Heinäkuu jää historiankirjoihin paitsi muutamista hellepäivistä myös helluntaiseurakuntien aktioista eri puolilla Suomea. Herätysliikkeen evankeliointia edustavan Hyvä Sanoma ry:n koordinaattori, evankelista Helena Kärkkäinen vahvistaa, että keskikesä on aktioiden sesonkiaikaa.
– Ihmisiä on silloin paljon liikkeellä. Heitä tulee eri puolilta maata ja jopa ulkomailta. Samalla sanoma leviää laajalle heidän mukanaan.
Niinpä iso osa Hyvän Sanoman 15 yhteysevankelistasta ja aluetiimistä – muun muassa Kainuussa, Pohjanmaalla, Pohjois-Savossa ja Kaakkois-Suomessa – hakeutui tuolloin toreille, muille julkisille paikoille ja erilaisiin yleisötapahtumiin olemaan, juttelemaan ja jakamaan Hyvä Sanoma -lehtiä. Myös kokouksia pidettiin.
Pienten apuna
Helena Kärkkäisen mukaan kesän aktioissa panostettiin etenkin vähäväkisiin paikkakuntiin.
– Saimme antaa tukea erityisesti pienten seurakuntien tarpeisiin, Kärkkäinen iloitsee.
Tähän tilanteeseen Hyvä Sanoma ry on oikeastaan tähdännytkin: että evankeliumi leviäisi sielläkin, missä seurakunta ei syystä tai toisesta vaikuta seiniensä ulkopuolelle. Vuonna 2011 vireille laitettu aluetyö on kehittynyt ja toimii nyt niin, että yhteysevankelistat tiimeineen auttavat alueensa seurakuntia, joilla on halua evankelioida mutta voimavarat puuttuvat.
Etelä-Pohjanmaan yhteysevankelista Merja Anttila pitää linjausta mielekkäänä.
– Haluamme tähdätä ennen kaikkea pieniin seurakuntiin, että voisimme olla niiden apuna jollakin tavalla, jos niiden omat resurssit eivät riitä. Seurakunnalle on kuitenkin tärkeää mennä ulospäin jollakin tavalla.
Anttila on nähnyt, että ulkopuolisen evankeliointiryhmän käyttämisessä on jopa omat etunsa.
– Joskus vierailla on sellaista rohkeutta, mitä oma väki ei hoksaa.
“Nyt onnistuimme!”
Helena Kärkkäisen mukaan kulunut kesä osoitti, että Hyvän Sanoman aluetyö on lähtenyt rullaamaan.
– Nyt onnistuimme kunnolla ensimmäistä kertaa, hän hehkuttaa.
Onnistumisen kokemus perustuu sekä tiimien että kohdattujen ihmisten palautteeseen. Muun muassa Pohjois-Pohjanmaan aluetiimin kuukauden kiertueella, jossa Kärkkäinen oli itsekin osittain mukana, huomattiin monin paikoin avoin ja otollinen ilmapiiri.
– Esimerkiksi Vaalassa, joka on hyvin pieni paikkakunta, meille sattui erikoinen tilanne. Siellä eräs antiikkikauppias saanut Ruotsista lähetyksen laadukasta antiikkia, ja ihmisiä tuli satojen kilometrien päästä ostamaan sitä. Aktioryhmä kohtasi heitä heidän jonottaessaan ja auttoi muun muassa kantamaan huonekaluja, Kärkkäinen kertoo.
– Ihmiset olivat tosi vastaanottavaisia. Kävimme mahtavia keskusteluja hengellisistä asioista. Ihmiset sanoivat, että ”ootte hyvällä asialla”. Kielteistä palautetta ei tullut yhtään.
Keskusteluntarve kasvanut
Vaikka evankeliointiryhmien saama vastaanotto riippuu aina myös paikkakunnasta, yleisesti ottaen Helena Kärkkäinen pitää tämän kesän aktiopalautteita poikkeuksellisen myönteisinä.
– Hyviä viestejä tuli edelliskesänäkin, mutta paljon pienemmässä mittakaavassa. Silloin oli myös vähemmän toimintaa. Nyt tiimit olivat liikkeellä samanaikaisesti eri alueilla.
Kärkkäinen sanoo huomanneensa noin vuoden aikana muunkinlaisia merkkejä, jotka voi nähdä viitteinä hengellisestä heräämisestä.
– Toimistoomme tulee ympäri Suomea aiempaa enemmän yhteydenottoja ihmisiltä, jotka ovat vain googlanneet meidät ja haluavat keskustella hengellisistä asioista. Yhä enemmän on myös niitä, jotka kaipaavat rinnallakulkijaa.
– Ihmisillä tuntuu olevan suurempi tarve keskustella iankaikkisuuskysymyksistä, kun maailmalla on paljon epävarmuustekijöitä ja uutisissa esillä aika pelottaviakin asioita, Kärkkäinen arvelee.
– Sanoisin, että taitaa olla elonkorjuun aika.
Ruut Ahonen
”On tärkeää olla näkösällä”
Merja Anttila paistoi kesällä ilosanoman merkeissä paljon lettuja turuilla ja toreilla.
– Meillä oli lähemmäs kymmenkunta tilannetta, joissa olimme tiimin kanssa kesän aikana. Bravuurimme ovat muurinpohjaletut, jotka sulavat suussa ja joiden avulla saamme kohdata paljon ihmisiä.
Anttila on Etelä-Pohjanmaan yhteysevankelista. ”Meillä” hän viittaa 5–7-henkiseen aluetiimiinsä, joka oli seurakuntien apuna niin teltta- ja rukouskokouksissa kuin esimerkiksi leivänjaossa ja vanhainkotivierailulla. Toreilla evankelistojen letunmyyntiteltan tunnisti Hyvän Sanoman tai paikallisen helluntaiseurakunnan kyltistä. Mukana oli myös Hyvä Sanoma -lehtiä.
Vaikka lettujen myynti oli ryhmän päälähestymistapa, Anttilan mielestä tiimi, joka koostuu erilaisista vahvuuksista, on aktioiden verrattomin puoli.
– Toisilla meistä on näky katuevankelioinnista, toiset voivat olla teltalla lauleskelemassa, toiset menevät torille.
Anttilan mukaan evankelioimisen kynnystä ei kannata kasvattaa liikaa.
– Minusta on tärkeää, että ollaan näkösällä, hän toteaa.
– Sen ei tarvitse mennä niin, että ollaan jatkuvasti evankelioimassa, vaan että ollaan ihmisenä ihmisten keskellä. Silloin ihminen uskaltaa lähestyä ja keskustella kanssasi vaikka säästä.
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...