AP: Bideniltä nopeita parannuksia LGBTQ-asioihin – huomio armeijaan pääsyyn, työsyrjintään ja oikeuksiin valtionhallinnossa

Joe Biden astuu Yhdysvaltain presidentinvirkaan 20. tammikuuta. Kuva: Shutterstock
Joe Biden astuu Yhdysvaltain presidentinvirkaan 20. tammikuuta. Kuva: Shutterstock
Yhdysvaltain tuleva presidentti Joe Biden kaavailee Associated Pressin (AP) mukaan nopeita liikkeitä suojatakseen ja edistääkseen sateenkaariyhteisön oikeuksia.

 

Lehden tuoreessa artikkelissa muistutetaan, että ollessaan vuonna 2012 demokraattien varapresidenttinä Biden asemoi itsensä LGBTQ-asiaa ajavien puolelle hyväksymällä samaa sukupuolta edustavien väliset avioliitot ”jopa ennen esimiestään, presidentti Barack Obamaa”.

 

Presidenttinä Joe Biden lupaa muun muassa helpottaa transsukupuolisten pääsyä armeijaan, estää LGBTQ-ryhmien työsyrjintää liittovaltiotasolla ja huomioida heidän oikeutensa kattavasti valtionhallinnossa.

 

AP:n jutun mukaan Bidenin suunnitelmat kumoaisivat monilta osin edellisen presidentin Donald Trumpin hallinnon toimenpiteet, jotka heikensivät sateenkaariryhmien asemaa ”muka uskonnollisin perustein”. Biden itse on sanonut, että hänen tärkein päämääränsä ryhmän osalta on saada tasa-arvolainsäädäntö (Equal Act) voimaan kaikissa 50 Yhdysvaltain osavaltiossa sadan päivän aikana presidentiksi tulostaan.

 

Equal Act hyväksyttiin edustajainhuoneessa viime vuonna, mutta se jumittui senaattiin. Nyt 21 osavaltiossa voimassa olevan lain maanlaajuinen läpimeno vaatisi usean senaatissa toimivan republikaanin tuen.

 

 

Ruut Ahonen




50/2020

MuutMikä tai mitä on masennuksen henki?
ArviotValtter Luoto: Sen Jumala teki. Aikamedia 2020. Nid. 164 s.

”On armo suuri, ihmeinen”, me tunnelmoimme maailmankuululla Amazing Gracen melodialla. Mutta ymmärrämmekö todella...
UutisetVuoden yhteinen summaus jää pitämättä – alkava vuosi on vielä hämärän peitossa.
UutisetYhdysvaltain tuleva presidentti Joe Biden kaavailee Associated Pressin (AP) mukaan nopeita liikkeitä suojatakseen ja edistääkseen sateenkaariyhteisön oikeuksia.

...
UutisetPelastusarmeijan lehti Sotahuuto on viettänyt kuluvana vuonna 130-vuotisjuhliaan. Muun muassa hengellisiä hartaus- ja opetuskirjoituksia, henkilöjuttuja ja Pelastusarmeijan uutisia sisäl...
PääkirjoitusYksi yleisimpiä kysymyksiä on, saammeko valkoisen joulun. Kysymys lumen tulosta tuntuu koronarajoitusten ja -huolien aikana tavallista pinnallisemmalta. Nyt jos koskaan meidän on tarpeen...
UutisetKirsi ja Veikko Hekkala eivät tiedä, milloin taas näkevät ystävänsä Ukrainan romanikylissä. Onneksi paikalliset pystyvät jo johtamaan perhe- ja lapsityötä kaikkien köyhimpien parissa.
UutisetHaastetta vuoteen on tuonut monien tapahtumien ja kurssien peruuntuminen mutta iloa muun muassa matkailijoiden lisääntyminen.
UutisetIina-Sofia Tinell johtaa lapsi- ja varkkityötä Turun Hopeseurakunnassa. Hän edustaa musikaalisen sukunsa viidettä polvea, jossa musiikin lahjaa on hyödynnetty monivivahteisesti Jumalan valtak...
UutisetKoronakriisi on aiheuttanut niin suurta kysyntää ruoka-avulle, että seurakunnat ja järjestöt eivät ole pystyneet vastaamaan avuntarpeen kasvuun. Asia kävi ilmi Kirkkopalvelut ry:n Osallistava yhte...
UutisetPari vuotta sitten kristityksi tullut itäugandalainen islamin opettaja, sheikki Emmanuel Hamuzah maksoi uskostaan marraskuun lopulla. Hänen sukunsa tapasi Kibukun alueella Kamemen kyläss...
UutisetValtakunnallisen Jippii-lapsityön uusi joulukalenteri tuo piristystä eristykseen. TV7:llä tiistaina 1. joulukuuta alkavassa sarjassa seurataan joulun tapahtumia Nyytin ja Seelan avatessa...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan