Yhteys on enemmän

Amerikkalainen aikakauslehti Life julkaisi kolme vuosikym­mentä sitten kuvareportaasin. Sen ensimmäisessä kuvassa oli vehnäpelto, joka jatkui silmänkantamattomiin. Toisessa kuvas­sa näkyi maatilan pihalla sinne tänne juoksevia ihmisiä. Kolman­nessa kuvassa ihmisiä oli tullut lisää, ja sama päämäärättömän näköinen juoksentelu jatkui. Neljännessä kuvassa väkeä oli saa­punut yhä lisää, ja hätääntyneen näköiset ilmeet kertoivat jonkin asian olevan pahasti vialla.

Kuvasarja jatkui. Nyt ihmiset olivat muodostaneet toisiaan kä­destä pitäen valtavan ketjun, joka kulki pitkin vehnäpeltoa. Vii­meisessä kuvassa oli isä sylissään suunnattomaan viljapeltoon eksynyt ja kuolleena löytynyt neljävuotias poikansa. Kuvan alla olivat pojan isän sanat: ”Jos olisimme ottaneet heti toisiamme kä­sistä ja etsineet yhdessä, poikani eläisi vielä!”

Apostolien teot kertovat uskovien ensiaskeleista seura­kuntakauden alussa. He olivat aivan uudessa tilanteessa Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen. Epävarmuus, pel­ko ja huoli tulevasta ohjasi heitä yhteiseen rukoukseen yläsaliin. Yhteinen rukous avasi heille näkökulmaa Ju­malan lupauksiin ja mahdollisuuksiin, luoden pohjan tulevalle seurakunnan toiminnalle.

Heidän elämäänsä yhdistävä tekijä ei muodostu­nut vain toiminnallisista ja ulkonaisista tekijöistä vaan syvästä keskinäisestä yhteydestä Pyhäs­sä Hengessä. Yhteisessä rintamassa he kävi­vät läpi hengelliset taistelut, yhdessä he kokivat voitot ja tappiot. Yhdessä he mursivat leipää ja kokoontuivat kodeissa. Yhdessä he antoivat vahvan todistuksen Jeesuksen ylösnousemuksesta ja ju­listivat evankeliumia. Yhdessä he antoivat vahvan viestin aikansa keskelle toinen toisiaan kädestä pitäen.

Jumalan rakkaus saa aikaan hyväksyvän, siunaavan, rinnalle tulevan vaikutuksen ja sanoman. Vahvuutemme ei ole minäkes­keinen ja omillaan toimeentuleva yksilöllisyys, jossa vain minun tarpeeni ja niiden täyttäminen ovat tärkeintä. Sen sijaan esiin nousee yhteisöllisyyden voima. Me tarvitsemme ja vahvistam­me toinen toisiamme. Keskinäisessä yhteydessä meidän heik­koutemme ja vajavuutemme yksilöinä muuttuvat vaikuttavaksi ja yhteiskuntaa muuttavaksi voimaksi.

Opetuslasten elämä antaa meille hyvän kuvan ja esimerkin sii­tä, mikä oli alkuseurakunnan kasvun ja hoitavan voiman salaisuus: ”Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti py­häkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokan­sa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella, kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa. Ja Herra li­säsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen.”

Markku Tuppurainen

Kirjoittaja on Seinäjoen Helluntaiseurakunnan johtava pastori.