Unelma uusien seurakuntien syntymisestä ja kasvusta haastaa nykyisiä rakenteita ja toimintatapoja. Jos haluamme kasvua, meidän täytyy haluta myös toiminnan uudistamista ja rakenteiden uudelleen arvioimista. Tarvitsemme tavoitteen uusien sukupolvien saavuttamisesta. Samanaikaisesti meidän tulee ymmärtää asettaa päämäärä muutokselle, johon haluamme sitoutua.
Muutosjohtamisen teorioissa määritellään, että onnistuneessa muutosprosessissa työntekijät, seurakuntalaiset, resurssit ja sidosryhmät valjastetaan uuden tavoitetilan saavuttamiseen. Lisäksi varmistetaan että tavoitteen kannalta tehottomista tai muutosta vastustavista toimintamalleista ja resurssien käytöstä luovutaan. Muutosjohtaminen on vaativin johtamisen alue. Tavoitteeksi asetettu uusi päämäärä tulisi saavuttaa määrätietoisesti ja tehokkaasti.
Unelmoidessamme seurakunnan kasvusta meidän tulisi selkeästi asettaa tuo kasvu toimintamme keskeiseksi tavoitteeksi. Lisäksi tulisi miettiä tarkasti menetelmät tavoitteen saavuttamiseksi. Yhteiskunta muuttuu ympärillä yhä enemmän suuntaan, joka ei enää tunne kristinuskon perusteita, arvoja ja moraalia.
Kristittyinä olemme haasteen edessä: pelastuksen sanoma pitäisi saada viestitettyä uudelle sukupolvelle ja nykypäivän suomalaiselle entistä selkeämmin ja perustellummin. Samalla seurakunnissa tulisi pystyä vahvistamaan keskustelutaitoja, erilaisten näkemysten pohdintaa ja taitoja käsitellä kipeitäkin kysymyksiä.
Ennen julistettiin teillä ja aitovierillä. Perinteisesti huippuosaamistamme on myös ollut lähetystyön tekeminen monissa kristinuskolta suljetuissa maissa. Pystymmekö valjastamaan tämän osaamisen hyödyksi yhä enenevässä määrin kristinuskolta vieraantuvassa kotimaassamme?
Unelma herätyksestä on yhteinen. IK -opistolla haluamme tukea koulutuksen kautta unelman saavuttamista. Raamatun opiskelu, henkilökohtaisen uskon ja kristillisen maailmankuvan vahvistaminen sekä nykypäivään sopivien menetelmien löytäminen koulutuksen avulla voivat parhaillaan tukea kasvun tavoitetta. IK -opisto voi myös Origo-palvelujensa kautta etsiä räätälöityjä ratkaisuja paikallisiin tarpeisiin yhdessä seurakuntien kanssa.
Tanja Laulainen
Kirjoittaja on IK -opiston rehtori.