KRISTILLINEN VIIKKOLEHTI 34/2016Sateet

Ekumeeninen Neuvosto kohensi vapaakirkkojen asemaa

Vaikka valtaosa SENin jäsenyhteisöistä on vapaakristillisiä, teologista ja visuaalista ilmettä ovat hallinneet perinteisten kirkkojen kasukat ja pantakaulukset. Kuva palmusunnuntain ekumeenisesta rukoushetkestä. Kuva: Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Anna Hyvärinen

Ekumeeninen vapaakristillinen työryhmä. Näin nimitetään Suomen Ekumeenisen Neuvoston, Suomen vapaakristillisen neuvoston ja Frikyrklig Samverkanin vuoden kestäneen selvitystyön lopputulosta. Kyse on Ekumeenisen Neuvoston (SEN) sisälle perustetusta pysyvästä toimielimestä, jonka kautta neuvoston vapaakristilliset jäsenyhteisöt voivat tuoda itselleen tärkeitä asioita järjestön asialistalle.

SENin hallitus nimesi maaliskuussa työryhmän jäseniksi Vapaakirkon kirkkokunnanjohtajan Hannu Vuorisen, Baptistikirkon kirkkokunnanjohtaja Jari Portaankorvan, Suomen Helluntaikirkon toiminnanjohtajan Esko Matikaisen, suomenruotsalaisen baptistipastorin Jan Edströmin sekä SENin pääsihteerin Mari Pöntisen.

Edström toimii myös ruotsinkielisiä vapaakirkkoja kokoavan Frikyrklig Samverkanin (FS) ja Vuorinen SVKN:n puheenjohtajana.

Työryhmä aloittaa toimintansa syksyllä.

Keskusteluissa pitkään esillä ollut ajatus SVKN:n ja FS:n järjestäytymisestä SENin sisälle ei toteutunut, mutta selvitystyöhön osallistuneet pitävät lopputulosta silti onnistuneena. Työryhmän kautta voidaan saavuttaa niitä asioita, joita tavoiteltiin, menettämättä mitään sellaista, mistä ei haluttu luopua.

Tunnettua eläinsatua mukaillen: Ei tullut takkia, mutta tuli kelpo työrukkanen.

Prosessiin osallistunut Jari Portaankorva uskoo, että tulevaisuudessa vapaakirkkojen ääni tulee SENissä paremmin kuulluksi. Tämä puolestaan lisää yhteisöille tärkeiden asioiden kuulumista yhteiskunnassa.

– Pidän lopputulosta erittäin hyvänä. Ideana tässä on käytännön yhteistyön lisääminen. Meille tärkeitä asioita, joita työryhmä voi ajaa, ovat esimerkiksi vähemmistökirkkojen mahdollisuus osallistua hengelliseen työhön puolustusvoimissa, vankiloissa ja sairaalasielunhoidossa.

Ruotsin malli ei soveltunut

Suomen Baptistikirkko esitti SVKN:n vuosikokouksessa vuonna 2010, että yhteistyöelin järjestäytyisi Ekumeenisen Neuvoston alaisuuteen omaksi jaostokseen. Baptistit perustelivat esitystään sillä, että SENin yhteydessä vapaakirkkojen edunvalvonta ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen olisi vahvempaa. Asia ei kuitenkaan edennyt.

Vuoden 2015 lopulla SVKN:n puheenjohtajana toiminut Jari Portaankorva nosti aloitteen uudestaan esille, mikä johti tunnustelujen käynnistymiseen järjestöjen välillä. Keskusteluille antoi pontta se, että SEN oli uudistamassa omaa jaostorakennettaan, ja SVKN oli vähän aiemmin päättänyt säästösyistä lakkauttaa pääsihteerin toimen.

Nopeasti keskustelujen keskiöön nousi niin sanottu Ruotsin malli. Ruotsissa ja Norjassa vapaakristilliset neuvostot ovat 2000-luvulla sulautuneet SENiä vastaavaan kansalliseen kristittyjen neuvostoon, joka Ruotsissa on jakaantunut kirkkoperheisiin. Vapaakirkot muodostavat yhden kirkkoperheen, eri ortodoksikirkot toisen, luterilaiset ja anglikaanit kolmannen ja katolinen kirkko yksin neljännen. Ideana on, että kirkkoperheillä on sekä yhteistä että omaa toimintaa. Vapaakirkkojen kokemukset mallista ovat hyviä.

Osa asiaa valmistelleesta ryhmästä kävi myös Tukholmassa tutustumassa sikäläisen kristittyjen neuvoston toimintaan.

Lopulta Ruotsin malli todettiin Suomeen soveltumattomaksi: vapaakristillisiä yhteisöjä lukuun ottamatta kirkkoperheiden luominen olisi täällä vaikeaa.

– Ruotsissa on toisenlainen kirkollinen kenttä. Lisäksi SENissä monet kokivat, että perhemalli loisi neuvoston sisälle kirkkojen välisiä raja-aitoja, Mari Pöntinen kertoo.

SVKN:ssä ja FS:ssä ei puolestaan ollut halua sellaisiin yhdistymisratkaisuihin, joissa niiden keskinäisille erityishankkeille ja yhteydelle ei jäisi riittävästi tilaa.

SVKN:n jäsenyhteisöistä Metodistikirkko, Vapaakirkko ja Pelastusarmeija ovat jo nyt Ekumeenisen Neuvoston jäseniä ja helluntailaiset, adventistit ja Baptistikirkko tarkkailijoita. FS:n kuudesta jäsenyhteisöstä kolme on jäseniä ja ruotsinkielinen helluntaiherätys tarkkailija. Pelkkä SENiin sulautuminen ei olisi tuonut mitään uutta.

Entä teologinen agenda?

SENin 11 jäsenkirkosta seitsemän voi katsoa edustavan vapaakristillisyyttä, samoin käytännössä kaikkien viiden tarkkailijajäsenen. Silti järjestön ilme on hyvin korkeakirkollinen. Viestinnän lisäksi tämä on näkynyt neuvoston tuottamissa materiaaleissa, yhteisten seminaarien teemoissa ja ekumeenisissa jumalanpalveluksissa.

Tämä on aiheuttanut vapaakirkoissa vierauden tunnetta.

– Se, millaisena SEN näyttäytyy, ei tunnu meidän jäsenistämme tutulta. Se on yksi syy siihen, miksi monilla on ekumeniasta yhä kielteinen käsitys, Jari Portaankorva arvioi.

Esko Matikaisen mukaan ekumeenisen liikkeen päämäärä ja yhteyden mittarit kuten näkyvä ykseys sekä piispan viran ja kasteen vastavuoroinen tunnustaminen eivät ole useimpien vapaakirkkojen tavoitteita lainkaan.

– Lähestymme asioita eri suunnasta. Ekumeenisessa Neuvostossa yhteyden agendan tulisi nousta myös vapaakristillisten kirkkojen eetoksesta ja seurakuntaelämää koskevasta ajattelusta. Lisäksi vapaakristillisyyden soisi olevan osa sitä julkisuuskuvaa, jonka SEN suomalaisesta kristillisyydestä antaa.

Mari Pöntinen uskoo, että keskusteluprosessin ja työryhmän myötä vapaakirkot tulevat huomioiduksi aiempaa paremmin myös tältä osin.

– Yhdenvertaisuus on yksi SENin kärkiasioita, ja sen täytyy toimia myös SENin sisällä. Pidän vapaakirkkojen vahvuutena rukouselämää ja hengellisen elämän korostamista. Se täydentää kokonaiskuvaa rukoilevasta yhdestä kirkosta.

Heikki Salmela