Äänensävy vaikuttaa keskustelun laatuun – "Homoseksuaalisuudesta opettaminen ja keskusteleminen kääntyvät helposti yhteisön identiteetin puolustamiseksi"

Ihminen jää seurakunnassa usein yksin, jos elämänkysymykset liittyvät poikkeavaan seksuaalisuuteen. - Kulttuurisota arvokysymyksissä voi estää kohtaamasta seurakuntalaisia, joille asiat ovat omakohtaisia ja vaikeita, Tommi Törnroos sanoo. Kuvituskuva. (Unsplash)

Anssi Tiittanen

Pastorin ja valmistuvan MA-opiskelijan Tommi Törnroosin mukaan keskustelu homoseksuaalisuudesta seurakuntien työntekijöiden kesken ei enää ole samalla tavalla haastavaa kuin takavuosina.

– Koeponnistin oman tutkimusaiheeni käsittelyä keskustelemalla konservatiivisiksi tietämieni 20–80-vuotiaiden pastoreiden ja seurakunta-aktiivien kanssa. Moni oli samaa mieltä aiheen käsittelyyn liittyvistä ongelmista.

Törnroosin tarkistusvaiheessa olevassa käsitellään homoseksuaalien kokemusta elämästä osana helluntaiseurakuntaa. Päättötyössä on haastateltu kahdeksaa henkilöä, jotka kertoivat kuuluvansa seksuaalivähemmistöön.

Tutkimus on ilmeisesti laatuaan ensimmäinen, jossa osa haastatelluista homoseksuaalisista henkilöistä on yhä mukana helluntaiseurakuntien toiminnassa.

"Pitäisi ymmärtää, että puhumme omista."

Haastatellut henkilöt kokivat suhteessa seurakuntaan suurimpana ongelmana sen, että homoseksuaalisuudesta puhuttiin pitkälti niiden ohi tai niistä piittaamatta, joita asia koskettaa henkilökohtaisesti.

Repliikeissä kuvattiin tilanteita, joissa homoseksuaalisista ihmisistä esimerkiksi puhuttiin seurakunnassa parjaavasti ja vähättelevästi.

Pastoritaustainen tutkija Matti Kankaanniemi tunnistaa puhetapaan liittyvän ongelman ja vertaa tilannetta vuosien takaiseen tilanteeseen, jossa saarnassa maalattiin muslimeista hyvin demoninen kuva.

– Eräs seurakuntalainen oli saanut juuri tuolloin ensimmäistä kertaa islamilaisen aviopuolisonsa mukaan seurakunnan tilaisuuteen. Tilanne oli kauhea. Mies ei enää koskaan tullut seurakuntaan.

Kankaanniemen mukaan samantyyppiseen asetelmaan on saatettu joutua nyt homoseksuaalien kanssa.

– Parjaava puhetapa ahdistaa paitsi homoja myös perheenjäseniä. Asia koskettaa monia ihmisiä.

Kankaanniemen mukaan tilanne liittyy viime vuosikymmenien kehitykseen, jossa seurakuntien tilaisuuksissa ei juuri ole mukana yhteisöjen ulkopuolisia ihmisiä. Samanmielisyyden ilmapiirissä ei ymmärretä, että salissa saattaa aina olla ihmisiä, joille puhe homoseksuaalisuudesta koskettaa omaa elämää.

– Kovilla puheilla saatetaan myös pyrkiä luomaan asemaa seurakuntakentällä, Matti Kankaanniemi arvioi.

Tommi Törnroos pitää yhtenä syynä seurakuntien heikentyneelle suhteelle omien homoseksuaalisuuden kanssa kamppailevien jäsentensä kanssa sitä, että seurakunnat helposti ajautuvat kulttuurisodan osapuoliksi.

– Kun yhteisöt keskustelevat, ei olekaan enää kyse yksilöistä, vaan keskeiseksi asiaksi nousee yhteisön identiteetin puolustaminen.

– Jos lähtee mukaan kulttuurisotaan, täytyy koko ajan alleviivata sitä, että olemme tässä asiassa perinteisellä linjalla. Koko ajan täytyy varmistaa, että kaikki ymmärtävät, että olemme hyvien puolella, Törnroos maalaa.

– Kulttuurisota on tässä se ongelma. Se estää meitä kohtaamasta seurakuntalaisia, joille asia on polttava ja henkilökohtainen.

Matti Kankaanniemi ei näe, että seurakunnat laajasti voisivat kovin helposti irtaantua roolistaan kulttuurisodassa.

– Tähän vaikuttaa myös sateenkaariliikkeen provosoiva ja aggressiivinen esiintulo, jota he eivät itse näe.

– Liennytystä pitäisi nähdä molemmilla puolilla. On vaikea nähdä, että seurakunnat yksin voisivat siirtyä tästä taistelusta pois.

"Kunnioittava puhe on jotain, mitä opitaan jo kotona."

Mutta minkälaista sitten olisi kunnioittava puhe homoseksuaalisuudesta seurakunnissa?

Tommi Törnroosin mukaan asioita tulisi aina perustella Raamatulla, uskoon liittyvillä perusteilla.

– Näin me uskomme, ja se perustuu tähän ja tähän, Törnroos kuvailee keskustelua.

– Koko ajan pitää silti huokua se, että lähtökohtaisesti hyväksymme ihmisen.

Matti Kankaanniemi kertoo, että opettaessaan homoseksuaalisuudesta hän aina pyrkii visualisoimaan itselleen tilanteen sellaiseksi, että salissa istuu joku, jota asia koskettaa henkilökohtaisesti.

– Pitäisi ymmärtää, että kun puhumme homoseksuaaleista, puhumme omista. Jo tiedostaminen auttaa ja vaikuttaa puheeseen.

– Periaatteessa kunnioittava puhe on sitä, mitä moni meistä on oppinut jo kotona. Asiallista, tavallista, maltillista puhetta.

Onko olemassa sellainen riski, että kunnioittava puhe muuttuukin kunnioittavaksi puhumattomuudeksi?

– Kyllä tällainen on mahdollista, Tommi Törnroos sanoo.

– Jo nyt on olemassa seurakuntia, joissa puheissa pyritään suhtautumaan kunnioittavasti homoseksuaalisiin ihmisiin. Sitten onkin tultu tilanteeseen, että on jo vaikeaa löytää henkilöitä, jotka esimerkiksi haluaisivat keskusteluissa edustaa ja perustella perinteistä kantaa.

Törnroos haastaa, että seksuaalisuuteen liittyvistä aiheista keskusteleminen vaatii perehtymistä.

– Se mihin uskomme, on puolustamisen arvoinen asia. Olisi myös hyvä muistaa, että emme edusta jotakin, mitä olemme vaikkapa helluntailaisina keksineet nykyajassa. Kysymys on jostain, mitä kirkot ovat opettaneet jo tuhansia vuosia.

Tommi Törnroosin MA-päättötyö luettavissa internetissä: