Osaammeko päästää irti? 

Aasiassa on yksinkertainen tapa metsästää apinoita. Sitä varten on vahva, läpinäkyvä, kapeakaulainen astia, joka on tukevasti kiinnitetty ketjulla johonkin kiinteään. Metsästäjät laittavat astian pohjalle houkuttavia herkkupaloja ja pähkinöitä. 

Apinan huomatessa astian ja herkut se työntää kätensä kapeasta suuaukosta sisään ja poimii herkun, mutta käden ollessa nyrkissä se ei sovikaan tulemaan astiasta ulos ja apina on ansassa. Jos se päästää irti herkusta, se vapautuu, mutta menettää makupalan. Toisaalta jos se pitää kiinni mieliteostaan, herkkupalastaan, se menettää vapautensa. 

Apinalla voi edelleen olla astiaan kytketyn ketjun verran liikkumatilaa, mutta se on pieni ja rajattu alue. Pitäessään itsepäisesti kiinni tärkeästä herkkupalasta apinan elämä on kaventunut ja ystävät sekä kaikki vapauden tuomat asiat ovat poissa. 

Miksi tämä ansa toimii? Apina näkee, tuntee ja kokee jotakin sellaista, joka on konkreettista juuri nyt. Jotakin, jonka se kokee omistavansa ja kuuluvan itselleen. Sitä ei lajitoverille anneta, ja sen vuoksi siitä on niin vaikeaa päästää irti. 

Dilemma on siinä, että päästämällä irti vapautuu mutta menettää juuri nyt haluamansa, joka on kuitenkin jotakin pientä kokonaisuuteen nähden. Pitämällä kiinni menettää lähes kaiken: vapauden, ystävät ja herkkupaloja vaikka kuinka paljon. On kyllä hengissä mutta vangittuna pieniin ympyröihin ja toteuttamaan uuden ”isäntänsä” tahtoa. 

Tommy Hellsten kirjoitti jo vuonna 2000 kirjan Saat mistä luovut. Kirjan esittelyssä kerrotaan, että ”kun ihminen kaipaa muutosta elämäänsä, hän haluaisi saada sen aikaan omilla ehdoillaan. Mutta tie todelliseen muutokseen kulkee usein paradoksien kautta. Elämää ei voi hallita, ja todellisen turvan löytää vain suostuessaan turvattomuuteen. Se, joka tahtoo elää ikuisesti, eläköön tässä ja nyt.” 

Paavali sanoo kirjeessään roomalaisille (12:2): ”Älkää omaksuko tämän maailman elämäntapaa, vaan olkaa te erilaisia ihmisiä. Muuttukaa, uudistukaa jatkuvasti, tutkikaa, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää, oikeudenmukaista, puhdasta.” 

Huomio kiinnittyy sanoihin ”elää tässä ja nyt” ja ”tutkien ja etsien Jumalan tahtoa”. 

Olemme herätysliikkeenä ja seurakuntina kyselleet, etsineet ja kaivanneet herätystä. Charles Finney on sanonut: ”Herätys ei ole mitään muuta kuin olemista kuuliainen Jumalalle.” 

Olisiko nyt herätysliikkeenä aika ja todellinen tarve rehelliseen tilannearvioon toiminnastamme ja rakenteistamme, jotta voisimme tehdä niitä muutoksia, joita hengellinen työ ja kenttämme tänä päivänä tarvitsee: päästää irti ja luopua – saadaksemme, mitä todella tarvitsemme? 

Markku Tuppurainen  

Kirjoittaja on Seinäjoen helluntaiseurakunnan johtava pastori.