Oikeamielisyyttä ja arvoa 

Viime viikkojen aikana moni on varmasti mielessään pohtinut ”tasa-arvoisuuden” merkitystä. Ilmaisu pitää sisällään ajatuksen samanarvoisuudesta, kaikkien ihmisten yhtäläisestä arvosta yksilöinä. Korkeasta aatteesta huolimatta meillä ihmisillä on taipumus arvottaa toinen toisemme esimerkiksi statuksen, varallisuuden tai rodun mukaan. 

 

Maailmalla viime aikoina riehunut COVID-19-virus on osoittanut, miten samanarvoisia olemme tuon sairauden edessä. Koronavirus on koskettanut aivan jokaista yhteiskunnallista ryhmää. Sairastuneiden, kuolleiden ja parantuneiden joukkoon mahtuu ihmisiä säätyyn tai varallisuuteen katsomatta lähes kaikista maailman kansoista. Mikään ei ole kyennyt sulkemaan yhtäkään niistä altistumisen ulkopuolelle. Vaikka virus voi sairastuttaa kenet tahansa, sen aikaansaamat sosiaaliset ja yhteiskunnalliset vaikutukset eivät ole kaikille tasapuoliset. 

 

Vaikka Raamattu ei ehkä ole tänä päivänä yksi kaikkein trendikkäimmistä kirjoista, se pitää kuitenkin sisällään yhden aikamme suurista ajatuksista: jokaisen samanarvoisuuden ihmisenä, Jumalan kuvaksi luotuna. Kirjeessään roomalaisille apostoli Paavali sanoo seuraavan ajatuksen: ”Jumala ei katso henkilöön.” Vaikka kyseisen jakeen tekstiyhteys pitääkin sisällään vahvasti ajatuksen Jumalan tuomioista, se osoittaa Jumalan olevan kaikessa oikeamielinen. 

 

Oikeamielisyys onkin Jumalassa juuri se ominaispiirre, jonka perusteella Jumala kohtelee jokaista ihmistä samanarvoisina. Jumala ei siis tee ainoatakaan ihmistä koskevaa päätöstä omaan mieltymykseensä tai ihmisen sosiaaliseen asemaan perustuen. Hän ei tee eroa ihmisten välillä. Jokainen ihminen, lähtökohdistaan riippumatta, on Jumalan edessä samanarvoinen. Yksi suurimpia samanarvoisuuden osoituksia on se, että Jumala antoi oman Poikansa, jotta jokaisella olisi mahdollisuus iankaikkiseen elämään. 

 

Jumalan oikeamielisyyteen perustuen Raamattu antaa myös meille vakavan kehotuksen kohdella toinen toistamme oikein. Syvimmässä merkityksessä tasa-arvoisuus, ihmisten välinen samanarvoisuus, ei perustu lakiin ja sen säädöksiin, vaan Jumalan olemukseen. Siksi käsky rakastaa lähimmäistä niin kuin itseä on yksi samanarvoisuuden suurimpia ulottuvuuksia. 

 

Ehkäpä aika, jossa tänään elämme, voi opettaa meille jotakin samanarvoisuuden toteutumisesta arkipäiväisen elämämme keskellä. Ehkä voisimme vähän enemmän oppia katsomaan lähimmäistämme niin kuin itseämme. 

 

Kauko Uusila 

 

Kirjoittaja on Oulun helluntaiseurakunnan johtava pastori. 




17/2020

KolumniMissä on hyvä Jumala koronakurimuksen keskellä? Eikö hän välitä? Onko häntä edes olemassa? Niin kristityt kuin ateistit ovat pohtineet kärsimyksen ongelmaa, koska kärsimys koskettaa kaikkia yhteis...
PääkirjoitusViime viikkojen aikana moni on varmasti mielessään pohtinut ”tasa-arvoisuuden” merkitystä. Ilmaisu pitää sisällään ajatuksen samanarvoisuudesta, kaikkien ihmisten yhtäläisestä arvosta yksilöinä. K...
UutisetHelluntaikirkko aloitti maaliskuun lopulla torstaiset webinaarilähetykset seurakuntien vastuunkantajille. Verkkoseminaareissa käsitellään ajankohtaisia asioita, kuten koronapandemian vaikutuksia...
UutisetKoronavirus on vaikuttanut kaikkiin maihin, joissa Suomen helluntaiseurakunnat ja Fida tekevät lähetystyötä. Osa läheteistä on palannut tai on palaamassa kotiin, osa jää asemamaihin.


...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan
Seurakuntien perustajille uusia verkostoja