Kuusamossa maahanmuuttajien integroituminen asuinympäristöön on sujunut hyvin. Tämä näkyy myös paikallisessa helluntaiseurakunnassa, joka kutsui vuoden alussa seurakunnan vanhimmistoon nigerialaissyntyisen Ayodesi Ojon. Kun vanhimmistossa tapahtui sukupolvenvaihdos, myös maahanmuuttajien näkökulma nousi uusien jäsenten valintaprosessissa esiin.
Kuusamon helluntaiseurakuntaan on kuulunut jo vuosia maahanmuuttajia.
– Siksi heidän edustajansa kutsuminen myös vanhimmistoon oli luonnollinen askel. Tällä valinnalla viestitämme sitä, että seurakunnassamme kulttuurien tasa-arvo on todellisuutta myös käytännössä, seurakunnan pastori Matti Lappalainen toteaa.
Hänen mukaansa Ojon valintaan ei liittynyt minkäänlaisia ennakkoasenteita. Aloite valintaan tuli laajalta joukolta seurakuntalaisia.
Oma paikka löytyy
Nigerialainen Ayodesi Ojo syntyi 34 vuotta sitten Lagosissa, maan suurimmassa kaupungissa, kristittyyn perheeseen.
– Olen siis toisen polven kristitty, Ojo toteaa.
Hän opiskeli ensin mikrobiologiaa Lagos Cityn yliopistossa, mutta ei kokenut alaa omakseen.
– Kiinnostuin sitten Suomesta ja hain täältä opiskelupaikkaa. Pääsin opiskelemaan IT-alaa Kemi-Tornion ammattikorkeakouluun ja saavuin Suomeen vuonna 2008. Vaihdoin kuitenkin sairaanhoitajan opintoihin samassa oppilaitoksessa ja valmistuin sairaanhoitajaksi 2013.
Työpaikka Ojolle löytyi Kuusamosta, Mikeva Oy:n palvelutalosta. Hän on kokenut sen kaikin puolin hyvänä työpaikkana.
Kuusamoon muutettuaan Ojo liittyi Kuusamon helluntaiseurakuntaan, jonka hän tunsi kotiseurakunnakseen alusta lähtien.
– Minut on otettu hyvin vastaan niin Kuusamossa kuin seurakunnassakin. Olen alusta asti kokenut olevani tervetullut ja tasa-arvoinen osa yhteisöä, mies sanoo.
Paljon esillä olleeseen rasismiin Ojo ei ole Kuusamossa törmännyt. Yhtenä selityksenä siihen hän pitää perhekeskeistä elämäntapaa.
– Kun illat kuluvat kotona, ei ole edes tilaisuutta törmätä mahdollisiin ääri-ilmiöihin, mies sanoo turvallisesti.
Perhe, seurakunta ja harrastukset tärkeitä
Ayodesi Ojon perheeseen kuuluu Deborah-vaimo sekä äskettäin syntynyt esikoispoika Samuel. Vapaa-aikaa mies viettää perheen ja seurakunnan lisäksi myös jalkapallon ja salibandyn parissa. Näissä harrastuksissa hän on löytänyt monia suomalaisia ystäviä.
Uuden luottamustehtävän, seurakunnan vanhimmiston jäsenyyden, Ojo kokee suurena kunniana. Ja hän näkee myös oman roolinsa selkeästi:
– Toivon voivani olla vanhimmistossa maahanmuuttajien ääni ja myös linkki kantaväestön ja maahanmuuttajien välillä.
Afrikkalaisena musiikki on Ojolle tärkeää. Ennen kaıkkea hän pitää laulusta.
– Meillä laulu ja rukous liittyvät vahvasti yhteen. Oikeastaan me rukoilemme laulamalla, hän sanoo hymyillen.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...