Onko vanhan säilyttämisen hinta liian kova?

Ristin Voiton syyskyselyssä (RV44) selvitettiin pastorien ja vastuunkantajien ajatuksia uusien seurakuntien istuttamisesta helluntaiherätyksen piirissä. Vastauksien perusteella lähitulevaisuudessa ei ole odotettavissa suurtakaan seurakuntaistutusten määrää.

Kyselyssä esille nousseet istutuksia jarruttavat tekijät ovat huomionarvoisia. Totta on myös se, että jos palikat hiekkalaatikolla on vain jaettu kahteen hiekkalaatikkoon ilman uusien ihmisten saavuttamista, mikään ei ole kasvanut.

On kuitenkin uskallettava kysyä, kuinka monessa seurakunnassa kykenemättömyys muutoksiin ja ajanmukaisen toiminnan luomiseen aiheuttaa joka tapauksessa palikoiden jakaantumisen niin, että puolet ovat perinteisellä hiekkalaatikolla ja loput ei millään hiekkalaatikolla?

Seurakuntiemme toiminta on monin paikoin auttamattomasti jämähtänyt vuosikymmenten takaisiin tapoihin ja toimintamalleihin, jotka eivät enää synnytä uutta elämää. Monien mukana olevien lapset ja nuoret eivät halua mukaan ollenkaan, koska eivät löydä mitään kosketuskohtaa omaan elämäänsä. Onkin syytä kysyä, maksammeko tässä haluttomuudestamme muuttua liian kovaa hintaa omien lastemme ja lastenlastemme kohdalla.

Jos seurakuntiemme toimintamallit pitävät mukana vain vanhemman polven, on kaikki syyt harkita uudenlaisen seurakuntatoiminnan istutusta vanhan rinnalle. Jos tiukka pitäytyminen perinteisiin johtaa nuorempien ikäluokkien menettämiseen seurakunnasta kokonaan, hinta on kestämätön. Uhraammeko silloin lapsemme perinteiden alttarilla? Jos mukana on vain yli viisikymppisiä, voi miettiä, onko kyseessä nuoremman polven luopumus, ”homehtunut” seurakuntakulttuuri vai Jumalan Hengen uutta luovan läsnäolon puute. Ehkä vähän niitä kaikkia?

Myöskään uutta toimintakulttuuria ei tule pakottaa ”väkivaltaisesti” perinteiseen, jonka seurauksena taas jotain hajoaa ja menetetään vanhempi sukupolvi. Väkivallaton vaihtoehto on yhteisymmärryksessä rinnalle istutettu toiminta, joka vastaa uuden sukupolven tarpeisiin.

Seurakunnissamme on selkeästi luovuttamattomia asioita. Niitä ovat ennen kaikkea, Apostolien tekojen mukaan, ”apostolien opetus, rukous, keskinäinen yhteys ja leivän murtaminen”. Näistä ei tule luopua minkään ajan virtauksen painostuksesta, mutta toimintamallien tulisi voida olla jatkuvan kehityksen kohteena.

Tärkeintä olisi, että voisimme istuttaa nuorempiin sukupolviin syvän rakkauden Kristukseen, hänen sanaansa ja toisiin ihmisiin. Silloin ylipaimenemme voi rakentaa verellään ostamansa seurakunnan heidän kauttaan eikä tuonelan portit sitä voita, vaikka se näyttäisikin perinteisestä poikkeavalta.

Valitsen mieluummin kaksi hiekkalaatikkoa palikoineen kuin vain yhden, josta puolet palikoista puuttuu – lastemme elämäksi.

Petri Mäkilä