessä. Itkevä
Jumala, kaiken keskellä. Haluamme
rukoilla laaksossa ihmisten
keskellä. Seurakunnan tulee
kestää elämää. Terrori-iskussa ei
ole mitään hyvää. Kaiken tämänkin
keskellä on hän, lohdutuksen
ja toivon tuoja.
Älä yleistä ja liioittele
–
Tuomitsen puukotukset. Se on
ihan pähkähullujen touhua. Puukottaja
ei edusta meitä. Toivottavasti kaikki
suomalaiset sen ymmärtävät,
33-vuotias IT-alalla työskentelevä
muslimi Hasan toteaa
sujuvasti suomeksi.
Hän
on asunut Suomessa 23 vuotta
ja määrittelee itsensä uskovaiseksi muslimiksi.
Kun
tämän tapahtuman seurauksena seurakunnissa
mietitään uudestaan
turvallisuuskysymyksiä, lienee
hyvä muistaa, ettei
asioita yleistetä väärin tai liioitella
suuresti.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...