Toiveikkaan tulevaisuuden tavoitteet

Olemme saaneet nauttia vähän vapaammasta kesästä, vaikka pandemian vuoksi isojen tapahtumien järjestäminen on ollut yhä haastavaa. Retro on tässä vaiheessa jo monien onnistuneiden kokemusten ja kohtaamisten osalta takanapäin. Leirikesästä on mukavia muistoja, ja myös uusia ystäviä on toivottavasti löytynyt. Opiskelijat ovat aloittamassa opintojaan. Syyskausi on seurakunnissa aluillaan.

Opetushallitus on tuottanut oppilaitoksille lukukauden alkuun uusia ohjeistoja koronavarautumista varten. Yksi keskeisimmistä ohjeista linjaa tavoitteita toiveikkaaseen tulevaisuuteen. Oppilaitoksille suositetaan palautumissuunnitelman tekemistä. Keskeisiä tavoitteita on pohtia, miten osaamis- ja hyvinvointivajetta voidaan paikata, miten saadaan tuettua opiskelijoiden oppimista ja hyvinvointia, sekä miten saadaan luotua vahvaa tulevaisuususkoa.

Opetushallituksen mukaan koulujen tulisi kiinnittää paljon huomiota oppimisen ja hyvinvoinnin tukemiseen. Henkilöstön tulee varmistaa aktiivinen ja säännöllinen yhteydenpito opiskelijoihin ja vahvistaa opiskelijoiden keskinäistä vertaisvuorovaikutusta. Myös opintojen suunnittelussa kehotetaan hyödyntämään enemmän vuorovaikutuksellisia menetelmiä. Koulutuksen ammattilaisia kehotetaan arvioimaan toimintatapojaan ja tarvittaessa lisäämään suoria kontakteja, tuen määrää sekä vuorovaikutusta ja aktiivista yhteydenottoa opiskelijoihin.

Opetushallitus on osunut asian ytimeen. Uusi ohjeisto vastaa juuri siihen puutteeseen, mikä opiskelijapalautteista on viime vuoden jälkeen kuultavissa. Kohtaaminen, yhteys, asioiden jakaminen ja raamattukoulua ajatellen myös yhteisessä uskossa kasvaminen on haasteissa, jos vuorovaikutus jää kapeaksi.

Koronapandemia on kurittanut myös seurakuntien toimintaa. Pitkään on toimittu lähes kokonaan etänä. Miten tulisi suunnitella seurakuntien palautumissuunnitelma, joka loisi vahvaa tulevaisuususkoa? Seurakunnillahan on ihan ylivoimainen sanoma täynnä tulevaisuutta ja toivoa!

Yhteyden kokeminen ja vahvistuminen ovat merkittäviä asioita seurakunnan elinvoimaisuudelle. Miten kaikki ikäryhmät saadaan pandemiarajoitusten keskellä kannateltua eteenpäin seurakunnassa? Jos kohtaaminen paikan päällä on mahdollista, voisiko rajoitusten puitteissa vuorovaikutusta ja osallistumisen kokemusta vahvistaa? Entä miten tämä tehdään etänä? Kokoontuminen, kokemusten jakaminen, yhteiset kahvit, mukaan hyväksyminen, kuulumisten kysely, kontaktien ottaminen, viestit ja kutsut – usein nämä pienetkin asiat vahvistavat ihmisten uskoa ja tulevaisuutta parempaan suuntaan.

Opiskelijoiden tavoin seurakunta tarvitsee yhteyttä ja tulevaisuususkoa!

Tanja Laulainen

Kirjoittaja on IK-opiston rehtori.