Pastori ja helluntailainen seurakunnanjohtaja David Yonggi Cho on kuollut. Eteläkorealainen Cho oli kuollessaan 85-vuotias.
David Yonggi Cho johti Soulissa kokoontuvaa Yoido Full Gospel -seurakuntaa. Seurakunnassa on lähes miljoona jäsentä, ja se on yksi maailman suurimpia helluntaiseurakuntia.
Buddhalaistaustainen Cho tuli kristityksi 17-vuotiaana. Hän väitteli teologian tohtoriksi yhdysvaltaisten perustamassa kristillisessä yliopistossa Soulissa. Korean sodan vuosina hän toimi tulkkina liittoutuneiden tukikohdassa.
David Yonggi Chon suurin kädenjälki näkyy soluseurakuntamallin, paikallisseurakunnan vahvan rukouselämän sekä raamattukoulutuksen rakentajana kansainvälisesti. Koreassa hän oli luomassa kristillistä vanhustenhoitoa, huono-osaisten auttamista ja päihdekuntoutusta. Cho toimi helluntailaisen maailmanyhteisön World Assemblies of God Fellowshipin puheenjohtajana vuosina 1992-2000.
UutisetLähes 3,3, miljoonan jäsenen helluntailiike Assemblies of God (AG) erottuu Yhdysvalloissa protestanttikirkkojen rivistöstä: sen kasvu ei hiivu, vaikka muut kutistuvat. – On vaikeaa paikant...
"Kymmenen vuotta sitten erosin seurakunnasta ja jätin ne kuviot taakseni. Seurakunnan sisäiset ristiriidat, omat uskoon liittyvät vaikeat kysymykset ja elämäntilanteesta johtuva ajankäyttö olivat...
(2021) Syksy on kietomassa Oulua otteeseensa. Viimeiset kesän rippeet viipyilevät vielä ilmassa, vaikka mereltä tuntuu suolainen tuulenvire. Kävelykatu keskustassa vilisee elämää –...
Apostolien teoista käy ilmi, miten varhainen juutalainen seurakunta koostui kahdesta ryhmittymästä: heprealaisista ja hellenisteistä. Heprealaisilla tarkoitetaan Israelin maassa asuvia juutal...
Uutiset”Kysymyksiä on herännyt ainakin Jumalan olemassaolosta, evoluutiosta, uskon sopimisesta tieteeseen ja valinnoista opiskelupiireissä”, biotekniikkaa opiskeleva nuori aikuinen kertoo Tampereen...