Synnytystuskia

Miesten on erittäin vaikea kuvitella, miltä naisesta tuntuu, kun tämä synnyttää. Seuraamme synnytyssaleissa epätoivoisina heidän tuskaansa ja olemme salaa kiitollisia, että roolimme uuden elämän tuomisessa tähän maailmaan on huomattavasti helpompi. Epäilemättä ihmiskunta olisi kuollut sukupuuttoon vuosi­tuhansia sitten, jos miehet olisivat joutuneet itse synnyttämään.

 

Suomen helluntailiikkeessä on ollut Jumalan antamia näkyjä, visioita ja elämää, jotka ovat kuolleet ennen kuin ne koskaan ehtivät syntyä. Kokonaisten sukupolvien unelmat ovat kadonneet kantajiensa mukana pettymysten laaksoon. Meiltä on puuttunut voima synnyttää. 

 

Osa näynkantajista pelkää kipua. Itsesuojeluvaisto ajaa poteroihin. Muutoksen läpiviennistä joku joutuu maksamaan hinnan, ja on helpompaa ajatella, että sen tekisi joku muu – seuraava sukupolvi, seuraava pastori, seuraava nuorisotyöntekijä. Kuningas Hiskian vaarallinen ajatusmalli pesiytyy syöpäläisen tavoin: ”kunhan minun aikanani on rauha”.
Eläkeikä tai seuraava seurakunta on houkuttelevan lähellä. Unelma kuolee kantajansa mukana. 

 

Toisaalta ehkä nämä ajatukset, joita kannamme, ovatkin liian radikaaleja. Loppujen lopuksi meillähän menee ihan hyvin – olemme ”pirteitä kuolevia seurakuntia”. Ei tässä paniikkia kannata lietsoa, ja olisi varmasti hyvä tyynnytellä myös muita. Ovathan paniikki sekä liiallinen toivo kuitenkin vaarallisia.


Eihän kukaan jaksa kuunnella ainaista negatiivisuutta eikä toisaalta ainaista lupausta, että on olemassa toivoa. Sitä paitsi kyllähän me yritimme jotakin synnyttää. Siksi saatamme hiljaa hymähtää evankelistojen hädälle ja nuorten innolle: ”Kyllä ne siitä rauhoittuvat.” Kyynisyys on kuin palolaitos näkyjen roihulle. 

 

Synnytystä saattavat estää myös toimimattomat johtajuus­rakenteet. Jos pastorit, johtoryhmät, hallitukset tai vanhimmistot eivät koe tehtäväkseen vapauttaa unelmien kantajia vaan paremminkin painaa jarrua ja sammutella tulipaloja, lienee turha odottaa, että vanhusten unista ja nuorten näyistä koskaan syntyisi muuta kuin turhautumisia ja pettymyksiä. 

 

Luimme Suomen helluntaiseurakuntien jäsenmäärän jatkaneen laskuaan toista vuotta peräkkäin. Mielipiteitä syistä ja seurauksista vaihdetaan mutta myös strategioita ja suunnitelmia kurssin kääntämiseksi valmistellaan: on rehellistä itsetutkistelua, toimintojen tehostamista, kulttuurin parempaa tuntemista, näyn kirkastamista, suunnan valintaa. Huolehditaan myös siitä, että annamme unelmille mahdollisuuksia syntyä – keskitetään kaikki tarjolla olevat voimamme synnytyssaleihin. Ehkä tarvitsemme mukaan myös enemmän sellaisia ihmisiä, jotka oma­kohtaisesti jotakin synnytyskivuista tietävät. 

 

Mika Yrjölä

Kirjoittaja on Suomen helluntaikirkon ja
Helsingin Saalem-seurakunnan johtaja.



Kolumni
6/2020

KolumniTaas koitti se pelätty päivä, kun vaimoni mielestä työhuoneeni kaapit ja laatikot oli järjesteltävä ja siivottava. Välillä on tehtävä myös karsintaa, sillä hyllytilaa kirjoilleni ei kuulemma...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan