Millainen äiti kelpaa?

Paras äiti on sekoitus Elovena-paketin Suomi-neitoa ja hymyilevää pyhäkoulutätiä. Hän tuoksuu pullalle, huolehtii puhtaat vaatteet ylle, antaa pusun poskelle ja silittää illalla lapset uneen. Sellainen äiti kelpaa.

Entä ne äidit, jotka eivät osaa leipoa ja joiden sukkahousut ovat rikki. Kenelle he kelpaavat? Kuka heille poimii valkovuokot ja tuo aamupalan sänkyyn? Mitä heillä on postattavaa somemaailmaan?

Äitienpäivä on iloinen perhejuhla, jos on perhe ja jos perheessä on iloa. Pahimmillaan äitienpäivä on kuitenkin vain alleviivaus kaikelle sille, mitä puuttuu.

Suomi on pullollaan naisia, joille äidin arvonimi tuottaa kipua ja häpeää. Elämä ei ole mennyt niin kuin oli suunniteltu. Lapset eivät saaneet äitiä, jota olisivat tarvinneet.

Toisaalta elämä on täynnä hetkiä, joissa lapsen vastustamaton sitoutuminen ja rakkaus tekevät naisesta äitiä. Onhan lapsen rakkauden janolla kyky raivata aikuisen kylmyyttä ja pettymyksiä. Näissä hetkissä läsnä ovat äiti ja lapsi – ei sosiaalitoimen asiakas, ei hyljätty nainen, eikä laitoskasvatti tai koulukiusattu penska.

Jeesuksella on ratkaisu elämän vaikeimpiin hetkiin. Ristiltä sanotut sanat puhuvat suhteesta, joka haastaa meitä ottamaan vastuuta toinen toisistamme: ”Kun Jeesus näki, että hänen äitinsä ja rakkain opetuslapsensa seisoivat siinä, hän sanoi äidilleen: ´Nainen, tämä on poikasi!´ Sitten hän sanoi opetuslapselle: ´Tämä on äitisi!´ Siitä hetkestä lähtien opetuslapsi piti huolta Jeesuksen äidistä.”

Mikään ei ole niin voimakasta kuin rakkaus, eikä mikään ole niin parantavaa kuin vastarakkaus. Me elämme yksinäisten ja kipeiden ihmisten Suomessa, mutta meillä on toivoa. Huolimatta lähtökohdista Jumala luo uutta. Ihminen ei ole menneisyytensä vanki, eikä nykyisyys ennusta tulevaisuutta. Ei, jos annamme ne rakastavan Jumalan käsittelyyn.

Jokainen äiti kelpaa Jumalalle. Kelpaahan jokainen äiti myös seurakunnalle? Siinä missä yhdistys- ja seuratoiminta pyrkivät löytämään piiriinsä parhaat ja kyvykkäimmät, on seurakunnan näkökulma toisenlainen. Me tarvitsemme jokaista. Meille kelpaa jokainen.

Jos seurakunta pyrkii ottamaan ihmisistä maksimaalisen hyödyn rahassa ja ajassa, kuolema odottaa nurkan takana. Sen sijaan rakkaudellinen yhteys ei osoita sormella eikä kysy käytöstapoja. Seurakunnalla on varaa lahjoittaa ensin ihmiselle tunne kuulumisesta. Aito yhteys ja armon kokeminen synnyttävät aikanaan uskon. Vasta kolmantena askeleena on ulkoinen muutos. Eihän omenapuustakaan odoteta heti ensimmäisenä kesänä satoa, mutta ajallaan ja hyvässä hoidossa satoa tulee.

Armon ja rakkauden täyteistä äitienpäivää!

Juha Lehtonen

Kirjoittaja on Fidan seurakuntayhteyksien koordinaattori