Sukupolvien ketju

300-luvun Syyriaan juurensa ulottava pyhäinpäivä pysäyttää elämän rajallisuuden edessä. Kun hiljennymme muistelemaan niitä, jotka elävät enää vain muistoissamme, tiedostamme, että omalla ajallisella elämällämme on myös päätepiste.

Muistoissamme vielä elävät ovat niiden jälkeläisiä, joita emme ole koskaan tunteneet, emmekä sen tähden myöskään muista. Nämä meille tuntemattomat ihmiset rakensivat aikoinaan maatamme ja seuraavien sukupolvien hyvää. Jotkut heistä rakensivat myös seurakuntiamme maksaen suurtakin hintaa siitä pohjasta, jota me pidämme joskus itsestäänselvyytenä.

Itsensä näkeminen osana sukupolvien ketjua asettaa oman elämän ja palvelutyön laajempaan perspektiiviin. Se luo kiitollisuutta edellä kulkeneita kohtaan ja saa näkemään vaivaa tulevien sukupolvien hyväksi. Neljännesvuosikatsausten maailma, jossa elämme, ei tue sukupolvien yli ulottuvaa ajattelua. Mitä lyhempi on ajattelun aikajänne, sitä niukempaa on kiitollisuus menneestä ja vastuunotto tulevasta.

Vielä muutama sukupolvi sitten jotkut istuttivat tammimetsiä sen tähden, että kolmensadan vuoden päästä toiset voisivat rakentaa niistä laivoja. Ajattelun aikajänne oli pitkä, ja sen mukaista oli myös vaivannäkö tulevien sukupolvien hyväksi.

Tässä suhteessa yksi Raamatun traagisin lausuma liittyy Jesajan profetiaan kuningas Hiskian jälkeläisten tulevasta pakkosiirrosta Baabeliin. Kuultuaan tämän Hiskia ajatteli: ”Onpahan rauha ja turvallisuus minun päivinäni.”

Itsekeskeisyyttä ruokkivaa, kaventunutta aikakäsitystä tulisi seurakunnissa tietoisesti laajentaa. Raamatun historian ja profetian satojen, jopa tuhansien vuosien aikajänteet auttavat näkemään kauas seuraavan vuosineljänneksen yli.

Kun näemme kauas – sekä eteen että taakse – emme pidä palvelutehtäviämme itse hankittuina saavutuksina, joista voimme pitää loppuun asti kiinni. Silloin jokainen palvelutehtävä on mahdollisuus palvella tulevaisuutta siltä pohjalta, jonka menneisyys on meille tarjonnut.

Jokainen sukupolvi on seuraavan sukupolven isä ja äiti. Vanhempien tulisi ensisijaisesti rakentaa lastensa ja lastenlastensa tulevaisuutta. Siksi sekä perheessä että seurakunnassa painopisteen tulisi aina olla lapsissa ja nuorissa.

Ihmisten ja Jumalan perheissä ei tulisi olla viestikapuloita, joita siirretään. Niissä tulisi olla kiitollisuutta, nöyryyttä ja rakkautta, jossa tulevaa rakennetaan yhdessä menneisyyden pohjalta mutta ei sen ehdoilla. Niissä tulisi olla irti päästämistä, iloa uuden sukupolven vastuunkantajista ja kaiken Jumalalta saadun välittämistä seuraavien sukupolvien käyttöön.


Pekka Havupalo

Kirjoittaja on Turun helluntaiseurakunnan johtava pastori.

Pikavisiitti
44/2016

PikavisiittiTanja Selkälä on intoa täynnä oleva muskaritäti ja Chariots-laulaja mutta ennen muuta vaimo ja kolmen koululaisen äiti. Perhe menetti esikoisensa jo ennen tämän syntymää. Vaikka syksy 2003 herättää tä...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan