Satavuotiaat helluntaiseurakunnat

Helluntailiikkeenä olemme tulleet satavuotiaiden seurakuntien ikään. Ainakin Turun ja Tampereen helluntaiseurakunnat täyttävät tulevana vuonna pyöreitä. Tosin herätys ja toiminta alkoi paljon ennen virallisten seurakuntien syntymistä. Perustamiskokous järjestettiin monen vuoden toiminnan tuloksena. Olemme siis tulleet kypsään ikään.

Mikä on vuosien saatossa muuttunut ja mikä pysynyt samana? Voimmeko jatkaa vielä dynaamisena ja toimintakuntoisena herätysliikkeenä?

Ensiksi on todettava, että seurakuntamme olivat kyseisen ajan lapsia. Ajan ja kulttuurin ominaispiirteet näkyivät myös seurakunnissamme. Erilaiset käyttäytymisen normit olivat ajan mukaisia. Niiden perusteella ei tämän päivän toimintaa pidä tuomita. Myös urheiluseurat toimivat samalla tavalla. Retrosivut Facebookissa käsittelevät joitakin ajan tapoja kriittisesti ja usein tuomiten, erottamatta seurakuntaa muista ajan toimijoista. Viisikymmentä vuotta sitten moni asia yhteiskunnassamme oli erilaista. Enää emme ajattele ja toimi samalla tavalla. Seurakuntamme ovat nyt tämän ajan lapsia.

Menneisyyden vangiksi ei voi jäädä. Tarvitaan eteenpäin katsomista ja kurottautumista tulevaisuuteen mutta silti vanhan kunnioittamista. Kyky uudistua on avain tuoreeseen hengelliseen yhdessäoloon. Jos seurakunta pystyy muuttumaan ajan myötä, ei sanomaltaan tai perusolemukseltaan, vaan kulttuuriltaan ja tavoiltaan, se pysyy raikkaana ja houkuttelevana.

Uudistumiseen tarvitaan usein nuoret ja uudet sukupolvet. He kykenevät heijastamaan evankeliumia aikaansa tuoreesti ja elämänsä kysymyksiin aidosti. Nuoret ovat tämän päivän seurakuntaa, ei tulevaisuuden. Elävät seurakunnat antavat nuorille aidon tilan, ei vain puheissa vaan myös johtamisessa.

Avain hengelliseen tuoreuteen on elävä suhde Jeesukseen ja Pyhän Hengen aito tunteminen. Näihin kulminoituu paljon. Mikään ei korvaa elävää julistusta Jeesuksesta. Sellaista julistusta, jossa saarnaajan elämä sykkii rakkautta ja hän on itse evankeliumin valloittama.

Samoin hänen elämästään huokuu Hengen tunteminen. Hän rakastaa kuulla Pyhän Hengen ääntä, ja hänen rukouselämänsä onkin kuulolla olemista. Tuore seurakunta syttyy tästä elämään. Pyhän Hengen kosketuksen kaipaus on seurakuntalaisten sydämissä. Julistajat jakavat tämän janon. Seurakunnan elämä on silti armossa lepäämistä. Se ei johda liian koviin suorituksiin.

Satavuotiaat seurakunnat voivat edelleen olla eläviä ja puoleensavetäviä. Ne voivat olla tämän ajan lapsia, joille tavallisen ihmisen elämä on läheistä ja tuttua, ja jotka puhuvat tämän ajan kieltä. Iankaikkisuuskaipuu ihmisen elämässä on edelleen sama.

Usko Katto

Kirjoittaja on Tampereen helluntaiseurakunnan johtava pastori.