Olenko minä sinulle rakas?

Useimmat meistä painivat monien henkistä ja hengellistä elämää rasittavien arjen asioiden kanssa. Vaikka monet asiat ympärillämme ovat viimeisten vuosikymmenten aikana parantuneet, monet ongelmat ovat lisääntyneet. Osaansa ovat kasvattaneet tai jopa moninkertaistaneet alkoholinkulutus, rikollisuus, elintapasairaudet, avioliittojen rikkoutuminen, lastensuojeluilmoitukset ja lasten huostaanotot sekä mielenterveyden ongelmat ja masennuslääkkeiden kulutus – puhumattakaan rajuista yhteiskunnallisista muutoksista, jotka ravistelevat kaikkea sitä, mitä vielä viime vuosisadalla pidettiin normaalina tai ihmisyyteen luotuna.

Kaikella tällä on vaikutuksensa meidän ja seurakuntiemme elämään ja toimintaan. Moni kokee riittämättömyyttä ja voimattomuutta tilanteissa, joissa pyritään ratkomaan oman elämän ongelmia, seurakuntaelämän ristiriitoja ja vastaamaan yhteiskunnan erilaisiin, jopa ennen kokemattomiin haasteisiin. Ahdistus kasvaa ja hengellinen taistelu ympärillä kiihtyy. Jos vihollinen ei saa meitä lankeamaan syntiin tai muuhun hengellistäkin elämää lamauttavaan asiaan, se pyrkii väsyttämään meidät.

Jopa Jumalalta saadut tehtävät ja hyvät teot ilman häneltä ammennettua latausta voivat saattaa tilaan, jossa elämä ja energia katoavat. Jumala ei kuitenkaan koskaan ole tarkoittanut, että pyrkisimme tekemään hänen tahtonsa ilman hänen läsnäoloaan ja hänen voimaansa. Uskovan ihmisen voima Jumalan tahdon toteuttamiseen tulee Pyhältä Hengeltä, mutta se ei ole automaattinen asia vaan vastaanotettava läheisissä kohtaamisissa Vapahtajamme kanssa uskovien yhteydessä, rukouksessa ja Sanassa. Niiden kautta saamme löytää aina uudistavan taivaallisen lähteen, joka avattiin Jeesuksen Golgatan työn kautta.

Useimmat meistä kannamme taakkoja, jotka voisimme jättää Herran huomaan viettämällä aikaa hänen kanssaan. Taakkamme ovat usein niitä, jotka kertyvät matkaamme tehdessämme oman elämämme ja seurakuntamme kutsumuksen mukaisia asioita. Kaiken toiminnan ja taistelun keskellä unohdamme kuitenkin tarkistaa asemamme suhteessa Vapahtajaamme – olemmeko lähempänä vai kauempana hänestä?

Meillä ei ole vaihtoehtoa sille, että hengellisen elämämme voima virtaa henkilökohtaisesta suhteesta ja rakkaudesta häneen, joka on ensin rakastanut meitä ja luvannut antaa meillä kaiken mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan. Sen saamme hänen tuntemisensa kautta, niin kuin Paavali meitä muistuttaa.

Rukoukseni on, että kesälomien aikana saisimme mahdollisuuden pysähtyä ainakin yhden elintärkeän kysymyksen äärelle, jonka Jeesus kysyy meiltä jokaiselta: ”Olenko minä sinulle rakas?” Aikamme hänen läsnäolossaan on nyt tärkeämpää kuin mikään muu ja määrittelee niin oman kuin seurakuntiemmekin tulevaisuuden suunnan.

Petri Mäkilä