Suomen helluntaiherätyksen medialähetysjärjestö Avainmedia on aloittanut suorat Rukousillat Facebookissa ja UskoTV:ssä.
– Rukousillalle oli selkeä tarve, ja tulemme jatkamaan rukousiltoja joka tiistai ainakin huhtikuun ajan klo 19–20.30, kertoo toiminnanjohtaja Niilo Närhi.
– Koronaviruspandemia luo epävarmuutta ja pysäyttää myös meitä uskoviakin, joten nyt on tärkeää etsiä Jumalaa yhdessä.
Avainmedia Lähestysjärjestö ry lähetti ensimmäisen Rukousillan tiistaina 17. maaliskuuta. Närhi ja apulaistoiminnanjohtaja Marko Selkomaa rukoilivat katsojien lähettämien aiheiden puolesta. Rukousaiheita saatiin Avainmedian Facebook-sivujen yksityisviestien ja julkisten viestien kautta sekä WhatsApp-viesteillä.
Tarve ohjelmaan tuli koronaviruspandemian aiheuttaman tilanteen takia, kun ihmisten kokoontumista yhteen myös seurakunnissa on rajoitettu. Yhdessä rukoilemisen tarve on kuitenkin vähintään yhtä suuri kuin ennen pandemiaa.
– Rukouspyynnöissä oli henkilökohtaisia aiheita liittyen elämäntilanteisiin ja terveyteen, mutta myös huolta lähimmäisten iäisyyskohtalosta nyt, kun koronavirus tuo pelonaiheet normaalia lähemmäs. Oli myös huolta pandemian aiheuttamien taloudellisten vaikutusten seurauksista niin työntekijöille kuin yrityksille, kuvailee Selkomaa rukoilemiaan aiheita.
– Ihmisten tarve jakaa rukousaiheita oli suorastaan käsinkosketeltavaa.
Avainmedia piti missionsa mukaisesti selkeästi esillä myös sitä, miten voi tulla uskoon.
Facebookissa oli parhaimmillaan 201 katsojaa yhtä aikaa, ja 718 eri ihmistä katseli ohjelmaa. UskoTV:ssä oli 265 eri katsojaa. Keskimääräinen katseluaika oli 38 minuuttia. Lukuja voi pitää erinomaisina, ja se on merkki rukouksen tarpeesta.
Vaikka ohjelmassa ei ehditty rukoilemaan kaikkien esirukouspyyntöjen puolesta, Avainmedia lupaa rukoilla jokaisen lähetetyn aiheen puolesta.
Seurakunnat voivat hyödyntää Rukousilta-ohjelmaa niin, että ne suosittelevat seurakuntalaisilleen osallistumista Rukousiltaan. Seurakunnat, kuten yksityishenkilötkin, saavat vapaasti linkittää omille Facebook-sivuilleen suoran lähetyksen linkin. Linkkiosoite näkyy Avainmedian Facebookissa suoran lähetyksen alkaessa.
Uskotv.fi-osoitteessa on lisäksi sunnuntaisin suoria lähetyksiä helluntaiseurakuntien jumalanpalveluksista. Lähetysten kautta voi osallistua joko oman tai jonkin toisen seurakunnan lähetyksen kautta jumalanpalvelukseen. Palvelu on maksuton.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...