Auschwitz yksi Euroopan suosituimpia turistikohteita
Keskitysleirien sulkemisesta tulee kuluneeksi
75 vuotta. Viimeiset selviytyjät ovat jo iäkkäitä.
Auschwitzin keskitysleiristä on tullut yksi Euroopan suosituimmista turistinähtävyyksistä. Kuluvana vuonna lyötiin jälleen vierailuennätys, kun Krakovan lähellä Etelä-Puolassa sijaitsevassa leirimuseossa kävi noin 2,5 miljoonaa ihmistä. Muutkin natsi-Saksan keskitysleirit ovat suosittuja
vierailukohteita, noin 75 vuotta niiden sulkemisen jälkeen.
Tohtori Susanna Kokkosen mukaan amerikanjuutalaisen Steven SpielberginSchindlerin lista -elokuva nosti holokaustin voimakkaasti esille 25 vuotta sitten.
– Tämän jälkeen holokaustimuseoita alettiin rakentaa eri puolille.
Oman museonsa ovat saaneet muun muassa Washington, Lontoo ja New York. Auschwitz on holokaustin päänäyttämönä kasvattanut merkitystään.
Muun muassa israelilaisessa Jad Vashem -museossa johtotehtävissä työskennellyt Kokkonen on julkaissut juutalaisvainoja koskettelevan kirjan Matka holokaustiin (Aikamedia 2014).
Avattiin pian sodan jälkeen
Neuvostojoukkojen saapuessa tammikuussa 1945 Auschwitzissa värjötteli 7 000 vankia. Monien kohdalla apu saapui liian myöhään: satoja menehtyi vielä nälän heikentämänä tai väärin aloitetun ravitsemisen vuoksi.
Keskitysleirimuseo avattiin vuonna 1946, verrattain varhain sodan päättymisen jälkeen. Krematorioiden katku oli tuskin ehtinyt haihtua kuolemanniityn yltä, kun ensimmäiset vierailuryhmät jo pääsivät tutustumaan vasta päättyneen holokaustin kauheuteen.
Auschwitz on kiinnostanut aina: jo muutamassa vuodessa rikottiin miljoonan kävijän raja. Unescon maailmanperintökohde keskitysleiristä tuli vuonna 1974.
Keskitysleirimuseo sijaitsee Oświęcimin kaupungin keskustassa. Puolankielinen nimi saksalaistettiin Auschwitziksi miehityksen aikana. Paikalliset eivät ole sodanaikaiseen nimeen koskaan totutelleet, ja kaupunki elää tavanomaisen puolalaisen pikkukaupungin tavoin teollisuudesta ja maataloudesta. Museo työllistää satoja ihmisiä, joista kolmisensataa on eri kielillä työskenteleviä oppaita.
Kaikkiaan Auschwitzissa on vieraillut yli 70 vuoden aikana jo noin 50 miljoonaa ihmistä.
Puolalaisetkin käyvät leirillä
Yksi syy Auschwitzin suosioon on läheisen Krakovan kehittyminen matkailukaupunkina. Monilla halpalehtoyhtiöillä on suorat yhteydet hieman Helsinkiä suurempaan historialliseen kaupunkiin.
– Harva turisti tulee Krakovaan tai Puolaan ajattelematta vierailua Auschwitzissa, Susanna Kokkonen arvioi.
Vierailu Auschwitzissa ei ole itsestään selvä polku havahtumaan juutalaisvastaisuuteen.
– En osaa sanoa, ymmärtävätkö kaikki yhteyttä menneisyyden ja oman aikamme ongelmien välillä.
– Jos vierailu valmistellaan oikein, se antaa näkemyksen asioiden prosessista eli siitä, mihin antisemitismi viime kädessä johtaa. Uskon tämän olevan museon tavoite, mutta en kuitenkaan luota siihen, että pelkkä vierailu ohjaa ihmisen tunnistamaan oman aikansa hieman eri muotoisia vihan ilmentymiä.
Suurin kävijäryhmä museossa ovat itse puolalaiset, joista monella on kipeä henkilökohtainen suhde Auschwitziin. Noin 70 000 leirillä murhatuista ihmisistä oli tavallisia puolalaisia, pääasiassa älymystöä ja toisinajattelijoita. Kaikkiaan Auschwitzissa kuoli noin 1,1 miljoonaa ihmistä, joista miljoona oli juutalaisia.
Leirillä käy vuosittain noin 65 000 israelilaista. Suuri osa heistä on nuoria opiskelijoita.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...