1970-luvun lastenmusiikin aarteet uudelleenjulkaisuun
Helmikuussa julkaistu Olen mieluummin pieni -cd-kokoelma on koottu kolmesta Prisma-musiikin julkaisemasta lastenlevystä; Iloiten me kuljemme (1974), Olen mieluummin pieni (1975) ja Seis, mä sulle kerron (1976).
Aikanaan c-kasetteina julkaistut äänitteet kuuluivat jopa vuosikymmenten ajan helluntailaisten perheiden automatkaklassikoihin. Ne ovat myöhempiä legendaarisia lastenkasetteja, kuten Laulamme Luojasta (1982) ja Vielä tilaa on (1987), ”luomumpia”. Soittimet ovat pääosin akustisia ja tunnelma on kuin entisajan muskarissa.
– Äänitteet olivat kerronnallisia kokonaisuuksia, jossa laulut olivat osa tarinaa, muusikko ja tuottaja Pirkko Hyttinen kuvailee.
– Uudelleenjulkaisuun koottiin kuitenkin vain lauluja, ja välijutut jätettiin pois, vaikka niissäkin olisi ollut paljon elävää historiaa.
Laulujen sisällöissä on paljon Raamatun kertomuksia, ja monessa kappaleessa lauletaan taivaasta.
– Leimallista lauluille on Taivaan Isän rakkauden, turvan ja varjeluksen runsaus.
Lapset jo aikuisia
Mikä nyt uudelleenjulkaistuissa levyissä on erityisen hienoa?
– Laulavien lasten energia, Pirkko Hyttinen sanoo.
– Täysillä mennään ja välillä herttaisen suurpiirteisesti. Levyjen laulajien ikähaitari on laaja. Nuorin oli tiettävästi vasta kolmevuotias, vanhimmat 17-vuotiaita.
– Nyt kaikki ovat saaneet ikää noin 40 vuotta lisää. Jotkut laulajistahan ovat jo siirtyneet pois tästä ajasta. Heidän laulamansa laulut jatkavat nyt kulkuaan uusille lapsille ja samalla myös entisille lapsille, nykyisille aikuisille.
Onko 1970-luvun lastenkaseteilla jotain sellaista, mikä ei ole kestänyt aikaa?
– Lapset sitten arvioivat kestävyyden, aikuinen on siihen jäävi, Hyttinen sanoo.
– Itse uskon, että niin sanotut leikkilaulut kuuluvat edelleen lasten maailmaan, ja ne kestävät hyvin aikaa.
Myös nuotit painettiin uudelleen
Pirkko Hyttisen mukaan lasten hengellisissä lauluissakin löytyy klassikoita, jotka toimivat yhä seurakuntakäytössä.
– Toteutukseen on varmaan hyvä etsiä tuore ote. Kasettien julkaisun aikoihin julkaistiin äänitteiden lauluista myös kaksi Lauluportti Lapsille -nuottivihkoa. Nekin uudelleenjulkaistiin pari vuotta sitten, ja vihkot ovat niin ikään saatavissa lasten lauluhetkien tueksi.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...